Pyhittäjä Georgios Cernicalainen

Munkki Georgios (rom. Gheorghe) kilvoitteli transilvanialaisessa luostarissa nuoruudestaan saakka. Kun häntä painostettiin 1750-luvulla liittymään uniaatteihin, hän päätti lähteä Athoksen pyhälle vuorelle. Siellä hän pääsi pyhän Paisi Velitškovskin (15.11.) oppilaaksi Profeetta Elian skiitassa kilvoitelleeseen palavahenkiseen yhteisöön. Georgios vihittiin pian papiksi.

Kymmenen vuoden kuluttua Paisin veljestö siirtyi Moldavian Dragomirnaan, jossa Georgios toimi kaksitoista vuotta pappina, rippi-isänä ja kasvavan yhteisön taloudenhoitajana. Sen jälkeen hän lähti 200 munkin kanssa Secuun ja vietti pari vuotta Neamtsissa, jonne isä Paisin ohjauksessa muodostui kukoistava monikansallinen luostari. Georgios lähti kuitenkin takaisin Athokselle Profeetta Elian skiittaan vielä muutamaksi vuodeksi.

Vuonna 1781 Georgios palasi Neamtsiin, ja Unkari-Valakian metropoliitta Georgios antoi hänen tehtäväkseen jälleenrakentaa Cernican raunioituneen luostarin, joka sijaitsi saarella lähellä Bukarestia. Pyhän Nikolaoksen ihmeellisen avun myötävaikutuksella Georgios uurasti kahden oppilaansa kanssa raivaten maaperää puhtaaksi ja tehden jälleenrakennustöitä. He työskentelivät päivät, rukoilivat öisin ja söivät vain vähän leipää ja villiyrttejä, mitä sattuivat löytämään.

Georgioksen hyveiden maineen houkuttelemana paikalle alkoi tulla oppilaita, ja jo neljän vuoden kuluttua veljestössä oli 54 munkkia. He elivät Paisin elvyttämien yhteiselämäsääntöjen mukaan ja noudattivat Pyhän vuoren tapoja. Luostarilla oli valtaisa vaikutus koko Valakian alueella, jonka oma luostarielämä oli taantunut ja hiipunut. (Valakia on nyky-Romanian eteläinen osa.)

Georgios ohjasi oppilaitaan kantamaan huolta ainoastaan Jumalan kunniasta ja lähimmäistensä hyvinvoinnista. Hän opetti luostarielämän koostuvan neljästä peruskäskystä: munkin on tehtävä kaikki hengellisen isänsä siunauksella, tunnustettava syntinsä säännöllisesti, saavutettava oikea arvostelukyky suhteessa omiin tekoihinsa ja pyrittävä nöyryyteen. Georgios toteutti uskollisesti opetuksia, jotka isä Paisi oli johtanut pyhien isien kirjoituksista sisäistettyään ne hengellisellä ymmärryksellään. Georgios ei kuitenkaan nähnyt hyväksi noudattaa kaikkia Paisin yhteisön elämän yksityiskohtia, koska hänen luostarinsa ja veljestönsä oli pienempi eikä yhtä monikansallinen kuin Paisin.

Kun vanhus Georgios sairastui vakavasti, hän kirjoitti oppilaidensa pyynnöstä muistiin opetuksiaan jättäen näin heille kallisarvoisen hengellisen testamentin. Georgios kuitenkin toipui sairaudestaan ja johti vielä 22 vuotta hengellistä perhettään, johon kuului myös Caldarusanin luostari.

Pyhä Georgios nukkui pois rauhassa joulukuun 3. päivänä vuonna 1806. Hän jätti jälkeensä suuren joukon oppilaita, jotka jatkoivat hänen työtään Romanian luostarielämän elvyttämiseksi.