Pyhittäjä Markellos, Aina valvovien luostarin igumeni

Pyhä Markellos syntyi rikkaaseen perheeseen Syyrian Apameassa vuoden 400 tienoilla. Hän oli vielä nuori, kun hänen isänsä kuoli. Perinnön saatuaan Markellos muutti Antiokiaan ja alkoi opiskella kirjallisuutta ja maallisia tieteitä. Vähitellen hän alkoi pitää maailman viisautta turhuutena ja kaivata yhä enemmän pyhien kirjoitusten kuvaamia taivaallisia hyvyyksiä. Markellos antoi pois omaisuutensa, hylkäsi isänmaansa ja lähti vaeltamaan. Efesoksessa eräs hurskas aviopari palkkasi hänet kopioimaan heille kirjoja. Markelloksella oli työtoverinaan Promotos-niminen palvelija, joka tapasi jakaa ansionsa köyhille. Kun päivän työt oli tehty, he lähtivät yhdessä rukoilemaan kirkkoihin ja luostareiden yöpalveluksiin.

Maineikkaan kilvoittelijan Aleksanteri Unettoman (Akoimetos, muistopäivä 23.2.) johtama radikaali ”nukkumattomien” munkkien kilvoittelijayhteisö, joka oli noussut kuuluisuuteen Syyriassa, oli noihin aikoihin asettunut Konstantinopoliin ja piti Pyhän Menaksen kirkkoa tukikohtanaan. Heitä oli noin 30 ja he pyrkivät seuraamaan evankeliumia mahdollisimman kirjaimellisesti kieltäytyen muun muassa ruokavarastojen keräämisestä. Veljestö kilvoitteli täydellisessä köyhyydessä ja kieltäymyksessä ja ylisti Jumalaa kirjaimellisesti yötä päivää. Syyriassa heillä oli ollut 24 rukoushetkeä vuorokaudessa, ja Konstantinopolissa heidän tapansa oli vuorotella niin, että veljestön rukouspalvelus jatkui katkeamatta vuorokauden ympäri ja päivästä toiseen.

Tämä ehdottomuus houkutteli heidän luokseen monia oppilaita. Näiden joukossa saapui myös Markellos. Hän oli lähtenyt matkaan kuultuaan kerrottavan Aleksanterin munkeista, jotka elivät maan päällä kuin aineettomat enkelit.

Aleksanterin köyhä ja koruton yhteisö herätti ärtymystä varakkaammissa luostareissa. Häntä alettiin syyttää harhaoppiseksi, ja lopulta hänen oli muutettava seuraajiensa kanssa Bitynian Gomonin asumattomille seuduille. Siellä Markellos vihittiin munkiksi ja hän sai enkelielämän viitan. Häneen hyveensä herättivät veljissä ihailua. Kun Markellos aavisti Aleksanterin kuoleman lähestyvän, hän alkoi pelätä veljestön valitsevan hänet seuraavaksi igumeniksi ja pakeni heidän luotaan.

Markellos kierteli jonkin aikaa eri luostareissa ja pyhillä paikoilla tutustuen moniin kuuluisiin kilvoittelijoihin, nauttien heidän opetuksestaan ja omaksuen kunkin parhaita hyveitä ja kilvoituksia. Kun Aleksanteri oli kuollut ja hänen seuraajakseen oli valittu munkki Johannes, Markellos palasi veljestöön ja otti iloiten vastaan alhaisimmat tehtävät. Hän esimerkiksi huolehti vanhasta aasista. Igumeni Johannes kuitenkin tunsi Markelloksen viisauden ja kokemuksen ja uskoi veljestön hengellisen ohjaamisen hänen tehtäväkseen kääntyen itsekin hänen puoleensa aina neuvoja tarvitessaan. Koko ajan kasvanut yhteisö muutti Markelloksen neuvosta helpommin saavutettavaan paikkaan Irenaioniin, Bosporin Euroopan puoleisella rannalla.

Ennen pitkää Johannes kuoli ja Markellos otti vastaan igumenin tehtävän. Markellos jatkoi yhteisön ehdottoman köyhyyden vaatimusta eikä hyväksynyt varastojen kokoamista tai minkäänlaisia omaisuusjärjestelyitä. Jos yhteisö sai mitä tahansa ruokatarpeita enemmän kuin muutaman päivän tarpeisiin, ne annettiin köyhille. Markellos kuitenkin muutti yhteisön elintapaa käskemällä jokaisen tehdä hiukan jotain ruumiillista työtä.

Markelloksen johdolla ”Aina valvovien luostarin” maine levisi kaikkialle Rooman valtakunnan alueelle. Veljien määrä ylitti jo kolmensadan. Veljestöön tultiin oppimaan enkelielämän periaatteita kaikkialta kristikunnasta. Näin lakkaamattoman Jumalan palvelemisen järjestys levisi niin itään kuin länteenkin. Veljestö jaettiin kolmeen osaan kielen perusteella niin, että luostariin muodostuivat kreikan-, latinan- ja syyriankieliset ryhmät, jotka ylistivät vuorotellen. Näin rukous ei vaiennut hetkeksikään, vaan jatkui päivästä toiseen katkeamatta. Tällä tavoin apostolin kehotus rukoilla lakkaamatta (1. Tess. 5:7) toteutui konkreettisesti. Kerran Markelloksen rukoillessa eräs igumeni Sergios, joka oli tullut Mesopotamiasta saakka, näki kuinka Markelloksen molemmilla puolilla oli enkeli tukemassa häntä.

Pyhää Markellosta pidettiin 400-luvun kirkossa niin suuressa arvossa, että usein kun haluttiin perustaa munkki- tai nunnaluostari tai pystyttää muita rakennuksia kilvoittelijoiden käyttöön tai perustaa jokin hyväntekeväisyyslaitos, hankkeelle mentiin ensin pyytämään hänen siunauksensa. ”Aina valvovia” munkkeja pyydettiin moniin luostareihin johtajiksi. Markellos vaikutti myös monien nunnaluostarien perustamiseen. Kuuluisin Markelloksen munkkien perustama luostari lienee Studion (463), joka nousi kukoistukseensa Teodoros Studionilaisen (11.11.) aikana 800-luvun alussa.

Markelloksen mainetta kasvattivat erityisesti ihmeet, joita hänen kauttaan tapahtui. Hän paransi monia sairaita, jotka pyysivät häneltä apua. Luostarin lähellä oli Pyhän Andreaksen kirkko, jonka diakonin vaimo oli menehtymäisillään vaikeaan synnytykseen. Diakoni juoksi luostarin kirkkoon, jossa Markellos oli rukoilemassa. Markellos siunasi leivän ja antoi sen diakonille sanoen: ”Mene ja aseta tämä sairaan naisen rinnan päälle.” Diakoni juoksi takaisin ja teki niin kuin Markellos oli käskenyt. Pian lapsi syntyi ja vaimon kuume alkoi laskea. Nainen kertoi myöhemmin nähneensä juuri ennen käänteen tapahtumista huoneessa harmaahapsisen munkin, joka siunasi hänet.

Pyhä Markellos piti omaisuutta kaikin puolin vastenmielisenä. Kun hän veljensä kuollessa peri perheensä omaisuuden, hän ei jättänyt omalle luostarilleen mitään vaan jakoi kaiken muille rahaa tarvitseville. Hän antoi almuja avokätisesti kaikille köyhille ja puutteenalaisille, joita tuli luostariin pyytämään apua, tai matkalle lähteville. Jumala siunasi hänen anteliaisuutensa kasvattamalla luostarin varoja entisestäänkin.

Jos luostariin tuli valtaapitävien vihan kohteeksi joutuneita tai epäoikeudenmukaisesti tuomittuja, Markellos antoi heille epäröimättä turvapaikan luostaristaan pelkäämättä valtiollisten tahojen vihaa. Jopa keisarit pitivät häntä isähahmonaan ja kuuntelivat hänen neuvojaan. Synnin painamille sieluille hän oli sävyisä ja säälivä lohduttaja ja erehtymätön välittäjähahmo. Hän otti iloiten vastaan munkit, jotka luostarin jätettyään tahtoivat palata sinne takaisin, eikä koskaan hylännyt langenneiden katumusta. Jumalalta sydämeensä saamansa rakkauden avulla hän oli kaikkea kaikille.

Aina valvovien luostarista muodostui hengellisen elämän keskus ja sitä kautta se kehittyi vähitellen merkittäväksi ortodoksisen kulttuurin edustajaksi. Luostariin rakennettiin uusi kirkko ja muita rakennuksia. Sen kirjasto kasvoi melkoiseksi, ja suuri joukko munkkeja kopioi ja koristeli siellä käsikirjoituksia, jotka levisivät muihin kirjastoihin ympäri valtakuntaa.

Markellos toimi myös harhaoppien kukistamiseksi. Hän oli yksi arkkimandriitoista, jotka allekirjoittivat Eutykheen ja hänen monofysitisminsä tuomion vuonna 448. Markellos myös tuki Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksiä. Kilvoiteltuaan 60 vuotta pyhä Markellos nukkui pois Kristuksen rauhassa vuonna 484.