Pyhittäjä Luukas Uusstyliitta

Pyhittäjä Luukas syntyi vuonna 879. Hän oli kotoisin pienestä kaupungista Vähän-Aasian itäosasta. Hänen perheensä oli varakas. Kun Luukas oli 18-vuotias, Bysantin ja bulgarialaisten välille syttyi sota. Luukas osallistui siihen ja taisteli urheasti. Armeijassa ollessaan hän alkoi kuitenkin harjoittaa askeettista kilvoittelua kahden toverinsa vaikutuksesta, jotka olivat erään pylväskilvoittelijan hengellisiä lapsia. Bysantin armeija kärsi sodassa tappion, minkä jälkeen Luukas päätti liittyä Kristuksen sotajoukkoihin. Hän meni mainitun pylväskilvoittelijan luo, joka puki hänet munkin asuun. Luukas joutui ankaraan taisteluun lihansa himojen kanssa. Hän ryhtyi kantamaan rautakahleita ja söi vain kerran viikossa.

Kuuden vuoden ankaran kilvoittelun jälkeen Luukas vihittiin papiksi. Hän palasi armeijaan sotilaspapin tehtäviin luopumatta kuitenkaan askeettisesta elämäntavastaan. Hän päinvastoin lisäsi siihen vielä lähimmäisenrakkauden kilvoituksen alkamalla jakaa puutteessa oleville sotilaille kaikkea mitä hänellä sattui olemaan. Kerran hän meni nälänhädän aikana salaa vanhempiensa maatilalle ja jakoi köyhille kaiken, mitä heillä oli varastossa. Hän käytti tällaista omankädenoikeutta eräissä muissakin yhteyksissä auttaakseen puutteenalaisia vanhempiensa varoilla.

Päätettyään jättää kotipaikkakuntansa Luukas meni Pyhän Sakariaan luostariin Bitynian Olymposvuorelle. Siellä hän esiintyi mykkänä, mutta hänet nimitettiin silti luostarin taloudenhoitajaksi. Hän piti suussaan suurta kiveä vaietakseen samalla tavoin kuin luostarin suojeluspyhä Sakarias, Johannes Kastajan isä, aikoinaan. Veljiin hän piti yhteyttä kirjoittamalla viestejä savitauluun. Yönsä hän vietti puussa säiden armoilla. Kun hänen kilvoituksensa alkoi herättää huomiota, hän kavahti ihmisiltä saamaansa ylistystä ja lähti luostarista takaisin kotiseudulleen. Siellä hän kaivoi luolan vuorten keskelle. Sekä demonit että myös kirput ahdistivat häntä julmasti.

Kahden ja puolen vuoden kuluttua Luukas asettui noin 3,5 metrin korkuiselle pylväälle Pyhän Demetrioksen kappelin tuntumassa. Pylväällään hän joutui taistelemaan tuulia ja sateita, talven kylmyyttä ja kesän kuumuutta vastaan. Samoin kuin kuuluisat pylväiden päällä kilvoitelleet edeltäjänsä Simeon Styliitta (1.9.), Simeon Nuorempi (24.5.), Daniel (11.12.) ja Alypios (26.11.), Luukaskin kesti lujana kaikki sään aiheuttamat koettelemukset hellittämättä paastoaan ja muita kilvoituksiaan, sillä hän katseli koko ajan sielunsa silmillä tulevan maailman hyvyyksiä.

Kolmen vuoden kuluttua Luukas kuuli äänen, joka kehotti häntä antautumaan ei vain enkelten vaan myös ihmisten katseltavaksi (1. Kor. 4:9). Niinpä hän siirtyi Euroopan puolelle ja saatuaan paikallisen piispan siunauksen rakensi itselleen pylvään Eutropoksen alueelle aivan Konstantinopolin ulkopuolelle. Sen päälle hän nousi joulukuun 11. päivänä vuonna 935. Siellä hän kesti kärsivällisesti ja Jumalan apuun luottaen niin lihansa kapinat henkeään vastaan kuin pahojen henkien ankarat hyökkäykset. Mitä enemmän hän kurkotti kohti Jumalaa, sitä runsaampana Jumalan armo vuoti niille, jotka kiiruhtivat hänen pylväänsä juurelle saamaan apua ongelmiinsa. Hän kuului ainoastaan Jumalalle mutta teki itsensä ”kaikeksi kaikille” (1. Kor. 9:22). Jokaiselle luokseen tulleelle hän osoitti yhtälailla myötätuntoa. Hän paransi rukouksillaan heidän sairauksiaan, lohdutti heitä heidän murheissaan, paljasti heidän salaisia ajatuksiaan, ennusti mitä heille tulisi tapahtumaan ja kuunneltuaan heidän tunnustuksiaan antoi heille synninpäästön. Konstantinopolin väestölle Luukkaan pylväästä tuli pelastuksen satama, jossa pahimminkin haavoittuneet sielut löysivät rauhan ja katumuksen ilon.

Pyhittäjä Luukas eli pylväänsä päällä kuin taivaan enkeli 44 vuotta. Hän oli oppinut hallitsemaan niin sisäisiä kuin ulkonaisia vihollisiaan ja antoi hyveittensä valon loistaa ihmisten edessä, jotta nämä ylistäisivät Isää, joka on taivaissa (Matt. 5:16). Pyhä Luukas nukkui rauhassa kuolonuneen yli sadan vuoden iässä joulukuun 11. päivänä 979. Hänet haudattiin Pyhän Bassianoksen luostariin, jonka hänen ystävänsä patriarkka Teofylaktos oli hänen tuellaan jälleenrakentanut.