Pyhittäjä Ferapont Belozerskilainen eli Valgetjärveläinen

Pyhittäjä Ferapont syntyi vuonna 1337 Volokolamskissa. Hän oli aatelissukua ja sai kasteessa nimen Feodor. Hän oli hyvin hurskas ja pyrki jo nuoruudessaan luostarielämään, mutta toteutti tämän kutsumuksensa vasta neljäkymmenvuotiaana menemällä Simonovon luostariin Moskovassa. Igumeni Feodor (28.11.), joka oli pyhittäjä Sergei Radonežilaisen veljenpoika ja sittemmin Rostovin arkkipiispa, vihki hänet munkiksi ilman koeaikaa. Luostarissa Ferapont tutustui pyhittäjä Kiril Belozerskilaiseen (9.6.). He kilvoittelivat yhdessä ja kuuntelivat luostarissa vierailevan pyhittäjä Sergein opetuksia.

Liikkuessaan luostarin asioilla pohjoisessa Belozerskin alueella Ferapont ihastui sen asumattomiin metsäerämaihin. Samoihin aikoihin pyhittäjä Kiril sai näyssä Jumalanäidiltä kehotuksen perustaa luostari pohjoiseen. Niinpä he igumenin siunauksella lähtivät yhdessä Valgetjärvelle (ven. Beloje ozero). He asuivat siellä ensin jonkin aikaa yhdessä, mutta sitten Ferapont siirtyi yhteisestä sopimuksesta noin 15 kilometrin päähän kahden järven väliselle kannakselle. Hän rakensi pienen keljan, raivasi kasvimaan ja alkoi kilvoitella erakkona täydessä hiljaisuudessa. Aluksi häntä kohtasivat monet puutteet ja koettelemukset. Rosvojoukkiot yrittivät useamman kerran surmata tai karkottaa hänet. Vähän kerrassaan hänen luokseen alkoi kuitenkin tulla munkkeja, ja erämaahan syntyi luostari. Vuonna 1398 Ferapont rakennutti puukirkon Jumalanäidin syntymän kunniaksi. Aika ajoin hän kävi pyhittäjä Kirilin luona keskustelemassa hengellisistä asioista.

Ferapontin luostarissa noudatettiin yhteiselämän sääntöjä. Veljien työnä oli kirjojen kopioiminen ja verkkojen kutominen. Nöyryytensä tähden Ferapont ei suostunut ryhtymään igumeniksi, vaan uskoi johtajan tehtävät eräälle oppilaistaan. Hänellä itsellään oli opettamisen armolahja, mutta hengellisissä asioissa hän kysyi aina neuvoa ystävältään pyhittäjä Kirililtä. Ferapont oli kuitenkin luostarinsa hengellinen isä ja ohjaaja, johon munkit turvautuivat mielen hämmennyksen hetkinä, ja hänen esimerkkinsä innoitti veljestöä askeettisiin kilvoituksiin.

Vuonna 1408 Ferapont perusti Možaiskin ruhtinas Andrein pyynnöstä toisen luostarin Lužki-nimiselle paikalle Moskovajoen varrelle. Sen pääkirkko pyhitettiin Jumalanäidin syntymälle kuten ensimmäisessäkin luostarissa. Ruhtinaan myötävaikutuksella Ferapont korotettiin ensin uuden luostarin igumeniksi ja sitten arkkimandriitaksi. Hän johti tätä luostaria 18 vuotta aina siihen asti, kunnes pääsi ikuiseen lepoon vuonna 1426. Pyhittäjä Ferapontia alettiin kunnioittaa pyhänä pian hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1514 löytyivät hänen turmeltumattomat pyhäinjäännöksensä. Kirkko tunnusti hänen pyhyytensä kanonisoimalla hänet kohta vuoden 1547 kirkolliskokouksen jälkeen.