Pyhittäjä Antoni, Kiovan luolaluostarin perustaja

Pyhittäjä Antoni syntyi vuonna 983 Ljubetšin kaupungissa Tšernigovin lähellä. Nuoresta lähtien hän kaipasi munkkielämää. Hän lähti kotimaastaan ja kulki Konstantinopolin kautta pyhälle Athosvuorelle. Siellä hän kierteli eri luostareissa, ja rakkaus Jumalaan kasvoi hänen sydämessään. Viimein erään luostarin igumeni täytti hänen toiveensa ja vihki hänet munkiksi.¹ Antoni kilvoitteli innokkaasti kaikissa hyveissä ja veljet iloitsivat nähdessään hänen edistymisensä.

Useamman vuoden kuluttua igumeni saatuaan Jumalalta ilmoituksen kutsui Antonin luokseen ja sanoi, että tämän tuli palata kotimaahansa. ”Palaa Venäjälle, jotta siellä asuvat vahvistuisivat ja saisivat ohjausta kristillisessä elämässä. Ja olkoon Pyhän vuoren siunaus sinun kanssasi!”

Antoni palasi Kiovaan vuonna 1013. Hän kävi kaupungin luostareissa, muttei jäänyt kilvoittelemaan mihinkään niistä. Sen sijaan hän hakeutui vastapäisille asumattomille kukkuloille Berestovo-nimiseen paikkaan, ja asettui varjagien eli viikinkien kaivamaan luolaan elääkseen siellä askeesissa ja rukouksessa.

Pyhän ruhtinas Vladimirin kuoleman² jälkeen suuriruhtinaaksi nousi hänen poikansa jumalaton Svjatopolk, joka pyrki varmistamaan vallassa pysymisensä surmauttamalla veljensä Boriksen ja Glebin (24.7.). Verenvuodatus sai Antonin jättämään Kiovan ja palaamaan Athosvuorelle. Muutaman vuoden kuluttua, kun Jaroslav Viisas oli kukistanut Svjatopolkin, Antoni palasi Kiovaan. Jumala ohjasi hänen kulkunsa Berestovoon mäelle, jonne hurskas pappi Ilarion³ oli kaivanut itselleen luolan kilvoituspaikaksi. Antoni mieltyi paikkaan ja rukoili, että Pyhän vuoren siunaus tulisi sen päälle. Hän antautui luolassa ankaraan athoslaiseen askeesiin rukoillen lakkaamatta. Joskus hän saattoi hengelliseen katseluun vaipuneena olla viikonkin syömättä mitään. Sana hänen enkelimäisestä elämästään levisi ympäristöön ja hurskaita miehiä alkoi vierailla hänen luonaan. Muutamat heistä kuten pyhittäjä Nikon (23.3.) ja nuori Feodosi (3.5.) jäivät kilvoittelemaan Antonin kanssa.

Antonin maineen kasvaessa hänen luokseen tuli ylimysnuorukaisia kuten pyhittäjät Varlaam (19.11.) ja Jefrem (28.1.), jotka Antoni antoi vihkiä munkeiksi. Varlaamin isä raivostui kuultuaan vihkimyksestä, ja suuriruhtinas, jonka palveluksessa Jefrem oli ollut, uhkasi vangita Antonin ja tuhota koko luostarin. Antoni katsoi parhaaksi paeta ja veljestö hajaantui hetkeksi, mutta suuriruhtinas leppyi pian ja munkit palasivat Kiovaan. Heidän joukkoonsa liittyi uusia kilvoittelijoita ja veljestön määrä nousi kahteentoista. Ahtaaksi käynyttä luolaa laajennettiin: sen sisälle rakennettiin luolakirkko ja pienet keljat.

Antonin sielu kaipasi kuitenkin yksinäisyyttä ja hän päätti sulkeutua luolakeljaansa välttääkseen turhaa puhetta. Tilalleen luostarin johtajaksi hän nimitti Varlaamin. Vähän ajan kuluttua hän yhä suurempaa yksinäisyyttä kaivaten siirtyi viereiselle mäelle, jonne hän kaivoi itselleen uuden luolan. Pyhittäjä Varlaam ja veljestö jäivät entiselle paikalle. Jos joku kaipasi ankarampaa askeesia, hän siirtyi kilvoittelemaan Antonin läheisyyteen. Näin alkoi muodostua pyhittäjä Antonin ”lähempien luolien luostari”.⁴

Vanhalla paikalla veljestö kasvoi Varlaamin viisaassa ohjauksessa, ja luolakirkko kävi ahtaaksi. Pyhittäjä Antonin siunauksella mäelle luolien ulkopuolelle rakennettiin ensimmäinen pieni maanpäällinen kirkko, joka pyhitettiin Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumiselle. Pian Varlaam sai nimityksen ruhtinaan perustaman Suurmarttyyri Demetrioksen luostarin johtajaksi. Luolaluostarin veljestö pyysi pyhittäjä Antonia määräämään heille uuden johtajan. ”Se teistä, joka on kuuliainen, sävyisä ja nöyrä, olkoon teidän johtajanne”, Antoni vastasi. Silloin veljet yksimielisesti pyysivät häntä nimittämään igumeniksi Feodosin.

Yhteisö kasvoi Feodosin johdolla niin, että munkkien määrä nousi kahdestakymmenestä sataan, ja oikean luostarin rakentaminen kävi välttämättömäksi. Pyhittäjä Antonin pyynnöstä ruhtinas Izjaslav lahjoitti veljestölle mäen, jonka alla luolat sijaitsivat. Tuolle mäelle Feodosi veljestöineen rakensi suuren puukirkon ja tarvittavan määrän keljoja, jotka kaikki ympäröitiin paaluaidalla. Luostaria alettiin kutsua luolaluostariksi sen muistoksi, että ensimmäiset munkit olivat asuneet luolissa. Luostarissa otettiin käyttöön Studionin luostarin typikon.

Pyhittäjä Antoni jatkoi kilvoitustaan luolassa kohoten yhä uusiin hengellisiin korkeuksiin. Hän sai Jumalalta parantamisen ja profetoimisen armolahjat. Sairaita hän paransi yksinkertaisesti antamalla heille syötäväksi samaa kasvisruokaa, jota käytti itse ravintonaan. Näin hän pyrki kätkemään saamansa armon. Hänen jälkeensä hänen oppilaansa pyhittäjä Agapit (1.6.) jatkoi samanlaista parantamistapaa.

Kun pyhittäjä Iisak (14.2.) oli joutunut Paholaisen pettämäksi, Antoni hoiti häntä itse luolassaan. Iisakin alkaessa toipua Paholainen kosti Antonille sytyttämällä ruhtinas Izjaslavissa vihan häntä kohtaan. Antoni karkotettiin Kiovasta ja hän asettui Tšernigoviin ruhtinas Svjatoslavin suojelukseen. Hän kaivoi luolan kaupungin lähellä oleville Boldinon kukkuloille ja jatkoi siellä häiriintymättä kilvoitustaan.⁵ Ennen pitkää ruhtinas Izjaslav kuitenkin katui, että oli karkottanut Jumalan miehen, ja pyysi Antonia palaamaan Kiovaan. Nöyrästi Antoni taipui ruhtinaan pyyntöön.

Kiovaan palattuaan Antoni alkoi yhdessä Feodosin kanssa rakennuttaa luolaluostariin kivikirkkoa. Hänen kauttaan tapahtui yhä suurempia ihmeitä. Käsittämättömällä tavalla hän ilmestyi Konstantinopolissa kreikkalaisille kivenhakkaajille, antoi heille etumaksuksi kultarahoja ja pyysi heitä tulemaan Kiovaan rakentamaan luolaluostarin kirkkoa (ks. 14.2.). Tapaus tuli ilmi, kun kivenhakkaajat sopimuksen mukaan tulivat Kiovaan. Osoitettuaan erinäisten ihmeiden kautta paikan, johon kirkko tuli rakentaa, ja siunattuaan sen perustuksen Antoni alkoi valmistautua lähtöönsä ikuisiin taivaallisiin asuntoihin. Hän lohdutti veljiä lupaamalla, ettei hän lähtönsä jälkeen hylkäisi luostaria, vaan valvoisi sitä aina, auttaisi siellä kilvoittelevia ja rukoilisi, että he saisivat armon tuomiopäivänä.

Pyhittäjä Antoni kilvoitteli 40 vuotta ensimmäisessä luolassa ja 16 vuotta toisessa. Hän siirtyi tästä ajallisesta elämästä ikuiseen 90 vuoden ikäisenä heinäkuun 10. päivänä vuonna 1073. Hänen ruumiinsa haudattiin hänen viimeiseen kilvoitusluolaansa. Eläessään hän pyrki piiloutumaan ihmisten katseilta ja rukoili Jumalaa yksinäisessä luolassaan. Samalla tavoin hänen reliikkinsä ovat piilossa suuren luostarin alla. Tästä huolimatta ne ovat kautta aikojen olleet parannusten ja siunauksen lähteenä uskoville. Pyhittäjä Antonia kunnioitetaan Venäjän luostarilaitoksen perustajahahmona.

¹ Kyseessä oli mahdollisesti Esfigmenoksen luostari, jonka lähellä on yhä pyhittäjä Antonille omistettu kappeli.

² Vuonna 1015. Ks. 15.7.

³ Sittemmin Kiovan metropoliitta, ks. 21.10.

⁴ Lähempi luolasto sijaitsee nimensä mukaisesti lähempänä Kiovan luolaluostarin nykyistä ydinaluetta ja pääkirkkoa.

⁵ Myöhemmin paikalle perustettiin Jeletsin luostari.