Pyhittäjä Anatoli Optinalainen Vanhempi

Pyhittäjä Anatoli (Aleksei Zertsalov) syntyi vuonna 1824 Kalugan läänissä Bobylin kylässä. Hänen isänsä palveli kylän kirkossa diakonina. Hurskaat vanhemmat toivoivat, että pojasta tulisi munkki ja kasvattivat hänet sen mukaisesti. Kun Aleksei valmistui hengellisestä seminaarista, hänelle tarjottiin pappisvihkimystä, mutta hän kieltäytyi siitä ja otti vastaan valtion viran. Pian hän sairastui keuhkotautiin, joka oli tuohon aikaan hengenvaarallinen sairaus, ja lupasi mennä luostariin, jos Jumala parantaa hänet. Vanhemmat siunasivat iloiten hänen aikomuksensa.

Toivuttuaan Aleksei meni vuonna 1853 Optinan luostariin. Kun äiti tuli luostariin vierailulle, pyhittäjä Makari (7.9.) sanoi hänelle. ”Siunattu olet sinä, hyvä nainen, kun olet päästänyt poikasi näin hyvälle tielle!” Vanhus Makari ohjasi itse nuorta kuuliaisuusveljeä ja opetti hänelle Jeesuksen rukousta. Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän hän uskoi Aleksein vanhus Amvrosin (10.10.) ohjaukseen. Yhdeksän vuoden kuluttua Aleksei vihittiin munkiksi, ja hän sai nimekseen Anatoli.

Luostarielämänsä alussa Anatoli hoiti palvelutehtävää keittiössä. Yöunet jäivät lyhyiksi ja nukkumapaikkakin oli halkopinon päällä. Vapaahetkinä hän meni metsään rukoillakseen siellä Jumalaa yksinäisyydessä. Myöhemmin pyhittäjä Amvrosi lähetti hänet joskus luostarin hotelliin lohduttamaan murheellisia. Nähdessään, että Anatoli oli saavuttanut hengellisen kypsyyden ja kykeni opettamaan toisia, hän otti tämän avukseen ohjaajavanhuksen tehtävään.

Anatoli vihittiin pappismunkiksi vuonna 1870. Pyhä synodi olisi korottanut hänet arkkimandriitan arvoon ja nimittänyt Vapahtajan luostarin johtajaksi Orjoliin, mutta Anatoli kieltäytyi kirkollisesta urasta ja jäi Optinaan avustamaan vanhus Amvrosia. Kuuliaisuudesta vanhusta kohtaan hän otti kuitenkin vastaan skiitan johtajan tehtävän. Uudessa asemassaankin hän säilytti kunnioittavan suhtautumisensa vanhus Amvrosiin ja polvistui aina hänen edessään. Kerran Amvrosi osoitti edessään polvillaan olevaa Anatolia eräälle naiselle sanoen: ”Saanko esitellä, hän on esimieheni.”

Sairaalloinen ja vuoteeseen sidottu vanhus Amvrosi otti isä Anatolin avukseen huolehtimaan myös vastaperustetun Šamordinon naisluostarin asioista. Vanhus Amvrosia sisaret pitivät ohjaajavanhuksenaan, mutta Anatoli oli heille kuin isä, joka piti huolta kaikista luostarin käytännön asioista. Hänen tavanomainen kysymyksensä sisaria tavatessaan oli: ”Onko teillä kaikkea?” Hän oli luonteeltaan hyvä ja huolehtivainen. Jos hän kuuli jonkun olevan murheissaan, hän huolestui niin että hänen päätään alkoi särkeä. Myöhemmin mukaan tulivat sydänkivut. Kaksikymmentäyksi vuotta hän ohjasi sisaria opettaen heille jumalanpalvelusten kulkua, luostarielämän periaatteita ja Jeesuksen rukousta. Vanhus Amvrosin siunauksella myös monien muiden naisluostareiden sisaret pyysivät isä Anatolilta neuvoja ongelmiinsa.

Isä Anatoli piti Jeesuksen rukousta tärkeimpänä tienä pelastukseen. ”Parasta on piirtää nuoreen pehmeään sydämeen tämä suloinen ja valoisa rukous: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Se tuo mukanaan loputtoman ilon ja riemun! Silloin et haikaile Roomaan etkä Jerusalemiin, sillä itse Kuningas tulee suuresti ylistetyn Äitinsä ja kaikkien enkeleiden ja pyhien ihmisten kanssa asumaan luoksesi.” Hän sanoi myös, ettei todellinen rukous synny hyvän lukemisen tai laulamisen vaikutuksesta, vaan se on suuren vaivannäön hedelmää.

Isä Anatoli oli rukouksen ihminen. Vanhus Amvrosi sanoi, että vain yhdelle tuhannesta on annettu sellainen rukouksen voima ja armo kuin isä Anatolille. Hänellä oli myös muita Pyhän Hengen lahjoja: kyky arvostella asioita oikein, taito lohduttaa murehtivaa sielua, varoittaa tulevista koettelemuksista ja valmistaa ihmistä lähestyvään kuolemaan.

Pyhittäjä Amvrosin kuoleman jälkeen (1891) isä Anatolin vointi heikkeni nopeasti. Hän tunsi jääneensä hengellisesti orvoksi ja lähestyi päiviensä loppua. Joulukuussa 1893 hän vihkiytyi salaisesti suureen skeemaan. Tammikuun 25. päivänä hänelle toimitettiin rukouspalvelus kuolevia varten. Sen aikana hän antoi sielunsa rauhallisesti Herralle.