Pyhittäjä Dositeos Gazalainen

Pyhittäjä Dositeoksen elämästä on kerrottu Abba Dorotheoksen kahdentoista opetuspuheen alussa. Kun pyhittäjä Doroteoksen (13.8.) tehtävänä oli huolehtia luostarin sairastuvasta, abba Seridos (13.8.) toi hänen luokseen nuoren sotilaspuvussa olevan pojan, joka oli olemukseltaan hienostunut eikä ollut tottunut karkeiden erämaan asukkaiden tapoihin. Hän oli ollut vaikutusvaltaisen kenraalin palveluksessa ja viettänyt hyvin velttoa elämää kuulematta koskaan Jumalan nimeä. Kun jotkut sotilaat olivat kuvailleet hänelle Jerusalemia, Dositeos oli saanut luvan tehdä pyhiinvaelluksen pyhille paikoille yhdessä muutamien kenraalin ystävien kanssa. Getsemanessa hän näki eräässä kirkossa kuvan viimeisestä tuomiosta. Tietämättömän Dositeoksen pohtiessa, mitä kuva esitti, hänelle ilmestyi majesteettinen naishahmo puettuna purppuraan ja kertoi hänelle viimeisen tuomion rangaistuksista. Syvästi katuen nuorukainen kysyi, mitä hänen pitäisi tehdä, että voisi välttää rangaistuksen. Nainen vastasi: ”Paastoa, älä syö lihaa ja rukoile lakkaamatta, niin vältyt rangaistukselta.” Dositeos alkoi heti toteuttaa neuvoa sellaisella innolla, että hänen läheisensä pelkäsivät hänen mielenterveytensä puolesta. Hänen seurueensa sotilaat sanoivat hänelle, että jos hän halusi viettää tuollaista elämää, ei ollut sopivaa jäädä maailmaan, vaan hänen olisi parempi mennä luostariin. Hänen pyynnöstään he veivät hänet abba Seridoksen luostariin.

Vastaukseksi Seridoksen kysymyksiin nuorukainen vain toisteli: ”Minä haluan pelastua.” Seridos otti hänet pyhittäjä Barsanufios Suuren (6.2.) siunauksella luostariin ja sijoitti hänet pyhittäjä Doroteoksen ohjaukseen. Arvostelukykyä osoittaen tämä antoi Dositeoksen ensin syödä niin paljon kuin poika halusi ja opetti sitten Dositeosta vähitellen pienentämään ruoka-annostaan, niin että hän ei koskaan syönyt itseään kylläiseksi.

Dositeos selviytyi helposti kaikista tehtävistään ja huolehti sairaista niin, että kaikki olivat tyytyväisiä. Jos hän oli kärsimätön tai oli puhunut jollekin heistä kiukkuisesti, hän jätti sen mitä oli tekemässä ja meni kellariin itkemään. Hän ei tullut sieltä pois, ennen kuin hänen hengellinen isänsä oli torunut häntä ja antanut hänelle anteeksi. Hän kertoi pienimmätkin ajatuksensa Doroteokselle, joka ei koskaan sallinut hänen kiintyä mihinkään maalliseen. Kerran kun Dositeos oli näyttänyt hänelle hyvän veitsen, joka olisi erinomainen sairaalan käyttöön, Doroteos kysyi häneltä: ”Pidätkö sinä tosiaankin siitä, Dositeos? Etkö häpeä, että pidät tätä veistä tärkeämpänä kuin Jumalaa?” Poika kuunteli vaiti, silmät maahan luotuina. Lopuksi Doroteos määräsi, ettei hän koskaan enää saisi koskettaa tuota veistä.

Tällä tavoin siunattu Dositeos eli luostarissa viisi vuotta täydellisessä kuuliaisuudessa luopuen jatkuvasti omasta tahdostaan. Kun hän sairastui tuberkuloosiin, hän kuuli jostakin, että pehmeäksi keitetyt kananmunat ovat terveellisiä niille, jotka sylkevät verta. Doroteoksella oli muuta tekemistä eikä hän tullut ajatelleeksi asiaa. Dositeos ei kuitenkaan saanut ajatusta pois mielestään vaan meni Doroteoksen luo ja pyysi, ettei hänelle annettaisi tätä lohdutusta, joka tyydyttäisi hänen oman tahtonsa. Kun hänen sairautensa oli pahimmillaan, hän piti yllä Jumalan muistamista toistamalla jatkuvasti rukousta: ”Herra Jeesus Kristus, armahda minua!” ja välillä: ”Jumalan Poika, tule ja auta minua!”

Kun Doroteos tuli katsomaan häntä, hän kysyi: ”No, Dositeos, kuinka rukouksesi sujuu? Pidätkö siitä kiinni?” Hän vastasi: ”Kyllä, isä, sinun rukoustesi avulla.” Kun hän sitten tuli hyvin heikoksi ja oli täysin lopussa, niin että häntä kannettiin lakanan mutkassa, hän vastasi samaan kysymykseen näin: ”Anna anteeksi, isä. Minulla ei enää ole voimia pitää yllä rukousta.” Doroteos sanoi: ”Jätä siis rukoileminen mutta pidä Jumala mielessäsi ja ajattele Häntä kuin Hän olisi edessäsi.” Kun Dositeoksella oli tuskia, hän pyysi pyhittäjä Barsanufiosta päästämään hänet jo lähtemään, mutta tämä kehotti häntä kärsivällisyyteen, johon kuuluu lupaus Jumalan armosta. Joitakin päiviä myöhemmin Dositeos kysyi samaa asiaa ja sanoi voimiensa olevan lopussa, jolloin Barsanufios kirjoitti: ”Mene rauhassa! Ota paikkasi Pyhän Kolminaisuuden lähellä ja rukoile meidän puolestamme.” Tämä tapahtui joskus 500-luvun lopulla.

Eräät jo pitkään paastossa ja valvomisessa kilvoitelleet munkit eivät kuitenkaan pitäneet Barsanufioksen vastauksesta, sillä he eivät olleet tietoisia Dositeoksen ihailtavasta kuuliaisuuskilvoituksesta. Kerran eräs suuri ja pyhä vanhus, joka oli käymässä luostarissa, rukoili Jumalaa näyttämään hänelle ne pyhät, jotka siellä lepäsivät. Silloin hän näki heidät kaikki yhtenä kuorona, jonka keskellä oli nuori poika. Kun hän kuvaili näkyään isille ja kysyi, kuka tuo poika oli, he kaikki tajusivat, että se oli Dositeos. He ylistivät Jumalaa, joka oli sallinut hänen saavuttaa täydellisyyden niin lyhyessä ajassa.