Pyhittäjä ja tunnustaja Isaakios Dalmatialainen

Pyhittäjä Isaakios oli syyrialainen erakko, joka eli erämaassa aikana, jolloin areiolainen harhaoppi oli vallalla. Ortodokseja vainottiin, koska he uskoivat Pojan olevan samaa olemusta Isän kanssa. Keisarina oli areiolainen Valens (364–378), ja ortodoksisesti uskovien kirkot oli joko suljettu tai otettu areiolaisten käyttöön.

Vuonna 378 gootit kokosivat suuren sotajoukon Tonavan varrelle ja suunnittelivat valtaavansa Konstantinopolin. Kun keisari Valens valmistautui lähtemään sotaretkelle heitä vastaan, Isaakios tuli erämaasta hänen puheilleen ja sanoi: ”Keisari! Määrää, että ortodoksiset kirkot avataan, ja tulet voittamaan viholliset.” Keisari kääntyi halveksien pois eikä kiinnittänyt Isaakiokseen mitään huomiota. Seuraavana päivänä Isaakios sanoi samat sanat ja edelleen keisari pysyi välinpitämättömänä. Kolmantena päivänä pyhittäjä tarttui keisarin hevosen suitsiin ja pakotti tämän kuuntelemaan sekä moitteitaan että hartaita pyyntöjään.

Kun Isaakios yhä puhui, he saapuivat syvän piikkipensaita kasvavan rotkon partaalle. Keisari käski heittää hänet rotkoon. Jumalan armosta Isaakios putosi piikkipensaiden päälle kuin pehmeälle patjalle. Kaksi valkoisiin pukeutunutta säteilevää nuorta miestä – mahdollisesti ylienkelit Mikael ja Gabriel – auttoivat hänet sieltä pois. He kantoivat hänet Konstantinopolin keskusaukiolle keisarin eteen, joka oli juuri saapunut kaupunkiin. Ällistyneenä Valens kysyi häneltä, oliko hän sama mies, jonka hän oli heitättänyt rotkoon. Isaakios sanoi vain: ”Avaa kirkot, ole hyvä, ja tulet palaamaan iloiten sodasta. Muussa tapauksessa sinä pakenet taistelusta yhden sotilaan kanssa ja piiloudut heinälatoon, minne viholliset sinut polttavat.” Vaikka keisari hämmästyi ja kauhistuikin pyhän kilvoittelijan puheita, hän kuitenkin halveksi tätä ja piti hänen puheitaan hulluutena. Hän määräsi kaksi senaattoria Saturninuksen ja Viktorin valvomaan Isaakiosta ja sanoi sodasta palattuaan polttavansa tämän roviolla. Tähän Isaakios vastasi: ”Jos sinä palaat elävänä sodasta, niin Jumala ei ole puhunut minulle.”

Adrianopoliksen taistelu 9.8.378 päättyi keisarillisten joukkojen tappioon. Keisari itse pakeni henkivartijansa kanssa ja piiloutui heinälatoon. Takaa-ajavat viholliset sytyttivät sen tuleen ja polttivat heidät. Isaakioksen profetia oli sotilaidenkin tiedossa, ja kun he palasivat sotaretkeltä, he sanoivat häntä koetellakseen: ”Valmistaudu vastaamaan sanoistasi, sillä keisari on palannut.” Isaakios vastasi vain: ”Jo viikon ajan olen tuntenut sieraimissani hänen kärventyneiden luidensa hajun.” Tämän kuultuaan sotilaat lankesivat hänen jalkoihinsa, ja kaikki alkoivat pyytää häntä jäämään pysyvästi Konstantinopoliin.

Kun Teodosios Suuri nousi valtaistuimelle vuonna 379, hän sai kuulla Isaakioksesta ja hänen profetiastaan. Välittömästi keisari antoi hänelle toimintavapauden ja sääti, että kirkot, jotka olivat olleet joko suljetut tai areiolaisten käsissä, piti palauttaa ortodokseille. Isaakios ilmoitti, että koska hänen tehtävänsä oli päättynyt, hän palaisi takaisin Syyrian erämaahan. Mutta senaattorit Saturninus ja Viktor, joista oli tullut hänen hengellisiä lapsiaan, pyysivät kyynelsilmin häntä jäämään ja uudistamaan pääkaupunkialueen rappeutuneen luostarielämän. Lopulta Isaakios suostui sillä ehdolla, että he rakentaisivat hänelle keljamajan rauhalliseen paikkaan, jossa hän voisi viettää loppuvuotensa sisäisen hiljaisuuden kilvoituksessa.

Sopiva paikka löytyi kaupungin ulkopuolelta Psamathian alueelta läheltä Kserolofoksen porttia. Siellä Isaakios alkoi viettää esimerkillistä elämää. Joka aamu molemmat senaattorit menivät ottamaan häneltä siunauksen tehtäviinsä ja ihmisiä kävi koko ajan enemmän keskustelemassa hänen kanssaan oikeasta uskosta ja hengellisestä elämästä. Itse keisari Teodosios meni usein pyhän Isaakioksen luo pyytämään hänen esirukouksiaan itselleen ja koko valtakunnalle. Monet kristityt pyysivät häntä vierailemaan kodeissaan, ja joskus hän menikin tahtomatta ylvästellä askeesillaan.

Vähitellen pyhä Isaakios sai omia oppilaita, ja vuoteen 382 mennessä paikasta oli kasvanut jo Konstantinopolin merkittävin luostari. Pyhittäjä Isaakioksen vaikutuksesta pääkaupunkiin tai sen lähistölle syntyi muitakin luostariyhteisöjä kuten Pyhän Hypatioksen luostari Rufinanekseen (17.6.). Isaakios vieraili aika ajoin kaikissa niissä ja innosti veljiä kilvoitukseen. Vaikka hänellä ei ollut mitään virallista asemaa, häntä kunnioitettiin pääkaupungin munkkien isänä.

Pyhälle Isaakiokselle oli ominaista myös suuri armeliaisuus. Kun hän kuuli puutteessa elävistä ihmisistä, hän kertoi heidän tilanteestaan varakkaille kristityille, jotka lähettivät heille ruokaa ja vaatteita. Omana aikanaan Isaakios ei siis ollut ainoastaan pääkaupungin johtava hengellinen opettaja, vaan hän johti myös sen hyväntekeväisyystoimintaa.

Kun pyhä Johannes Krysostomos (13.11.) vuonna 398 nimitettiin Konstantinopolin piispaksi, hän havaitsi, että pääkaupungin munkeilla oli tapana kierrellä kaupungissa ja maallikkojen kodeissa. Hän puuttui tähän epäkohtaan ja määräsi, että munkkien tuli pysytellä luostareissaan. Hän myös organisoi kaupungin hyväntekeväisyyden etenkin perustamalla suuria sairaaloita, joiden johtohenkilöt hän valitsi itse. Näin pyhän Isaakioksen toiminta jäi varjoon ja hän tunsi joutuneensa syrjään. Pyhän Johannes Krysostomoksen vannoutunut vihollinen Aleksandrian patriarkka Teofilos osasi hyötyä tilanteesta. Kun hän saapui pääkaupunkiin kohdistaakseen Krysostomokseen ne syytökset, jotka itse asiassa koskivat häntä itseään, hän sai Isaakioksen ja tämän munkit puolelleen. Tällä tavoin kuuluisa askeetti vanhoilla päivillään hairahtui vuonna 403 ottamaan aktiivisesti osaa niin sanottuun ”Tammen kirkolliskokoukseen”, joka esitti tekaistuja syytöksiä Johannes Krysostomosta vastaan. Kokouksen päätöksestä pyhä patriarkka erotettiin virastaan ja lähetettiin maanpakoon. Pian hänet kuitenkin kutsuttiin kansan vaatimuksesta takaisin istuimelleen, joskin vain joksikin aikaa.

Pyhittäjä Isaakios ei enää sekaantunut kirkkopolitiikkaan, vaan vietti viimeiset vuotensa rauhassa luostarissaan. Saatuaan Jumalalta etukäteen tiedon lähtönsä lähestymisestä hän kutsui koolle oppilaansa, kehotti heitä pysymään oikeassa uskossa ja määräsi seuraajakseen Dalmatoksen. Sen jälkeen pyhä Isaakios antoi henkensä Jumalan käsiin. Tämä tapahtui vuonna 406.

Koko kaupunki keisari mukaan lukien suri poisnukkunutta kilvoittelijaa. Katedraalissa patriarkan johdolla toimitetun hautauspalveluksen jälkeen pyhän ruumista lähdettiin viemään hautajaissaattueessa hänen luostariinsa, jonne hänet oli määrä haudata. Mutta eräs hovimies Aurelianos, joka oli Isaakioksen suuri ihailija, oli sijoittanut matkan varrelle suuren joukon sotilaita. He sieppasivat kallisarvoisen ruumiin ja veivät sen Aurelianoksen rakennuttamaan Pyhän Stefanoksen kirkkoon ja hautasivat sen siellä olevaan kryptaan. Hämmentyneiden munkkien oli pakko hyväksyä tämä ”harras ryöstö”, ja he palasivat luostariinsa ilman sitä lohtua, jonka heidän hengellisen isänsä reliikkien läsnäolo luostarissa olisi heille suonut.