Pyhittäjä Moisei Optinalainen

Pyhittäjä Moisei (Mooses) syntyi vuonna 1782 hurskaaseen Putilovin kauppiasperheeseen Borisoglebskin kaupungissa Jaroslavlin läänissä ja sai kasteessa nimen Timofei. Hänen isänsä Ivan oli hyvin kirkollinen mies. Hän noudatti tarkkaan paastoja, lauloi kirkkokuorossa ja tutki Raamattua, pyhien elämäkertoja ja kirkkohistoriaa. Lapsia hän ei antanut seurakuntakouluun peläten heidän saavan siellä huonoja vaikutteita, vaan opetti heidät itse lukemaan ja kirjoittamaan.

Timofei oli perheen kymmenestä lapsesta kolmanneksi vanhin ja sai perheen muiden lasten tavoin kotona lähes luostarimaisen kasvatuksen. Kun hän oli täyttänyt 18 vuotta, isä lähetti hänet nuoremman 14-vuotiaan Joona-veljen kanssa Moskovaan tutun tavaranvuokraajan palvelukseen.

Moskovassa Timofei hankki ja luki hengellisiä kirjoja. Veljekset tutustuivat Novospasskin luostarin vanhuksiin Aleksanteriin ja Filaretiin, jotka pitivät yhteyttä pyhittäjä Paisi Velitškovskiin (15.11.). Pyrkimys luostarielämään vahvistui lopullisesti heidän sydämessään.

Yhteisestä päätöksestä veljekset menivät Sarovin luostariin. Timofei oli tuolloin 22-vuotias ja Joona 18-vuotias. Peläten, ettei isä antaisi heille siunausta luostarielämään, he kirjoittivat hänelle kirjeen ja selittivät lähteneensä isäntänsä luota palvellakseen toista Isäntää, jonka palvelukseen he olivat luvanneet astua. Vasta Sarovista he kirjoittivat avoimesti aikomuksestaan. Isä kiivastui ja käski heidän heti palata kotiin, mutta veljekset eivät näyttäytyneet kahteen ja puoleen vuoteen. Timofei meni tapaamaan isäänsä vasta tämän sairastuttua, pyysi häneltä anteeksi ja sai siunauksen palata luostariin. Joonan isä päästi luotaan vasta vuoden kuluttua monien suostuttelujen jälkeen.

Sarovissa veljekset tapasivat pyhittäjä Serafim Sarovilaisen, joka kilvoitteli erakkona metsässä. He saivat hengellistä ohjausta pyhittäjältä ja luostarin muilta vanhuksilta. Timofeilla oli kuuliaisuustehtävä luostarin leipomossa, ja lisäksi hän hoiti sairasta rakentajavanhus Jesajaa. Kolmen vuoden kuluttua Joona päätti jäädä Saroviin. Hänestä tuli aikanaan Sarovin luostarin igumeni Jesaja. Timofei puolestaan siirtyi Svenskin luostariin Orjolin hiippakunnassa. Siellä häntä ilmeisesti viehätti läheinen Roslavlin metsä, jossa kilvoitteli useita erakkoja. Vuonna 1811 Timofei liittyi erakkojen joukkoon 29 vuoden ikäisenä.

Timofei kilvoitteli erakkojen seurassa kymmenen vuotta. Paisi Velitškovskin oppilas vanhus Afanasi vihki hänet munkiksi antaen hänelle nimen Moisei pyhittäjä Mooses Etiopialaisen mukaan. Nimenvalintaan vaikutti Timofein suuri vieraanvaraisuus, jonka hän oli perinyt äidiltään. Pyhittäjä Mooseksen elämäkerrassa (28.8.) on vieraanvaraisuudesta kertova episodi.

Moisei kilvoitteli erakkojen seurassa metsässä pienen joen varrella. He toimittivat joka päivä täydet maallikkopalvelukset. Juhlapäivinä tuli pappi toimittamaan liturgian ja jakamaan pyhän ehtoollisen. Erakot rukoilivat, tekivät käsitöitä ja viljelivät naurismaata. Kesäisin he keräsivät marjoja ja sieniä hyväntekijöille, jotka joskus lähettivät heille leipää, ryynejä ja kasvisöljyä. Ruoasta oli usein puutetta. Moisei löysi itselleen mieluisan kirjoihin liittyvän tehtävän: hän alkoi kopioida Raamattua ja teki sen seisten, koska tunsi pyhää kirjaa kohtaan niin harrasta kunnioitusta.

Monet vaarat uhkasivat erakkoja. Talvisin ympärillä ulvoi susia, ja kerran rosvojoukko hyökkäsi heidän kimppuunsa. Poliisikin ahdisteli heitä joskus. Pelottavimpia olivat myrskyt, jotka kaatoivat ikimetsän puita. Kerran kaatuva puu miltei hajotti Moisein keljan.

Vuonna 1816 Moisein seuraan lyöttäytyi nuorempi veli Aleksander, joka neljän vuoden koeajan jälkeen vihittiin munkiksi nimellä Antoni. Hänet uskottiin vanhemman veljensä ohjaukseen, ja hän pysyi tälle kuuliaisena koko loppuelämänsä. Erakkoelämässä isä Moisei kypsyi hengellisesti. Hän saavutti keskittyneisyyden, vaikenemisen, tarkkaavaisuuden ja rukouksen lahjan sekä perehtyi perusteellisesti Kirkon opetukseen ja pyhien isien kirjoituksiin.

Kun Moisei oli elänyt erakkoyhteisössä kymmenen vuotta, hän poikkesi kerran ohikulkumatkalla Optinan luostariin. Hänet esiteltiin Kalugan piispa Filaretille, joka rakasti kilvoituselämää ja suunnitteli skiitan perustamista Optinan alaisuuteen luostaria ympäröivään mäntymetsään. Hän oli kuullut Roslavlin erakoista ja tutustuminen isä Moiseihin vakuutti hänet siitä, että asia oli uskottava heille.

Piispan kutsusta isä Moisei siirtyi veljensä Antonin ja kahden muun munkin kanssa Optinaan, jossa he asettuivat luostarin mehiläistarhaan. Suurella vaivalla he raivasivat alueen, kaatoivat vuosisataiset puut ja rakensivat niistä keljan ja kirkon pyhän Johannes Kastajan kunniaksi sekä aidan alueen ympärille. Kirkko vihittiin vuonna 1822. Piispa Filaretin vieraillessa Optinassa isä Moisei pyysi häneltä siunausta vihkiytyäkseen suureen skeemaan. Piispa ymmärsi kuitenkin, että Moiseilla oli kykyjä vaativiin tehtäviin ja tarjosi hänelle pappisvihkimystä. Moisei yritti kieltäytyä, mutta hänet taivutettiin suostumaan. Niin hänet 40 vuoden ikäisenä vihittiin pappismunkiksi ja määrättiin Optinan luostarin rippi-isäksi. Kolmen vuoden kuluttua hänet valittiin luostarin johtajaksi.

Pyhittäjä Moisei johti Optinan luostaria 37 vuotta. Tuona aikana Optina nousi kukoistukseen. Veljestön määrä kasvoi moninkertaiseksi. Luostariin perustettiin hedelmätarha ja karjahovi, koottiin suuri kirjasto ja laajennettiin pääkirkkoa. Lisäksi rakennettiin kaksi uutta kirkkoa, trapesakirkko, vierastalot pyhiinvaeltajille, uusia keljoja sekä Optinan kuulu valkoinen luostarimuuri. Tärkeimpänä kaikista luostarin hengellinen elämä koheni.

Isä Moisei toteutti suuria rakennushankkeita luostarin tarpeita ajatellen, mutta myös antaakseen köyhille tilaisuuden ansaita rahaa. Joskus hän osti tarpeettomia tavaroita kalliimmalla hinnalla kuin mitä niistä pyydettiin vain auttaakseen puutteessa olevaa myyjää, tai hankki mätiä elintarvikkeita ja söi niitä itse. Luostarin vierastalossa ei ollut kiinteätä maksua, vaan jokainen yöpyjä maksoi lippaaseen minkä verran halusi. Eräs rikas kauppias ihmetteli, eikö luostarin johtaja pelännyt kaikkien yöpyvän ilmaiseksi. Moisei vastasi hänelle: ”Jos yhdeksänkymmentäyhdeksän ei maksa mitään, Jumala lähettää sadannen, joka maksaa kaikkien edestä.” Kauppiaasta tuli tämän jälkeen luostarin tukija ja hyväntekijä.

Luostariin pyrkijöiltä Moisei ei vaatinut rahalahjoituksia. Hän otti veljestöön sairaitakin, jotka eivät pystyneet tekemään paljoakaan luostarin hyväksi. Kun hänen kuolemansa jälkeen avattiin laatikko, jossa hän säilytti rahoja, siinä oli vain yksi pohjan ja seinämän väliin juuttunut lantti. ”Varmaan hän ei huomannut sitä, muuten hän olisi käyttänyt senkin köyhien hyväksi”, hänen veljensä Antoni sanoi.

Moisei kulki samaa sisäisen hengellisen työskentelyn tietä kuin Optinan ohjaajavanhus Leo (11.10.). Näiden kahden kilvoittelijan välillä vallitsi keskinäinen ymmärrys ja yksimielisyys. Moisei asetti veljestön hengelliseksi ohjaajaksi Leon rinnalle tämän oppilaan pyhittäjä Makarin (7.9.), joka jatkoi Leon työtä tämän kuoleman jälkeen. Moisein igumenikautena Optinaan tuli kuuliaisuusveljeksi Amvrosi Optinalainen, tuleva suuri ohjaajavanhus (10.10.).

Vaikka Moisei oli itse ankara paastoaja ja kilvoittelija, hän oli täynnä rakkautta ihmisiä kohtaan ja suhtautui lempeästi heidän rikkeisiinsä. Lakkaamattomien ulkonaisten huolten ja toimien keskellä hän eli salattua elämää Jumalassa ja uhrasi kaikki voimansa lähimmäisten palvelemiseen. Moisei osasi pitää itsensä salassa ihmisiltä. Siksi monet, jotka eivät tunteneet häntä hyvin, pitivät häntä hyvänä mutta tavallisena ihmisenä. Vain hengelliset ihmiset huomasivat hänen hyveidensä tuoksun ja osasivat arvostaa häntä ohjaajavanhuksena. Pyhittäjä Moisein elämän suuri ihme on Optinan luostari, joka alkoi kukoistaa Venäjän hengellisenä keskuksena.

Vähän ennen kuolemaansa pyhittäjä Moisei vihittiin suureen skeemaan. Kun tieto vihkimyksestä ja vanhuksen lähestyvästä kuolemasta levisi, hänen vuoteensa ääreen kerääntyi joukoittain ihmisiä, niin munkkeja kuin maallikkoja, jotka halusivat saada häneltä viimeisen siunauksen. Selvänäköisyyden lahja, jonka hän oli pitänyt piilossa, tuli ilmi kuolinvuoteella.

Pyhittäjä Moisei nukkui kuolonuneen vuonna 1862. Muutaman vuoden kuluttua hänen veljeään igumeni Antonia haudattaessa todettiin, että Moisein ruumis oli säilynyt maassa turmeltumattomana. Pyhittäjä Moisei kanonisoitiin paikallisesti vuonna 1996, ja vuonna 2000 hänen nimensä liitettiin Venäjän kirkon yleiseen pyhäinkalenteriin.