Pyhittäjä Grigori Khandztalainen

Pyhittäjä Grigori syntyi georgialaisen aatelisperheen poikana. Hän oli hyvin lahjakas ja hurskas. Jo lapsena hän keskittyi Jumalan muistamiseen, karttoi maailmaa ja eli kuin munkki. Hänen ylhäiset sukulaisensa kehottivat häntä ottamaan pappisvihkimyksen, mutta kun Grigori sai tietää, että he suunnittelivat hänen vihkimistään piispaksi, hän pakeni muutaman samanmielisen ystävänsä kanssa Etelä-Georgiaan. Siellä he elivät köyhässä Opizan luostarissa kilvoitellen kuuliaisuudessa ja itsekkyytensä kuolettamisessa. Grigori kävi myös tapaamassa ympäröivillä vuorilla asuvia erakkoja ja yritti parhaansa mukaan jäljitellä heidän hyveitään.

Erään iäkkään erakon näkemän näyn innoittamana ja igumeninsa siunaamana Grigori ystävineen perusti uuden luostarin lounaaseen arabijoukkojen ja koleraepidemian autioittamalle Khandztan alueelle. He joutuivat tekemään kovasti työtä vaikeissa oloissa, mutta rukous ja Jumalan ylistäminen täytti heidän mielensä. Ennen pitkää Grigorista tuli Jumalan valittu astia, jonka hyveellinen elämä houkutteli luostariin pyhiinvaeltajia kaikkialta Georgiasta. Veljestöön hän hyväksyi vain nöyrät ja opinhaluiset, jotka olivat valmiit kilvoittelemaan hyveissä ja alistumaan kuuliaisuuden marttyyrikilvoitukseen. Hän näki, että maallisen elämän perimmäinen tarkoitus on kuuliaisuus, joka suo luoduille uudenlaisen korkeamman vapauden. Luostarielämän kulmakiveksi hän asetti kuuliaisuuden rippi-isää kohtaan.

Luostarin rakennustöiden edistyttyä pyhittäjä Grigori kävi pyhiinvaellusmatkalla Konstantinopolissa ja toi sieltä mukanaan paljon reliikkejä, ikoneita ja muita arvoesineitä. Grigori kannatti kirkon ja valtion tiivistä yhteistyötä ja niiden keskinäistä riippumattomuutta ja tasavertaisuutta. Hän nautti ruhtinas Ashot Kuropalaten (780–826) suosiota ja sai tämän hovilta suuria lahjoituksia luostariaan varten. Grigorin auktoriteetti maassa kasvoi niin suureksi, että hänen mielipidettään kuultiin kaikissa tärkeissä asioissa. Monista hänen oppilaistaan tuli piispoja. Heistä huomattavimpia olivat Adsqurin piispa Efraim sekä Arseni Suuri, josta Grigorin tukemana tuli Georgian katolikos.

Vuosien myötä pyhä Grigori sai johdettavakseen kaksitoista luostaria, joita sanottiin Georgian Siinaiksi. Hän nimitti luostareihin johtajat, mutta pysyi itse munkkien hengellisenä ohjaajana selittäen heille erinomaisen muistinsa avulla pyhiä kirjoituksia ja kanonista lakia. Päättäväisesti hän torjui toistuvat yritykset vihkiä hänet piispaksi ja sanoi: ”Erämaiden kirkot ovat myös jumalallisen armon istuimia, eivätkä ne suinkaan ole tämän maailman valtaistuimia huonompia.”

Kerran eräs hairahtunut piispa, jota pyhä Grigori oli ojentanut, lahjoi jousimiehen väijymään pyhää tämän palatessa luostariinsa. Kun Grigori ilmestyi tielle, mies näki hänen yläpuolellaan taivaaseen ulottuvan valopatsaan ja sateenkaaren tavoin sädehtivän ristin. Kauhu valtasi miehen, hän pudotti jousensa, juoksi pyhän luo, heittäytyi polvilleen hänen eteensä ja pyysi anteeksi. Piispa oli raivoissaan kuullessaan juonensa epäonnistumisesta ja yritti tuhota luostarin. Mutta Jumala rankaisi piispaa, joka sai onnettoman lopun.

Kristuksen voima vahvisti pyhittäjä Grigoria niin, että hän saavutti 102 vuoden iän ja säilytti terveytensä loppuun asti. Viimeiset kuukautensa hän vietti yksin keljassaan ja sai nähdä ihmeellisiä näkyjä. Hän antoi etukäteen jakaa luostareidensa kaikille munkeille kynttilät ja ilmoitti, minä päivänä heidän tuli sytyttää ne ja rukoilla hänelle iankaikkista muistoa. Lokakuun 5. päivänä hänen antaessaan oppilailleen viimeisiä neuvojaan sanomattoman kirkas valo äkkiä valaisi hänet. Hän siunasi ristinmerkillä luostarinsa ja hänen sielunsa siirtyi taivaaseen, mistä kuului ääni: ”Autuas olet sinä, joka sait periä kunnian ja loppumattoman ilon pyhien joukossa!”