Pyhittäjä Gregorios Dekapolislainen

Pyhä Gregorios syntyi 700-luvun lopulla Isaurian Irenepoliksessa. Se oli yksi Isaurian Dekapoliksen eli Kymmenen kaupungin alueen kaupungeista. Hänen äitinsä huolehti hänen koulutuksestaan, niin että hän kahdeksanvuotiaana pystyi lukemaan pyhiä kirjoituksia. Hän rakasti jumalanpalveluksia ja pyrki jo lapsena elämään askeettisesti. Kun hän varttui nuorukaiseksi, hänen vanhempansa tahtoivat hänen solmivan avioliiton, mutta hän oli päättänyt omistaa elämänsä kokonaan Jumalalle. Niinpä hän lähti vanhempiensa tietämättä kotoaan ja meni luostariin. Luostarin igumenina oli hurskas piispa, joka oli ikonien kunnioittamisen tähden joutunut lähtemään hiippakunnastaan.

Gregorioksen isän kuoltua hänen äitinsä onnistui löytämään poikansa. Äiti ei vastustanut tämän luostariin menoa mutta tahtoi hänen siirtyvän kotinsa lähellä olevaan luostariin, jossa hänen veljensä oli jo munkkina. Gregorios totteli mutta huomasi pian uuden luostarin igumenin kannattavan kuvainraastajien harhaoppia. Kun hän arvosteli igumenia sen johdosta, tämä suuttui niin, että löi häntä. Verissä päin Gregorios pakeni toiseen luostariin, jossa igumenina oli hänen sukulaisensa Simeon. Siellä hän eli neljätoista vuotta harjoittaen kaikkia yhteiselämäluostarin hyveitä, eritoten kuuliaisuutta ja nöyryyttä.

Tämän jälkeen Gregorios halusi päästä elämään yksinäisyydessä vailla maallisia huolia. Hänen igumeninsa piti häntä kypsänä tähän kilvoitukseen ja salli hänen mennä asumaan läheiseen luolaan. Siellä hän erakkojen tapaan joutui ankaraan taisteluun pahojen henkien kanssa, jotka ahdistivat häntä kaikin tavoin. Ne jopa ottivat Sebasteian 40 marttyyrin (9.3.) muodon saadakseen hänet petetyksi. Mutta kokenut kilvoittelija käsitti, ettei ilmestys ollut oikea. Lihalliset halut hyökkäsivät ennennäkemättömällä voimalla häntä vastaan. Jumalallinen ilmestys kuitenkin vapautti hänet tästäkin kiusauksesta.

Kerran rukoillessaan luolassaan Gregorios sai nähdä luomattoman valon, joka yliluonnollisena kirkkautena täytti hänen keljansa moneksi päiväksi. Hän menetti kokonaan ajantajun. Kun hänen oppilaansa, joka oli lähtenyt hänen luotaan hakemaan ruokatarvikkeita, palasi neljän päivän kuluttua, Gregorios luuli, että oli kulunut vain tunti. Eksytystä peläten Gregorios kertoi kokemuksestaan igumeni Simeonille, joka vakuutti hänelle, että kyseessä oli aito ja oikea Jumalalta tullut kokemus.

Tämän jälkeen Jumala, joka tahtoi Gregorioksen avulla pelastaa ihmissieluja, lähetti hänet takaisin maailmaan. Ilmestyksessä hänelle sanottiin, että hänen olisi hyödyllistä siirtyä pois kotiseudultaan. Niinpä hän lähti Efesokseen ja sieltä edelleen laivalla Konstantinopoliin, missä hän tahtoi puolustaa pyhiä ikoneja ja osoittaa ikonoklastisen harhaopin erehdykset. Hän joutui kuitenkin jäämään kaupungin edustalla sijaitseville Prinssisaarille, koska ikoneja puolustavilta munkeilta oli kielletty pääsy pääkaupunkiin. Lopulta Gregorios päätyi valtakunnan toiseksi tärkeimpään kaupunkiin Tessalonikaan. Matkalla hän kohtasi ryöstelevän slaavilaisen rosvojoukon. Pyhittäjän peloton, valoisa olemus teki heihin kuitenkin niin suuren vaikutuksen, että he auttoivat hänet erään joen yli ja neuvoivat hänelle Tessalonikaan menevän tienkin. Tessalonikasta pyhittäjä meni Korinttiin ja sieltä laivalla Italiaan Kalabrian alueelle Reggioon.

Etelä-Italiasta Gregorios siirtyi Roomaan, jossa hän asui tuntemattomana pienessä majassa kolme kuukautta. Mutta kun hän oli ajanut demonin pois eräästä miehestä, kansanjoukot alkoivat piirittää häntä pitäen häntä pyhänä miehenä. Hän pakeni Syrakusaan, jossa hän asui eräässä tornissa. Siellä hän taivutti erään porton ryhtymään nunnaksi ja muuttamaan pahamaineisen talonsa luostariksi. Syrakusassakin hän tuli tunnetuksi ihmeidentekijänä. Hän siirtyi sieltä Otrantoon, jonne olisi jäänyt, mutta lähti pois havaittuaan alueen piispan olevan harhaoppinen. Niinpä hän palasi takaisin Kreikan puolelle Tessalonikaan ja asettui asumaan rappeutuneeseen Pyhän Menaksen kirkkoon. Hän ei enää huolehtinut mistään aineellisesta. Kun hänellä oli nälkä, hän meni naapureiden luo syömään. Myöhemmin eräs nainen toi hänelle vähän ruokaa kirkkoon.

Pyhittäjän erityiset armolahjat tulivat Tessalonikassakin näkyviin. Joitain ihmisiä hän varoitti ilmoittamalla, että heidän loppunsa on lähellä, ja kehotti heitä valmistautumaan kuolemaan. Joku munkki yritti pitää häntä pilkkanaan ja teeskennellen demonin valtaan joutunutta pyysi Gregoriosta parantamaan hänet, mutta Gregorios huomasi heti petoksen. Vuosien mittaan Gregorioksesta tuli yhä nöyrempi ja lempeämpi, eikä hän enää ajatellut pahaa kenestäkään. Ikävyydet hän otti vastaan niin kuin iloisetkin tapahtumat. Hänen mielensä oli pysyvästi kiinnittynyt Jumalaan, jonka kanssa hän keskusteli jatkuvassa rukouksessa aina iloisena.

Elämänsä lopulla Gregorios alkoi kärsiä tuskallisesta munuaissairaudesta. Lopulta hänelle kehittyi vesipöhö, niin että hän paisui pyöreäksi kuin pallo ja oli tunnistettavissa vain äänestä. Tässä tilassa hän pääsi kuitenkin vielä siirtymään Tessalonikasta Konstantinopoliin, jonne oli niin pitkään halunnut päästä. Siellä hän eli vielä vuoden. Kaksitoista päivää ennen kuolemaansa hän ilmoitti oppilailleen kuolinpäivänsä. Hän kuoli rauhassa marraskuun 20. päivänä 842 juuri ennen ikonoklasmin lopullista päättymistä ja ortodoksisuuden voittoa. Vuodesta 1490 lähtien hänen maatumattomat jäännöksensä ovat sijainneet Bistritsan luostarissa Romaniassa, missä niiden äärellä tapahtuu paljon ihmeitä.