Pyhittäjä Daniel Atšinskilainen
Pyhittäjä Daniel syntyi vuonna 1784 kasakkaperheeseen Pultavan läänissä. Hänen isänsä Kornili Delie menetti järkensä ja eli elämänsä viimeiset 20 vuotta sielullisesti sairaana, mutta kuoli kristillisesti. Tämän jälkeen Daniel jäi elättämään perhettä.
23-vuotiaana Daniel kutsuttiin sotapalvelukseen ja määrättiin tykistöön. Patterikoulussa hän oppi lukemaan. Hän osallistui sotaan Napoleonin armeijaa vastaan ja oli Borodinon taistelussa, mutta Jumala varjeli hänet hengissä. Venäläisten joukkojen mukana hän eteni aina Pariisiin asti.
Sodan jälkeen Daniel pääsi vuonna 1820 lomalle kotikyläänsä. Hän oli saanut aliupseerin arvon ja hoiti varusmestarin tehtäviä. Lomansa hän vietti ankaran kristillisesti. Hän rukoili paljon, luki hengellisiä kirjoja ja kertoi niiden sisällöstä kotiväelleen. Ennen palvelukseen paluutaan hän antoi omaisilleen oman maaosuutensa ja hyvästeli heidät sanoen, etteivät he enää odottaisi hänen tulevan takaisin.
Halu palvella Jumalaa kasvoi Danielin sisimmässä ja ennen pitkää se jätti varjoonsa tsaarin ja isänmaan palvelemisen. Seitsemäntoista moitteettoman sotilaspalveluvuoden jälkeen hän anoi esimiehiltään lupaa vetäytyä luostariin, mutta hänen hyvä aikeensa ei saanut ymmärtämystä. Komentajat yrittivät saada Danielin järkiinsä ja telkesivät hänet eristysselliin, mutta tämä vain vahvisti hänen päättäväisyyttään. Lopulta hänen asiansa vietiin sotaoikeuteen, jossa hänet tuomittiin menettämään sotilasarvonsa ja määrättiin karkotettavaksi.
Daniel lähetettiin kahleissa Siperiaan yhdessä rikollisten kanssa. Hänet määrättiin elinikäiseen pakkotyöhön viinatehtaaseen. Paikallinen poliisikomissaari vihasi häntä ja pani hänet kaikkein raskaimpiin töihin. Mutta Daniel ei hellittänyt. Työpäivän päätteeksi hän seisoi yön rukouksessa. Tämä sai komissaarin pilkkaamaan häntä entistä enemmän. Kerran talvella hän käski riisua Danielin, komensi hänet katolle ja antoi valaa hänen päälleen vettä. Samalla hän pilkkasi Danielia huutaen: ”Pelasta nyt itsesi. Sinähän olet pyhä!” Daniel ei kuitenkaan vilustunut tapauksen jälkeen, vaan komissaari itse sairastui vakavasti. Hän ymmärsi tehneensä syntiä ja pyysi Danielilta anteeksi. Danielin rukousten avulla hän parani ja hankki sen jälkeen Danielille vapautuskirjan pakkotyöstä.
Vapauduttuaan Daniel asettui Krasnojarskin alueelle Atšinskin kaupunkiin ja asui pienessä keljassa erään hurskaan kauppiaan luona. Hän valitsi itselleen ankaran elämäntavan antautuen askeettisiin harjoituksiin ja lakkaamattomaan rukoukseen. Pian hän muutti Zertsalyn kylään noin 17 kilometrin päähän kaupungista. Siellä hänen keljansa ei ollut juuri hauta-arkkua suurempi ja sen ikkunakin oli vain kolikon kokoinen. Hän saattoi viipyä viikkojakin tuohon asumukseensa sulkeutuneena.
Öisin Daniel kävi salaa auttamassa köyhiä heidän töissään. Hän muokkasi maata, korjasi viljaa, niitti heinää ja auttoi puutarhassa. Ruumistaan nöyryyttääkseen Daniel piti tuohivyötä, joka ajan myötä syöpyi kiinni hänen lihaansa. Sen kanssa hänet haudattiinkin. Hän kantoi myös kilvoituskahleita, mutta luopui niistä ennen kuolemaansa sanoen tottuneensa niihin niin, ettei niistä ollut hänelle enää hyötyä. ”Sanokoot ihmiset ennemmin, että Daniel on laiskistunut; se hyödyttää minua enemmän kuin heidän kehunsa”, hän sanoi.
Ihmiset kävivät Danielin luona saadakseen hänen siunauksensa. Hän puhui heille vertauksin kätkeäkseen selvänäkijän armolahjansa. Hän vaati ihmisiä kutsumaan häntä veljeksi eikä isäksi sanoen, että meillä on vain yksi Isä. Myös paikalliset piispat kävivät tapaamassa häntä ja itkivät liikutuksesta keskustellessaan hänen kanssaan.
Daniel kävi usein ehtoollisella, mikä oli harvinaista tuohon aikaan. Ankarasta paastoamisesta huolimatta hänen kasvonsa olivat miellyttävän näköiset, jopa iloiset, ja posket olivat usein punakat. Jatkuva polvillaan rukoileminen sai hänen jalkansa arpeutumaan ja niihin tuli matoja, mutta hän kesti kärsimyksen tyynesti. Danielilla oli hengellinen yhteys pyhittäjä Serafim Sarovilaiseen (2.1.), vaikka heitä erotti neljäntuhannen kilometrin välimatka.[1]
Daniel nukkui kuolonuneen Jeniseiskissä, jonne hän oli tullut kolme kuukautta aikaisemmin tapaamaan hengellistä tytärtään, Kristuksen syntymän luostarin igumenia Jevgeniaa. Tämä oli jättänyt maailman ja mennyt luostariin Danielin neuvosta. Kirkkaan pääsiäisviikon torstaina huhtikuun 15. päivänä vuonna 1843 Daniel kävi viimeisen kerran synnintunnustuksella ja osallistui liturgiassa pyhään ehtoolliseen. Vain hetken aikaa sairastettuaan hän kuunteli iltapäivällä kuolinhetken rukouspalveluksen ja antoi sen jälkeen rukoukseen polvistuneena sielunsa rauhassa Herralle. Iloinen hymy jäi väreilemään hänen kasvoilleen.
Pyhittäjä Daniel oli kuollessaan 58 vuoden ikäinen. Paljon kansaa kokoontui hänen hautajaisiinsa. Ruumiinsiunauksen aikana kirkon valaisi erityinen valo ja monet tunsivat ihmeellisen tuoksun. Pyhittäjä Daniel haudattiin luostariin Kristuksen syntymän kirkon viereen. Hyväntekijät rakennuttivat hautapaikalle rukoushuoneen. Hänen ensimmäinen elämäkertansa julkaistiin vain 12 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Venäjän vallankumouksen jälkeen vuonna 1920 pyhittäjä Danielin haudalla ollut rukoushuone purettiin. Pyhäinjäännökset kaivettiin maasta ja asetettiin näytteille kaupunkilaisten tutkittavaksi. Tämän jälkeen pyhäinjäännökset katosivat. Vanhus Danielia kunnioitetaan pyhänä erityisesti Siperiassa Krasnojarskin ja Jeniseiskin hiippakunnassa. Hänen muistoaan vietetään kuolinpäivän lisäksi kesäkuun 10. päivänä Siperian pyhien yhteisenä juhlana.