Pyhittäjä Gregorios, Nikomedeian lahden kilvoittelija

Pyhittäjä Gregorios syntyi 1100-luvun loppupuolella ylhäiseen ja hurskaaseen perheeseen Vähän-Aasian Bityniassa. Päätettyään menestyksellisesti maalliset opintonsa hän alkoi etsiä tietä, joka avaisi hänelle pääsyn todelliseen tietoon. Siinä tarkoituksessa hän tahtoi löytää pyhiä miehiä, jotka pystyisivät omalla esimerkillään opettamaan hänelle hyveiden pyhää tiedettä. Hän asettui yhteen aikansa parhaimmista luostareista ja saatuaan munkiksi vihkimyksen ryhtyi innokkaasti taistelemaan himojaan ja paholaisen ehdottamia ajatuksia vastaan. Näin hän oppi, miten nautinnonhimo nujerretaan ankaralla pidättyväisyydellä.

Gregorios perehtyi sekä yhteisiin jumalanpalveluksiin että yksityiseen rukoukseen. Vieraillessaan kokeneiden munkkivanhusten luona hän sai heiltä opetusta siitä, kuinka näkymätöntä taistelua käydään. Hän oppi erottamaan, milloin häiritsevät ajatukset ovat lähtöisin ihmisestä itsestään ja milloin vihollisesta, milloin ne on parempi jättää kokonaan huomiotta, milloin taas niitä vastaan on taisteltava päinvastaisilla ajatuksilla. Tällä tavoin hän oppi varjelemaan mieltään. Hän ei kuitenkaan koskaan pitänyt itseään täysinoppineena vaan pyrki jatkuvasti saamaan uusia hengellisiä lahjoja.

Osa luostarin veljistä kadehti Gregorioksen edistystä. Tuohon aikaan luostarista oli kadonnut joitakin kirkollisia esineitä, ja paholaisen vaikutuksesta kadehtijat alkoivat syyttää Gregoriosta niiden varastamisesta. He olivat jopa valmiita vannomaan väärän valan. Gregorios näki kaiken tämän takana paholaisen juonet. Yrittämättäkään puolustautua hän siirtyi toiseen luostariin, jossa hänen veljensä oli munkkina. Muutaman päivän kuluttua hänen lähtönsä jälkeen löytyi oikea syyllinen, ja näin paholaisen juonet paljastuivat.

Uudessa luostarissaan Gregorios voitti pian veljien kiintymyksen nöyryydellään ja lempeällä ja rauhallisella olemuksellaan. Kun hän oli kilvoitellut luostarissa jonkin aikaa, hänet vihittiin suureen skeemaan ja hänelle ehdotettiin pappisvihkimystä. Ensin hän kieltäytyi peläten uuden aseman johtavan hänet ylpeyteen, mutta lopulta hän totteli ajatellen, että pappeus on kirkon hänelle osoittama palvelutehtävä.

Elettyään kolme vuotta luostarissa Gregorios siirtyi veljensä kanssa kilvoittelemaan yksinäisyyteen. Hän tahtoi keskittyä rukoukseen mieli vapaana kaikesta huolehtimisesta. Jumalan kunnian katseleminen sytytti hänessä jumalallisen rakkauden leimun, joka kohotti hänet yhä korkeampaan sisäiseen näkemiseen. Tämä loppumaton eteneminen sai hänet etsimään yhä yksinäisempiä paikkoja, missä mikään maallinen ei voisi häiritä hänen riemullista oleskeluaan ikuisuuden iloissa.

Lopulta Gregorios asettui erään kylän lähettyvillä olevalle kukkulalle Nikomedeian lahden pohjoisrannalle. Siellä hän irrottautui kokonaan kaikesta maallisesta. Kuin uusi Mooses hän astui sisimpäänsä unohtaen maailman ja kohdatakseen Jumalan hiljaisuudessa. Gregorios tahtoi syventyä olevaisen takana oleviin periaatteisiin, hän halusi tutkia Jumalan ihmeellistä kaitselmusta ja viisautta. Tällainen tieto on mahdollinen vain niille, jotka ovat täydellisesti puhdistaneet sydämensä kaikista himoista. Tultuaan näin Jumalan ystäväksi Gregorios sai lahjan nähdä tulevaisuuteen ja tulla jumalallisten ihmeiden välittäjäksi myös toisille. Hän kertoi luokseen tuleville tulevista tapahtumista, silloin kun se oli tarpeen heidän sielunsa pelastukseksi. Gregorios lohdutti murheellisia, auttoi köyhiä ja paransi sairaita lukematta koskaan näitä ihmeitä omaksi ansiokseen.

Kerran pahantahtoiset ihmiset lähestyivät Gregoriosta pilaillakseen hänen ennalta näkemisen kykynsä kustannuksella. Hän kuitenkin paljasti heille, keitä he olivat, mitä syntejä he olivat tehneet ja kuinka he olivat tulleet kiusaamaan häntä. Häpeissään he lähtivät pois. Myöhemmin huonomaineinen nainen lähetettiin Gregorioksen luokse viettelemistarkoituksessa. Gregorioksen opetuksia kuunnellessaan nainen kuitenkin kaatui maahan ja alkoi voida pahoin. Hänen lähettäjänsä säikähtivät ja pyysivät Gregoriosta parantamaan hänet. Kaunaa kantamaton pyhä kohotti kätensä taivasta kohti ja paransi naisen rukouksellaan.

Jotkut alueen papit kadehtivat Gregorioksen mainetta. He panettelivat häntä kaikin tavoin Nikomedeian piispalle nostattaakseen tämän häntä vastaan. Piispa menikin ansaan ja vihastuneena lähetti Gregoriokselle sanan, että tämän oli mitä pikimmin tultava hänen luokseen. Askeesin näännyttämä Gregorios nousi hevosen selkään ja lähti ratsain piispan luo. Hän kulki Nikomedeian lahden poikki niin, että vesi ikään kuin kovettui hänen allaan eivätkä edes hevosen kaviot kastuneet. Piispa näki tämän ja lankesi Jumalaa ylistäen pyhän miehen jalkoihin. Gregorioksen syyttäjätkin pyysivät häneltä anteeksi. Paeten ihmiskunniaa Gregorios palasi nopeasti takaisin keljaansa. Hän teki vielä monia muita ihmeitä, kunnes Herra kutsui hänet valtakuntaansa iloitsemaan peittämättömin kasvoin niistä siunauksista, joita hän oli maan päällä katsellut ikään kuin kuvastimesta. Hän pääsi rauhassa lepoon 50 vuoden iässä noin vuonna 1240.