Pyhittäjä Eusebios Teledalainen

Pyhä Eusebios vetäytyi 300-luvun lopulla kilvoittelemaan Koryfeen vuorelle Antiokian itäpuolelle. Sitä ennen hän oli elänyt setänsä Marinoksen oppilaana vuosikausia hiljaista kilvoituselämää puhumatta kenenkään kanssa. Hiljaisuutta rakastava Eusebios eli kapeassa, ikkunattomassa keljassa ja alisti ruumiinsa ankaraan askeesiin. Hänen henkensä sen sijaan kohosi Jumalan puoleen öin ja päivin.

Kerran Ammianos-niminen kilvoittelija kysyi Eusebiokselta, ketä tämän ankara kilvoitus miellytti. ”Jumalaa”, Eusebios totesi. Tähän Ammianos vastasi: ”Koska rakastat häntä, minäpä näytän sinulle, kuinka voit sytyttää rakkautesi yhä suuremmaksi palvellen Rakastettuasi.” Ammianos selitti, kuinka jaettu rakkaus on suurempi kuin yksinäinen rakkaus, joka muistuttaa itserakkautta. Monia raamatunkohtia esittäen hän sai suostuteltua Eusebioksen lähtemään keljastaan toisten kilvoittelijoiden ohjaajaksi Tel ‛Adan (Teleda) luostariin, joka oli perustettu 300-luvun puolivälissä.

Eusebioksen kilvoituksen karaisema olemus oli niin vaikuttava, että hänen ei tarvinnut sanoa montakaan sanaa innoittaakseen veljiä. Hän söi itse kahdesti viikossa, mutta määräsi toiset syömään joka päivä. Eusebios ohjasi kaikkia seurustelemaan mielessään lakkaamatta Jumalan kanssa. Tel ‛Adasta kasvoi nopeasti Antiokian alueen suurin ja tärkein luostari, jossa oli yli 150 munkkia useista kielistä ja kansallisuuksista. Monet kuuluisat erakot jättivät erämaan ja liittyivät heihin.

Kerran Eusebios istui kalliolla Ammianoksen kanssa. Toinen luki evankeliumikirjaa ja toinen selitti vaikeaselkoisten jakeiden merkityksiä. Alhaalla niityllä oli maatyöläisiä kyntämässä maata ja Eusebios unohtui katselemaan heitä. Kun Ammianos oli lukenut evankeliumista jakeen ja kysyi sille selitystä, Eusebios pyysi häntä lukemaan sen uudelleen. Ammianos tokaisi: ”Kyntäjät näköjään kiinnostavat sinua niin, ettet kuule mitään!”

Silloin Eusebios päätti, ettei enää koskaan katselisi tasankoa eikä taivasta. Hän otti tavakseen kulkea vain rukoushuoneelle johtavaa kapeaa polkua, eikä koskaan astunut siltä syrjään. Hän eli yli neljäkymmentä vuotta tämän säännön mukaan. Päätöksensä vahvistukseksi hän sitoi vyötärölleen rautavyön, kiinnitti kaulaansa raskaat kaulaimet ja kytki nämä ketjulla. Ne painoivat häntä niin, että hän pysyi varmasti aina maahan päin taipuneena. Kerran vanhus Akakios kysyi, mitä hyötyä tuosta kaikesta oli. Eusebios vastasi, että siirtämällä taistelun pieniin ja epäolennaisiin asioihin hän esti pahaa henkeä käymästä taisteluun suurissa asioissa. Vaikka paha henki saisikin hänet horjumaan näissä pienissä ulkonaisissa asioissa, se ei olisi saanut aikaan mitään suurta, kuten vihaa, turhamaisuutta tai äkkipikaisuutta.

Hyvän kilvoituksen kilvoiteltuaan pyhä Eusebios nukkui pois rauhassa 400-luvun alussa.