Pyhän perheen pako Egyptiin

Tietäjien vierailun jälkeen pyhälle Joosefille ilmestyi enkeli, joka ilmoitti kuningas Herodeksen olevan aikeissa lähettää alueelle sotilaita etsimään lasta surmatakseen hänet. Enkeli kehotti pyhää perhettä pakenemaan Egyptiin. Joosef kokosi heidän vähäisen omaisuutensa ja nosti Marian sekä lapsen aasin selkään. Yön pimeydessä he lähtivät pitkälle ja raskaalle matkalle kohti Egyptiä, joka oli vainottujen juutalaisten perinteinen turvapaikka.¹ Välillä Joosef kantoi Jeesusta olkapäillään.

Mikään maallinen voima ei olisi voinut uhata Vapahtajaa Hänen jumaluudessaan, mutta heikon ja haavoittuvaisen ihmisluontomme otettuaan Hänen ylivertainen voimansa pysyi kätkettynä. Kristus ei tehnyt ihmeitä ennen kuin oli aloittanut julkisen toimintansa ja saanut Johannekselta kasteen. Näin siis taivaan ja maan tekijä, jota enkeljoukot palvelevat, pakeni vaaraa heiveröisenä vauvana äitinsä sylissä. Hän kärsi matkan kuumuudesta ja raskaudesta asettuen näin meille nöyryyden ja kieltäymyksen esimerkiksi. Hän oli tullut ihmiseksi todellisesti, ei vain jonkinlaisena illuusiona tai näennäisesti, kuten eräät harhaoppiset ovat esittäneet. Heti maallisen elämänsä alusta Kristus kärsi kaikkien ihmisten tavoin nälkää, janoa, vilua ja kaikkea muuta minkä alainen ihminen on sekä lisäksi vielä vainoa ja pakolaisuutta. Näin Hänen seuraajansa voivat Hänen omasta esimerkistään oppia suhtautumaan tyynesti ja iloiten kaikkiin koettelemuksiin, joita he omalla vuorollaan kohtaavat.

Vertauskuvallisessa ajattelussa Egyptiä, monenlaisen epäjumalanpalveluksen ja taikauskon kotimaata, pidetään himojen ja synnin symbolina ja faraota Paholaisen vertauskuvana. Silti Herra valitsi juuri Egyptin paikaksi, jonne Hän lähti pakolaisena. Tälläkin Hän osoitti suurta rakkauttaan syntisiä kohtaan ja täydellistä alentumistaan heidän tasolleen.

Pyhä perhe kulki Aškelonin ja Gazan kautta ja jatkoi matkaa Välimeren rannikkoa pitkin saapuen Egyptin maahan kesäkuun 1. päivänä. Efraim Syyrialaisen sanoin ”nuori kyyhkynen kantoi ikiaikaista kotkaa.” Maria lauloi lapselleen ylistyslauluja: ”Oi Poikani, kaikkein rikkain, pienessä pesässä olet tahtonut kasvaa. Oi sointuisa soitin, olet vielä pienokainen etkä osaa puhua, anna minun laulaa sinulle lyyralla, jonka kielet saavat kerubit värisemään.”

Pyhä perhe ei mennyt Aleksandriaan saakka, vaan kääntyi etelään ja lähti kulkemaan Niilin vartta pitkin kohti Ylä-Egyptiä. Kerrotaan, että heidän taivaltaessaan luonto tunnisti Luojansa, joka oli tullut ihmisen hahmoon, ja ylisti Häntä, jota himojen pimentämä ihmisluonto ei kyennyt näkemään. Heitä tuli saattamaan lauma leijonia, jotka telmivät heidän ympärillään kuin karitsat ja leikkivät aasin ja mukana olleen karjaeläimen kanssa. Näin täyttyi Jesajan profetia: ”Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä.” (Jes. 65:25)

Useimmat kirkkoisät korostavat, että Jeesus oli tavallinen lapsi, joka ei tehnyt ihmeitä. Pyhän perheen Egyptin matkaan on kuitenkin liitetty monia ihmekertomuksia. Erään mukaan Jeesus-lapsi käski taatelipalmun kumartua maahan antaakseen hedelmänsä Jumalanäidille. Kun puu nousi Jeesuksen käskystä takaisin pystyyn, sen juurista puhkesi raikas, kirkas lähde. Näin heitä ympäröineen luonnon kuvataan muuttuneen paratiisin kaltaiseksi.

Kerrotaan myös, että Tell al-Bastan (Basatah, Bubastis) tienoilla pyhä perhe kohtasi kaksi nuorta rosvoa nimeltään Dismas ja Gestas, jotka aikoivat ryöstää pyhän perheen. Dismas jäi kuitenkin ihailemaan lapsen kauneutta ja antoi lopulta Gestakselle 40 kolikkoa, jotta tämäkin suostuisi jättämään perheen rauhaan. Kiitollinen Maria lupasi, että hänen lapsensa olisi palkitseva Dismaksen avokätisesti. Ryövärit lähtivät jatkamaan laitonta elämäntapaansa, josta seuraa yleensä rangaistus jo maan päällä. Tarinan lopun mukaan ryövärit kohtasivat Jeesuksen yli 30 vuoden kuluttua Golgatalla – Dismas Hänen oikealla ja Gestas Hänen vasemmalla puolellaan.

Erään kuuluisan tradition mukaan pyhä perhe saapui Hermopoliksen alueella Satinin (Sotrina, Sotine) kaupungissa temppeliin, jossa oli epäjumala vuoden jokaiselle päivälle. Ne kaikki kaatuivat maahan ja murskaantuivat palasiksi, kun Neitsyt ilmestyi paikalle kantaen sylissään Jumalaa – Häntä, joka on tie, totuus ja elämä. Tapahtumaa on kuvattu sekä kirkon hymneissä että ikonografiassa, ja sillä on myös profeetallinen taustansa: ”Katsokaa, Herra on lähtenyt liikkeelle keveästi kiitävällä pilvellä! Hän saapuu Egyptiin, ja Egyptin epäjumalat vapisevat Hänen edessään ja Egyptin sydän jähmettyy.” (Jes. 19:1) Täydellisesti tämä profetia toteutui kuitenkin vasta muutama vuosikymmen myöhemmin, kun Kristus saapui Egyptiin kirkkonsa kautta ja kansa hylkäsi sydämissään vanhat egyptiläiset jumalat.

Egyptin maassa on lukuisia lähteitä ja muita paikkoja, joihin liittyy traditioita pyhän perheen pakomatkasta.² Näistä kuuluisimpia ovat Ein Šams eli al-Matariya ja sen lähde Kairon koillispuolella ja Vanha Kairo, jossa Egyptin vanhin kirkko Abu Sarga on rakennettu pyhän perheen käyttämän luolan päälle. Egyptin ortodoksit uskovat Kristus-lapsen siunanneen Sketiksen erämaan, jonka reunan pyhä perhe näki etäältä.

Kun pyhä perhe oli päässyt Mallawin ja Asyutin puoliväliin, paikkaan jossa nykyään on Dair al-Muharraqin luostari, Jumalan enkeli ilmestyi Joosefille. Enkeli ilmoitti vainoojien kuolleen ja käski heidän lähteä takaisin kohti Israelin maata.³ Näin täyttyi profetia: ”Egyptistä minä kutsuin Poikani” (Hoos. 11:1). He lähtivät matkaan ja vaelsivat samaa reittiä takaisin.

Israelin maahan päästyään pyhä perhe ei enää jäänyt Betlehemiin, joka oli liian lähellä Jerusalemia ja sen julmaa hallitsijaa, Herodeksen poikaa Arkelaosta. Pyhä perhe siirtyi Galileaan ja asettui pieneen Nasaretin kaupunkiin. Näin toteutui profeetan sana: ”Häntä kutsutaan nasaretilaiseksi.”⁴