Pyhittäjä Arseni Komelilainen

Pyhittäjä Arseni oli lähtöisin moskovalaisesta yläluokan perheestä. Hän meni hyvin nuorena Sergei Radonežilaisen perustamaan Pyhän Kolminaisuuden luostariin, jossa hän kilvoitteli nuoruuden innolla niin kuuliaisuustehtävissä kuin rukouksessa. Hän rakasti hengellistä lukemista ja myös kopioi käsikirjoituksia. Lavrassa säilytetään yhä hänen kopioimaansa evankeliumikirjaa. Vuonna 1525 veljestö valitsi Arsenin yksimielisesti luostarin johtajaksi. Hän ohjasi veljestöä oman elämänsä esimerkillä ja oli kaikkien rakastama. Monet Pyhän Kolminaisuuden luostarin ympäristössä sijaitsevat pikkuluostarit ja erakkolat olivat Pyhän Kolminaisuuden luostarin alaisuudessa ja pyhittäjä Arseni piti velvollisuutenaan huolehtia hengellisesti myös niistä. Erityisen mielellään hän kävi Mahrištšan luostarissa, jossa hän sai rauhassa hiljentyä ja rukoilla. Eräänä päivänä Mahrištšan luostarin johtaja kertoi nähneensä valon, joka loisti luostarin perustajan pyhittäjä Stefanin (14.7.) haudalla. Silloin pyhittäjä Arseni rakennutti haudalle kappelin ja antoi siunauksen viettää vuosittain pyhittäjä Stefanin muistoa.

Kun suuriruhtinas Vasili III (1505‒1533) kerran näki Arsenin, jota hän suuresti kunnioitti, kulkevan paikatussa repaleisessa viitassa, hän hämmästyi, mutta veljestö selitti hänelle: ”Igumenimme on todellinen Jumalan palvelija. Hän elää Jumalassa ja ajattelee vain, miten voisi kokonaan vetäytyä hiljaisuuteen.” Muutaman vuoden kuluttua Arseni lähtikin hiljaisuuden kaipuun ajamana luostaristaan pohjoiseen Komelin metsiin Vologdan seudulle. Hän asettui ensin kilvoittelemaan paikalle, jossa oli vähän aiemmin ilmestynyt Jumalansynnyttäjän Tiennäyttäjä-ikoni. Siellä kävi kuitenkin niin paljon pyhiinvaeltajia, että Arseni katsoi parhaaksi jättää keljansa ja jatkaa vaeltamista pitkin Komelin soita ja metsiä. Hänen väsyessään kantamus putosi hänen olaltaan ja hän istahti levähtämään. Silloin taivaasta lankesi valo hänen ympärilleen ja hän ymmärsi, että Jumala tuolla merkillä osoitti paikan häntä varten. Hän rakensi yksinkertaisen keljan ja antautui jälleen askeettisiin kilvoituksiin.

Arseni luuli löytäneensä hiljaisen kilvoituspaikan, mutta paikalliset metsästäjät suhtautuivat häneen vihamielisesti. Eräänä päivänä hänen kanssaan kilvoitellut vanhus murhattiin. Silloin Arseni siirtyi syvemmälle metsään. Ennen pitkää hänen asuinpaikkansa löydettiin jälleen, mutta tällä kertaa hänen luokseen alkoi tulla hengellistä ohjausta kaipaavia munkkeja ja maallikkoja. Muutamat jäivät kilvoittelemaan hänen kanssaan. Pyhittäjä Arseni rakensi heille tsasounan yhteiseksi rukouspaikaksi.

Seitsemän vuoden kuluttua Kazanin tataarit hyökkäsivät Vologdan alueelle (1538). Suojattomat asukkaat pakenivat metsiin ja hakivat turvaa pyhittäjä Arsenin yhteisöstä. Tataarien lähdettyä monet eivät enää palanneet tuhottuihin kyliin, vaan asettuivat asumaan erakkojen keljojen läheisyyteen. Arsenin rakastama hiljaisuus ja rauha oli mennyttä. Niinpä hän palasi yhden oppilaansa kanssa edelliselle kilvoituspaikalleen Komelin metsään ja alkoi raivata aluetta luostaria varten. Tällä kertaa häntä eivät häirinneet ihmiset vaan karhut, mutta pyhittäjä Arseni karkotti ne rukouksensa voimalla. Vologdan piispa Aleksin siunauksella Arseni rakensi luostarikirkon, joka pyhitettiin vuonna 1541. Itseään säästämättä hän ohjasi veljestöään ja luokseen tulevia maallikkoja. Hän ei unohtanut aiemmin perustamaansa yhteisöä, vaan kävi usein sielläkin ohjaamassa munkkiveljiä. Maallikoita hän opetti erityisesti pyhittämään lepopäivän. Kun eräs talonpoikaisnainen hänen kielloistaan huolimatta sunnuntaina meni pellolle kokoamaan lyhteitä, nousi kova tuuli, joka hajotti kaikki lyhteet.

Palveltuaan vuosien ajan Jumalaa ja lähimmäisiään ja säteiltyään Jumalan armoa ympärilleen pyhittäjä Arseni tunsi kuolemansa lähestyvän. Hän kutsui veljestön luokseen ja kehotti heitä rakastamaan toisiaan ja noudattamaan uskollisesti luostarisääntöä. Pyhittäjä Arseni antoi henkensä rauhassa Jumalalle elokuun 24. päivänä 1550. Hänen haudallaan alkoi heti tapahtua ihmeitä.