Pyhittäjä Blasios Amorionilainen

Pyhä Blasios syntyi 800-luvun puolivälissä Fryygiassa, Aplataninain kylässä lähellä Amorionin kaupunkia. Kun Blasios oli kahdeksan vuoden ikäinen, kalifi al-Mutasimin johtamat muslimijoukot valloittivat ja tuhosivat Amorionin (ks. 6.3.).

Blasioksen vanhemmat lähettivät hänet opiskelemaan Konstantinopoliin patriarkalliseen kouluun. Kun Blasios oli päättänyt opintonsa vuoden 867 tienoilla, pyhä Fotios (23.10.), joka oli vastikään palannut patriarkan istuimelle, vihki hänet diakoniksi palvelemaan Hagia Sofian kirkossa.

Jonkin aikaa diakonina toimittuaan Blasioksessa heräsi halu tehdä pyhiinvaellus Roomaan. Matkalla hänen kumppaninsa kuitenkin petti hänet ja myi hänet orjaksi eräälle skyyttalaiselle. Uusi isäntä vapautti hänet pian, ja Blasios jatkoi matkaansa purjehtimalla Tonavaa alaspäin. Hänen onnettomuutensa jatkuivat, kun merirosvot hyökkäsivät jokilaivan kimppuun. Varastettuaan Blasiokselta vaatteetkin rosvot jättivät hänet alastomana autioon paikkaan. Jumalan enkeli tuli hänen avukseen ja johdatti hänet Bulgariaan. Siellä Blasios tutustui piispaan, joka oli itsekin lähdössä Roomaan tsaari Boriksen lähettämänä edistämään Bulgarian kirkon itsenäistymistä. Hänen mukanaan Blasios pääsi ikuiseen kaupunkiin.

Roomassa Blasios kunnioitti kaikkia apostolien ja ensimmäisten kristittyjen pyhittämiä paikkoja. Hän ei enää tahtonut palata itään, vaan jäi munkiksi Pyhän Cesarioksen luostariin. Apotti Eustratios Kyzikoslainen puki hänet viipymättä munkin viittaan ja antoi hänelle mahdollisuuden viettää varsin erakkomaista elämää omassa keljassaan. Luostariyhteisön elämään hän saattoi ottaa osaa aina halutessaan.

Blasios otti luostarissa samanaikaisesti hoitaakseen kolme kuuliaisuustehtävää: hän toimi luostarin kirjurina, kanonarkkina eli laulunjohtajana ja kirkonhoitajana. Jokainen päivä merkitsi hänelle edistymistä hyveessä. Hän ei koskaan syönyt ennen iltaa, ja suuren paaston aikana hän söi vain kerran viikossa. Hän ei koskaan maistanut leipää, viiniä tai muita hyvänmakuisia ruokia. Työtä tehdessään hän lausui ulkoa psalmeja ja suurimman osan yöstä hän vietti rukoillen tai lukien kuvauksia pyhien kilvoituksista.

Ennen kaikkea Blasios kunnostautui nöyryydessä ja lempeydessä. Ne ovat hyveitä, joista voi tunnistaa Kristuksen tahdon mukaan elävän ihmisen. Blasios vietti Roomassa 18 vuotta, eikä kukaan koskaan kuullut hänen lausuvan vihaista sanaa tai riitelevän kenenkään kanssa. Blasioksen ulkonäkö paljasti hänen sielunsa himottomuuden ja Jumalan läsnäolon hänessä. Hän oli vastentahtoisesti suostunut pappisvihkimykseen, ja suuri joukko vierailijoita tuli luostariin varta vasten tapaamaan häntä. Myös paavi otti hänet usein vastaan ja turvautui hänen viisauteensa. Blasioksen mainetta lisäsivät ihmeet, joita Jumala teki hänen välityksellään. Välttyäkseen turhamaisilta ajatuksilta Blasios päätti lopulta lähteä pois Roomasta. Hän purjehti kohti Konstantinopolia yhdessä kolmen oppilaansa Luukkaan, Simeonin ja Joosefin kanssa.

Matkalla merirosvot hyökkäsivät aluksen kimppuun ja ottivat laivan kapteenin ja miehistön vangeiksi. Monien vaikeuksien kautta Blasios ja hänen oppilaansa selvisivät merirosvojen käsistä ja saapuivat lopulta Bysantin pääkaupunkiin. Studionin luostarin igumeni Anatolios otti heidät mielellään vastaan luostariinsa. Pyhä patriarkka Anatolios Kauleas (12.2.) paljasti Blasiokselle, että kolme vuotta aikaisemmin hän oli nähnyt unessa Blasioksen vierailevan luonaan ja siitä lähtien oli tuntenut lämmintä ystävyyttä häntä kohtaan. Blasioksen viisaus, johon yhdistyi vilpittömyys ja yksinkertaisuus, teki suuren vaikutuksen niin patriarkkaan kuin keisari Leo VI Viisaaseen (866–912).

Pyhä Blasios vietti neljä vuotta Studionin luostarissa igumenin arvostamana ja pyhiinvaeltajien kunnioittamana. Sen jälkeen hän siirtyi Athokselle, jossa tuohon aikaan asui vain kourallinen erakoita. Pyhä Blasios onkin yksi ensimmäisistä nimeltä tunnetuista Athosvuoren asukkaista. Siellä asuneet erakot suhtautuivat pääkaupungista tulleeseen munkkiin viileästi ja varauksellisesti, mutta vähitellen Blasios lempeydellään ja kärsivällisyydellään voitti kaikkien luottamuksen. Hän vietti Athoksella 12 vuotta erakkoelämää toimittaen pyhää liturgiaa yhdessä enkelien kanssa. Näin hän kohosi äärimmäisen himottomuuden korkeuksiin. Lopulta hän jätti omassa vaikutuspiirissään olleiden hesykastiveljien ohjauksen yhdelle ensimmäisistä oppilaistaan. Itse hän lähti takaisin Konstantinopoliin pyytämään keisarilta suojelusta tiettyjä henkilöitä vastaan, jotka väittivät omaavansa omistusoikeudet Athosvuoren alueeseen ja vaikeuttivat suuresti erakkojen elämää. Keisari Leo VI antoi hänelle vuonna 908 auliisti khrysobullaneli lahjoituskirjan, joka takasi Athosvuorelle pysyvän itsenäisyyden ja suojeli munkkeja kaikkien ulkopuolisten asioihin puuttumiselta.

Konstantinopolissa pyhä Blasios sairastui vakavaan ja nopeasti kuolemaan johtavaan tautiin. Niinpä hän pyysi, että hänelle tuotaisiin hänen papinpukunsa. Hän toimitti kyynelsilmin viimeisen liturgiansa, ja kolme päivää myöhemmin siirtyi pois tästä elämästä. Hänen ruumiinsa haudattiin Studionin luostarin kryptaan.