Pyhittäjä Johannes Rilalainen

Pyhittäjä Johannes syntyi vuonna 876 Sredican eli nykyisen Sofian lähistöllä. Hänen vanhempansa olivat hurskaita bulgarialaisia. Nuoruudestaan asti Johannes rakasti Jumalaa. Vanhempiensa kuoltua hän jakoi saamansa perinnön köyhille ja sairaille, vihkiytyi itse munkiksi ja lähti kotiseudultaan pelkkään vuohennahkavaatteeseen pukeutuneena. Noustuaan korkealle ja paljaalle vuorelle hän alkoi kilvoitella käyttäen ravinnokseen vain villikasveja ja asuen oksista kyhätyssä majassa. Jonkin ajan kuluttua rosvot hyökkäsivät yöllä hänen kimppuunsa, pieksivät hänet ja karkottivat paikalta.

Uudeksi asuinpaikakseen Johannes valitsi syvän luolan. Sinne hän sai seurakseen sisarenpoikansa Luukkaan, joka oli paennut isänsä kodista ja onnistui vain vaivoin löytämään enonsa asumattomilta kallioilta. Johanneksen asuinpaikka oli niin piilossa maailmalta, että hän itsekin piti pojan ilmestymistä ensin unennäkönä. Hän otti tämän vastaan rakkaudella ja ilahtui kuullessaan, että tämä janosi sielun pelastusta. He alkoivat kilvoitella yhdessä.

Kun Luukkaan isä sai tietää poikansa piileskelevän enonsa luona, hänen sielussaan leimahti viha ja kiukku Johannesta kohtaan. Hän etsi kilvoittelijoiden luolan, haukkui Johannesta kaikin mahdollisin tavoin ja uhkasi heittää häntä kivellä, mutta Johannes pysyi vaiti. Lopulta isä raahasi pojan mukaansa. Jäätyään yksin Johannes heittäytyi maahan ja anoi itkien Herraa pitämään huolta pojan pelastuksesta ja varjelemaan häntä maailman kiusauksilta. Matkalla poika kuoli käärmeenpuremaan. Lapsensa odottamatta menettänyt isä tunsi itsensä syylliseksi ja palasi lankonsa luo kertomaan onnettomuudesta. Johannes käski hänen haudata vainajan. Sittemmin Johannes kävi usein pojan haudalla, josta tuli hänelle rakas levähdyspaikka.

Johannes kilvoitteli kaikkiaan kaksitoista vuotta autiossa luolassaan taistellen pahojen henkien hyökkäyksiä ja lihan heikkoutta vastaan. Pian sisarenpoikansa kuoleman jälkeen hän siirtyi Rilan vuorelle, missä hän kilvoitteli asuen ontossa puussa. Hän paastosi, rukoili ja itki jatkuvasti. Ravinnokseen hän käytti villiä palkokasvia, jota kasvoi seudulla. Hän ei nähnyt koskaan ihmiskasvoja vaan eli ainoastaan villieläimet seuranaan.

Lopulta paimenet löysivät erakon etsiessään kadonneita lampaita. He hämmästyivät odottamatonta kohtaamista erämaassa, mutta pyhä mies otti heidät vastaan ja kehotti heitä syömään nälkäänsä palkokasvin papuja. Paimenet söivät itsensä kylläiseksi, mutta yksi heistä kätki papuja taskuihinsa ilman erakon siunausta. Kun hän kotimatkalla antoi niitä tovereilleen, ei varastetuissa paloissa ollut siemeniä. Paimenet palasivat katuvaisina pyhän Johanneksen luo. Tämä antoi heille anteeksi ja selitti hymyillen, että Jumala oli tarkoittanut hedelmät vain erämaan asukkaiden ravinnoksi.

Paimenten kautta sana ihmeellisestä kilvoittelijasta levisi kaikkialle. Ne, jotka olivat tunteneet hänet maailmassa, pitivät häntä järjettömänä ja tyhjänpäiväisenä ihmisenä, joka ei sen vuoksi elänyt niin kuin muut. Mutta toiset alkoivat käydä hänen luonaan ja toivat mukanaan sairaita, jotka paranivat Johanneksen rukousten avulla. Eräs pahan hengen riivaama mies näki ihmisten menevän pyhän Johanneksen luo ja hän lähti seuraamaan heitä. Jonkin matkan päässä Rilan erämaasta hän kaatui maahan huutaen: ”En voi mennä edemmäs, tuli polttaa minua!” Matkatoverit sitoivat riivatun, raahasivat hänet pyhittäjän luo ja pyysivät tätä parantamaan hänet. Johannes sanoi: ”Lapseni, se ylittää voimani. Olen heikko ihminen niin kuin tekin. Vain Jumala voi hänet parantaa.” Mutta miesten hellittämättömien pyyntöjen taivuttamana Johannes lopulta rukoili riivatun puolesta, joka parani heti, ja kaikki ylistivät Jumalaa.

Inhimillistä mainetta karttaakseen Johannes jätti lopulta onton tammensa ja vetäytyi korkealle vuorelle asettuen asumaan hädin tuskin pääsykelpoiselle kalliolle. Siellä hän vietti seitsemän vuotta taivasalla kestäen säiden vaihtelut ja rukoillen milloin seisten, milloin polvistuneena. Sana suuresta kilvoittelijasta kantautui Bulgarian kuninkaan Pietarin korviin. Hurskas hallitsija halusi kovasti nähdä erakon ja lähetti yhdeksän metsästäjää etsimään häntä. Viiden päivän kuluttua he löysivät hänet kalliolta. Hän antoi heille ruokaa, mutta torjui tapaamisen kuninkaan kanssa ja ilmoitti tälle kirjeessä sen, mikä oli tarpeen.

Pyhän Johanneksen hyveellinen elämä innosti monia, jotka halusivat elää hänen lähellään. He rakensivat luostarin ja pitivät Johannesta johtajanaan, ja hän paimensi viisaasti laumaansa. Luolaan, jossa pyhittäjä oli aiemmin elänyt, rakennettiin kirkko. Saavutettuaan korkean iän pyhittäjä jätti henkensä Jumalan käsiin elokuun 18. päivänä vuonna 946. Hän oli tuolloin 70 vuoden ikäinen.

Lokakuun 19. päivänä muistellaan hänen pyhäinjäännöstensä siirtoa Turnovoon vuonna 1238. Turkkilaisten vallattua Turnovon reliikit siirrettiin Rilan luostariin, jossa ne ovat nykyäänkin.