Pyhittäjä Auksentios

Pyhittäjä Auksentios oli persialaista sukujuurta. Hänen isänsä Addas oli paennut Persiasta Šapur II:n (309–379) käynnistämän kristittyjen vainon aikana Syyriaan.

Siellä hän meni naimisiin ja sai pojan, joka sai nimekseen Auksentios. Joskus 400-luvun alussa he muuttivat Konstantinopoliin. Nuori Auksentios sai hyvän koulutuksen ja pääsi palvelemaan keisari Teodosios II:n (408–450) ratsumieskaartiin.

Auksentios oli luonteeltaan hyveellinen ja oikeamielinen. Keisari piti hänestä, ja hän kuului monien pyhien kilvoittelijoiden kuten pyhittäjä Markianoksen (10.1.) lähimpiin ystäviin. Auksentios vietti heidän kanssaan yökausia rukoillen heidän toimittamissaan pitkissä kokoöisissä vigilioissa. Hän kävi usein Markianoksen rakennuttamassa Pyhän Irenen kirkossa. Monta kertaa he kävivät yhdessä Hebdomonissa tapaamassa pylväskilvoittelija Johannesta.

Auksentios päätti lopulta hylätä kokonaan maailman ja jopa parhaat ystävänsä. 440-luvun alussa hän luopui asemastaan kaartissa, vetäytyi Bitynian Okseian vuorelle¹ ja eli siellä tuntemattomana. Johannes Kastajan tapaan hän oli pukeutunut karvaiseen vaatteeseen. Auksentioksen löysivät ensimmäisinä eräät paimenpojat, jotka olivat jo pitkään olleet etsimässä kadonneita lampaitaan. Pojat pelästyivät luullen häntä ensin eläimeksi, mutta Auksentios rauhoitteli heitä, lausui rukouksen ja ilmoitti, missä lampaat olivat. Kun poikien vanhemmat kuulivat tästä, he rakennuttivat Auksentiokselle keljan vuorenhuipun tuntumaan. Auksentios ei kuitenkaan tarvinnut hienoa keljaa vaan asettui sen viereen pieneen koppiin, jossa hän keskittyi rukoukseen suomatta ruumiilleen minkäänlaisia mukavuuksia.

Auksentioksen luona alkoi käydä vieraita, jotka pyysivät häneltä hengellistä ohjausta tai parantavaa rukousta. Auksentios tapasi keskustella heidän kanssaan pienen ikkunan kautta. Keskustelun aluksi hän pyysi tulijaa aina ensin antamaan kunnian Jumalalle. Vieraat saattoivat jäädä kuuntelemaan, kun Auksentios luki ja toimitti palveluksia.

Jokapäiväisen kilvoituksensa koettelema ja karaisema Auksentios sai sellaisen vallan Paholaista vastaan, että saattoi karkottaa riivaajia. Monet hänen luokseen tulleista parantuivat vaivoistaan. Kerran Auksentios paransi Nikomedeiasta tulleen sokean naisen koskettamalla tämän silmiä sanoen: ”Kristus, todellinen Valo, parantakoon sinut.”

Kun keisari Markianos (450–457) kutsui koolle neljännen yleisen kirkolliskokouksen (451) tuomitsemaan Eutykheen harhaopin, joka teki tyhjäksi Kristuksen ihmisyyden todellisuuden, hän kutsui paikalle myös Auksentioksen. Tämä oli kuitenkin haluton osallistumaan kokoukseen. ”Opilliset asiat kuuluvat piispoille, eivät munkeille”, hän sanoi. Kun Auksentios kieltäytyi lähtemästä keisarin sanansaattajien mukaan, hänen ortodoksisuuttaan alettiin epäillä. Paikalle lähetettiin miehiä pakottamaan hänet ulos majastaan. He eivät kuitenkaan saaneet ovea auki. Auksentios neuvoi heitä siirtämään tietyt lankut syrjään, teki ristinmerkin kolme kertaa sanoen samalla kolmesti ”Siunattu olkoon Jumala”, minkä jälkeen ovi aukeni. Auksentios lähti heidän mukaansa. Koska hän oli kilvoitustensa heikentämä, hänet vietiin vaunuilla.

Auksentios kuljetettiin Filean luostariin, jossa hänet lukittiin keljaan kuin rikollinen. Monet kävivät hänen luonaan kuuntelemassa hänen viisauttaan, mutta toiset pitivät häntä harhaoppisena. Seuraavaksi hänet siirrettiin lähemmäksi Khalkedonia Pyhän Hypatioksen luostariin, jossa munkit vastaanottivat hänet iloiten ja antoivat hänelle rauhallisen keljan.

Keisarin saattue tuli hakemaan Auksentioksen vierailulle Hebdomonin palatsiin Konstantinopoliin. Keisari halusi Auksentioksen tukevan kirkolliskokouksen päätöksiä. Auksentios ei ollut kunnolla selvillä siitä, mitä kokous oli päättämässä, joten hän vastasi: ”Mikä minä olen olemaan pyhien isien joukossa? Minähän olen itse opetuksen tarpeessa.” Myöhemmin Auksentios tuotiin toisen kerran keisarin eteen, joka pyysi häntä taas tunnustamaan kokouksen päätökset ja pysymään kirkon yhteydessä. Tuossa vaiheessa kokous oli monien mielestä taipumassa liian nestoriolaisen tulkinnan taakse, joten Auksentios vastasi: ”Kuinka voin olla yhteydessä niiden kanssa, jotka eivät tunnusta ainaista neitsyttä Jumalansynnyttäjää?” Auksentios lupasi kuitenkin hyväksyä kokouksen päätökset, jos ne eivät olisi missään kohdin ristiriidassa Nikean isien uskon ja yleisten kirkolliskokousten opin kanssa. Tämän kuullessaan keisari riemastui niin, että suuteli Auksentiosta ja lähetti hänet kunniasaatossa Suureen kirkkoon, jossa Konstantinopolin arkkipiispa luki kokouksen päätökset hänelle ääneen eikä Auksentioksella ollut mitään niitä vastaan.

Näiden tapahtumien jälkeen Auksentios ei enää palannut Okseian vuorelle, vaan asettui Skopan vuorelle, joka oli korkeampi ja karumpi. Hänen oppilaansa rakensivat hänelle laudoista keljan, jonka pienestä ikkunasta hän kävi keskusteluja vierailijoiden kanssa. Usein hän keskusteli iltaan asti, minkä jälkeen hän tarjosi yksinkertaisen aterian ja lähetti vieraat paluumatkalle.

Auksentios rohkaisi kristittyjä pyhittämään sunnuntait Herran ylösnousemukselle ja valmistautumaan siihen lauantai-illasta alkavalla kokoöisellä palveluksella. Perjantait hän kehotti erottamaan rukoilemalla ja paastoamalla Herran eläväksitekevien kärsimyksien kunniaksi.

Auksentios kirjoitti hymnejä, jotka olivat sekä kauniita että hengellisesti hyödyllisiä. Säkeiden sisällöllinen rikkaus osoittaa, ettei hän ollut tietämätön dogmaattisista kysymyksistä vaan ainoastaan haluton riitelemään niistä. Hänen veisunsa ovat samalla varhaisinta ortodoksista tropari-hymnografiaa. Monet hänen säkeistään ovat ylistäviä ja katumuksellisia: ”Oi Sinä, jonka valtaistuimena ovat kerubit: avaa taivaat, sääli meitä ja pelasta meidät.” Hän laati säkeet lyhyiksi, jotta ne olisivat helposti opittavissa.

Ihmisiä opettaessaan Auksentioksella oli tapana pysähtyä aika ajoin ja pyytää kuuntelijoita laulamaan kanssaan jokin hymni. Tällaiset opetus- ja lauluhetket saattoivat kestää tuntikausia. Auksentios veisasi kolmen nuorukaisen tulisessa pätsissä lausumia säkeitä, joihin muut vastasivat kertosäkeillä: ”Kaikki Herran työt, kiittäkää Herraa!” ja: ”Ylistäkää ja korkeasti kunnioittakaa Häntä iankaikkisesti!” Auksentios pyysi aina kaikkia yhtymään lauluun: miehiä ja naisia, orjia ja vapaita.

Tulijat toivat Auksentiokselle lahjaksi kaikenlaisia ruokatarpeita. Hän piti itsellään öljyä ja hunajakakkuja, mutta kaiken muun hän jakoi köyhille.

Auksentios ei ottanut oppilaakseen ketä tahansa, joka ilmoitti haluavansa kilvoitella hänen alaisuudessaan. Sen sijaan hän saattoi antaa tulijalle samanlaisen karvaisen viitan kuin hänellä itsellään oli ja sanoi: ”Veli, mene sinne mihin Herra sinut johtaa.”

Eräänä lauantaina Auksentios avasi keljansa ikkunan, huokasi ja sanoi kolme kertaa: ”Siunattu on Herra.” Sitten hän ilmoitti, että pyhä Simeon Styliitta (1.9.) on siirtymässä Herran luokse. Kun uutinen Simeonin kuolemasta aikanaan saapui Antiokiasta, kävi ilmi, että se oli tapahtunut juuri tuona päivänä.

Auksentioksen luona kävi myös keisarinna Pulkherian kamarirouva Stefania. Tämä pyysi monta kertaa Auksentiosta vihkimään hänet nunnaksi, mutta Auksentios vastasi aina, että Jumalaa voi miellyttää myös maailmassa eläen. Lopulta Auksentios kuitenkin suostui ja osoitti hänelle vuoren juurelta kilvoittelupaikan.

Stefania sai pian kumppanikseen Kosmia-nimisen naimisissa olleen naisen. Heidän seuraansa alkoi liittyä yhä uusia naisia, niin ylimysneitoja kuin entisiä prostituoitujakin. Tulijoita oli kaikista yhteiskuntaluokista. Kun heitä oli jo seitsemänkymmentä, Auksentios rakennutti heille kirkon ja asuintilat, ja yhteisö muuttui luostariksi. Sitä kutsuttiin asukkaidensa karkean vaatetuksen mukaan nimellä Trikhinareia.² Perjantaisin ja sunnuntaisin nunnat nousivat pyhän Auksentioksen vuorelle, ja tämä antoi heille opetusta ulkonaisesta ja eritoten sisäisestä kilvoituksesta.

Toisinaan Auksentios kävi alhaalla nunnien luona. Hän liikkui hyppelehtien ketterästi jyrkällä polulla vanhuudestaan ja heikkoudestaan huolimatta. Kerran hän lähti katsomaan nunnaluostarin uusia rakennuksia ja antoi kilvoittelijoille siunauksensa. Palattuaan omaan keljaansa Auksentios sairastui, ja muutaman päivän kuluttua hän nukkui pois. Tämä tapahtui vuonna 473.

Pyhän Auksentioksen hautajaisiin kerääntyi valtaisa joukko erakkomunkkeja ja kaupunkilaisia. Hänen reliikeistään syntyi kova kilpailu. Ne jäivät ensin Pyhän Hypatioksen luostarin munkeille, mutta kun Trikhinareian nunnat kyynelin pyysivät reliikkejä itselleen, ne luovutettiin hänen hengellisten tyttäriensä haltuun.

Skopan vuorta alettiin myöhemmin kutsua Auksentioksen vuoreksi. Siitä tuli bysanttilaisen kilvoituselämän keskus, jossa toimi seitsemän luostaria. Sen kasvatteja ovat olleet muun muassa Stefanos Uusi (28.11.) ja patriarkka Athanasios (28.10.).