Pyhittäjä-äiti Apollinaria

Pyhä Apollinaria eli keisari Leo I:n (456–474) hallituskaudella. Hän oli Rooman kuvernöörin Anthemioksen tytär, ja häntä pidettiin yhtenä aikansa kauneimmista ja älykkäimmistä naisista. Hän innostui jo nuorena neitseellisestä elämästä ja pyysi Jumalalta öin ja päivin, että saisi armon pysyä neitseenä elämänsä loppuun asti. Sen vuoksi hän pyysi vanhemmiltaan luvan päästä pyhiinvaellukselle Jerusalemiin. Heidän suostuttuaan Apollinaria matkusti pyhään kaupunkiin mukanaan orjia ja orjattaria sekä kultaa, hopeaa ja kallisarvoisia kankaita. Tuomisensa hän jakoi Jerusalemin köyhille. Käytyään kunnioittamassa pyhiä paikkoja hän vapautti kaikki orjansa ja orjattarensa. Hän piti luonaan vain yhden vanhuksen ja yhden eunukin ja lähti heidän kanssaan kohti Aleksandriaa.

Matkalla seurue pysähtyi levähtämään. Kun Apollinarian seuralaiset nukahtivat, hän itse hiipi salaa pois ja piiloutui läheiseen metsään. Siellä hän eli vuosikausia, ja hänen ihonsa kovettui kilpikonnan ihon kaltaiseksi hyttysten pistoista.

Lopulta Apollinaria siirtyi Egyptin erämaahan, kuuluisaan Skiitan kilvoittelukeskukseen, jossa hän esiintyi Doroteos-nimisenä eunukkina. Hänelle annettiin keljamaja, jossa hän vietti aikansa rukouksessa minkään maallisen häntä häiritsemättä.

Vuosien vieriessä Apollinarian isä luopui toivosta saada enää koskaan nähdä tytärtään. Hänellä oli toinen, nuorempi tytär, joka oli joutunut riivaajien valtaan, mikä aiheutti vanhemmille suurta murhetta. Anthemios lähetti tyttärensä Skiitan isien luo pyytäen heitä parantamaan hänet. He puolestaan lähettivät hänet isä Doroteoksen luo. Muutaman päivän kuluttua neito parani Doroteoksen hartaiden rukousten voimalla, ja isät lähettivät hänet takaisin kotiinsa.

Jonkin ajan kuluttua alkoi näyttää siltä, että tyttö oli raskaana. Raivostunut isä arveli, että syyllinen oli abba Doroteos ja lähetti heti vangitsemaan hänet. Anthemioksen hämmästyksellä ei ollut rajoja, kun tuo tuntematon munkki todistikin hänelle olevansa hänen kadonnut tyttärensä. Apollinaria viipyi muutaman päivän perheensä luona. Vaatien heiltä lupauksen, että he säilyttäisivät hänen salaisuutensa, hän palasi takaisin Skiittaan, missä hän kilvoitteli vielä monta vuotta, ennen kuin antoi sielunsa Jumalalle. Munkit saivat vasta hänen kuoltuaan tietää, että hän olikin ollut nainen. Hämmästyneinä he ylistivät Jumalaa.