Pyhittäjä Filip Irapilainen

Irapin luostarin perustaja pyhittäjä Filip syntyi vuonna 1482. Hän jäi jo pienenä täysorvoksi eikä saanut nauttia lapsuuden iloista. Kahdentoista vuoden ikäisenä hän asettui asumaan lähelle Komelin luostaria ja eli almuilla. Pyhittäjä Kornili (19.5.) sääli turvatonta mutta hurskasta orpoa, otti hänet luostariin ja vihki kolmen vuoden kuluttua munkiksi. Myöhemmin nöyrä ja työteliäs Filip vihittiin veljestön pyynnöstä pappeuteen. Palveltuaan Kornilin luostarissa viisitoista vuotta Filip vetäytyi yksinäistä elämää kaivaten Valgetjärven (Belozerskin) alueelle. Hän rakensi Irapjoen läheisyyteen 45 kilometrin päähän Tšerepovetsista rukoushuoneen Pyhälle Kolminaisuudelle ja keljan sen yhteyteen.

Erämaassa Filip sai kestää monia murheita ja pahojen henkien hyökkäyksiä, kun ne yrittivät karkottaa hänet keljastaan, mutta hän rukoili hellittämättä Jumalaa. Sana hänen pyhästä elämästään levisi ympäristöön, ja ihmiset tulivat kuulemaan hänen sielulle hyödyllisiä opetuksiaan. Munkeille hän puhui kolmesta hyveestä: omistamattomuudesta, valvomisesta ja rukouksesta, jotka antavat sielulle vallan pahojen henkien yli. Maallikoille hän opetti lähimmäisenrakkautta, kärsivällisyyttä ja omien ajatusten tarkkailemista. Kysymykseen, miksi ihmiset tuomitsevat toisiaan, hän vastasi: ”Joka tuomitsee toisia, ei ole vielä saavuttanut itsetuntemusta eikä alkanut taistella omia himojaan vastaan.”

Kerran hurskas talonpoika Meleti tuli Filipin luo keskustelemaan sielun pelastuksesta ja jäi hänen luokseen yöksi. Herättyään keskiyöllä ja vilkaistessaan ulos ikkunasta hän näki Filipin seisovan kirkon luona rukoilemassa, ja hänen taivasta kohti kohotetut kätensä loistivat kuin kynttilät.

Filip kilvoitteli erakkolassaan viisitoista vuotta aina kuolemaansa asti. Kun hänen jalkansa heikkenivät niin, ettei hän enää kyennyt kulkemaan kirkkoon, hänelle entuudestaan tuttu munkki Herman tuli asumaan hänen kanssaan. Herman kyseli vanhukselta tämän elämästä ja kirjoitti kaiken salaa muistiin tulevia sukupolvia varten. Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän Filip osallistui pyhään ehtoolliseen ja myöhään samana iltana marraskuun 14. päivänä 1527 hän antoi henkensä Jumalalle. Hänen kasvonsa loistivat valoa ja kelja tuli täyteen hyvää tuoksua.