Pyhät neitsytmarttyyrit Agape, Irene ja Khionia

Agape, Irene ja Khionia olivat vaikutusvaltaisen ja varakkaan perheen tyttäriä Tessalonikasta. Kun keisari Diocletianus (284–305) antoi julistuksen, joka kielsi kristittyjä säilyttämästä pyhiä kirjoja kodeissaan, he pakenivat kaupungista ja piiloutuivat korkealle vuoristoon paikkaan, jonka lähellä oli järvi. Siellä he viettivät hurskasta elämää ohjaajanaan pyhä kilvoittelija nimeltä Zoilos, ja heidän sielunsa nousivat jo taivaallisiin korkeuksiin.

Pyhä marttyyri Khrysogonos oli “myrkytyksestä vapauttajana” tunnetun pyhän Anastasian (22.12.) hengellinen isä. Hänet mestattiin lähellä sitä järveä, jonka rannalla neidot asuivat, ja hänen ruumiinsa heitettiin veteen. Jumala paljasti kuitenkin Zoilokselle paikan, jossa Khrysogonoksen ruumis oli, ja hän ja sisarukset hautasivat sen kristillisesti. Muutaman päivän kuluttua Khrysogonos ilmestyi Zoilokselle ja ilmoitti, että yhdeksän päivän kuluttua Agape, Irene ja Khionia pidätetään ja he tulevat kärsimään marttyyrikuoleman yhdessä pyhän Anastasian kanssa. Kun Anastasia sai kuulla tästä, hän saapui nopeasti paikalle, vahvisti sisaria tulevaan kilvoitukseen ja lupasi tukea heitä vaikka oman henkensä uhalla.

Ilmoitettuna päivänä keisarin sotilaat löysivät sisarusten piilopaikan ja raahasivat heidät Makedonian maaherran Dulcetiuksen eteen yhdessä kolmen muun nuoren kristityn naisen Kassian, Filippan ja Eutykhian ja nuorukaisen Agathonin kanssa.

Marttyyrien alkuperäiset kuulustelupöytäkirjat löytyivät Roomasta vuonna 1902 kreikankielisenä käsikirjoituksena. Niiden mukaan kuulustelu sujui seuraavalla tavalla. Ensin maaherra tiedusteli heiltä ankaraan sävyyn: “Mikä mielettömyys muka estää teitä noudattamasta jumalallisten keisariemme määräyksiä?” Agathonille hän sanoi: “Miksi sinä olet kieltäytynyt syömästä jumalille uhrattua lihaa?” “Siksi, että olen kristitty”, Agathon vastasi. Kääntyen Agapen puoleen maaherra tiedusteli hänen vakaumustaan. Neito vastasi: “Uskon elävään Jumalaan enkä tahdo tehdä mitään omaatuntoani vastaan.” Sitten maaherra kysyi Ireneltä, miksi tämä ei tottele keisarin määräyksiä. “Jumalan pelon tähden”, tämä vastasi. Khionia antoi saman vastauksen. Kassia puolestaan sanoi, että hän tahtoo pelastaa sielunsa, ja Filippa julisti, että hän kuolisi mieluummin kuin koskisi epäjumalille uhrattuun lihaan. Eutykhia oli yhtä luja tunnustuksessaan, mutta koska hän oli seitsemättä kuukautta raskaana, maaherra käski pitää häntä vankilassa. Sitten maaherra kääntyi vielä Agapen puoleen toivoen taivuttavansa tämän myöntyväiseksi. Mutta Agape vastasi: “Minun on mahdotonta alistua Saatanalle. Et onnistu muuttamaan mieltäni, sillä päätökseni on luja.” Maaherran kysymykseen: “Kuka on johtanut teidät tähän mielettömyyteen?”, Khionia vastasi: “Kaikkivaltias Jumala ja Hänen ainoa Poikansa Herramme Jeesus Kristus!”

Havaittuaan, että kaikki hänen yrityksensä muuttaa marttyyrien mieltä olivat turhia, maaherra julisti seuraavan päätöksen: “Tuomitsen Agapen ja Khionian poltettaviksi elävinä, koska he ovat toimineet jumalattomalla tavalla ylimmän herramme keisarin jumalallisia julistuksia vastaan ja jatkavat kristittyjen turmiollisen uskonnon tunnustamista ja julistamista. Tämä usko on inhotus kaikille hurskaille ihmisille. Mitä taas tulee Agathoniin, Kassiaan ja Filippaan, määrään, että heidät on pidettävä vankilassa heidän nuoren ikänsä tähden.”

Agapen ja Khionian kuolemantuomion jälkeen vartijat toivat Irenen uudelleen oikeusistuimen eteen, koska he olivat löytäneet hänen hallustaan pyhiä kirjoituksia, vaikka hän oli kieltänyt omistavansa niitä. Dulcetius uhkasi häntä kuolemalla, mutta lupasi säästää hänen elämänsä, jos hän suostuisi uhraamaan epäjumalille ja söisi uhrilihaa. “En missään tapauksessa”, pyhä julisti, “sillä ikuinen rangaistus uhkaa niitä, jotka kieltävät Jumalan sanan. Se näet kehottaa meitä rakastamaan kuolemaakin. Sen takia annamme mieluummin polttaa itsemme elävinä kuin luovutamme teille pyhät kirjamme.”

Kuulustelu oli varsin päällekäypä, mutta nuori Jumalan palvelija osoitti sen aikana todellista Kristuksen sotilaan rohkeutta. Lopulta maaherra käski riisua hänet alasti ja viedä bordelliin. Mutta Kristuksen armo suojeli neitsyttä eikä kukaan uskaltanut koskea häneen eikä edes loukata häntä sopimattomin sanoin. Hänet tuotiin takaisiin Dulcentiuksen eteen, joka kysyi tiukasti: “Aiotko yhä pysyä tässä hulluudessasi?” “Se ei ole hulluutta vaan todellisen Jumalan palvelemista!” Irene huudahti. “No, sitten saat oikeudenmukaisen palkan hävyttömyydestäsi”, maaherra vastasi. Hän kirjoitti seuraavan tuomion: “Koska Irene ei suostu tottelemaan keisarin ohjeita ja uhraamaan vaan pysyy itsepintaisesti kristillisessä uskossaan, määrään, että hänetkin on sisartensa tavoin poltettava elävältä.”

Seuraavana päivänä sotilaat veivät Irenen samalle korkealle paikalle, jossa hänen sisarensa oli poltettu, sytyttivät rovion ja käskivät hänen heittäytyä siihen. Jumalaa ylistäen ja psalmeja laulaen pyhä neito astui liekkeihin ja uhrasi itsensä Herralle tuoksuvaksi uhriksi. Tämä tapahtui huhtikuun 1. päivänä vuonna 304. Myöhemmin lähelle Tessalonikan muureja rakennettiin kirkko, joka on omistettu näille kolmelle sisarelle.