Pyhä Walaricus, Leuconausin apotti

Pyhä Walaricus¹ syntyi Gallian Auvergnessa 500-luvulla. Hänen perheensä oli köyhää talonpoikaistoa, eikä heillä ollut varaa kouluttaa lapsiaan. Tästä huolimatta nuori Walaricus oppi jollain keinolla lukemaan. Hänen onnistui myös hankkia itselleen Psalttari. Ollessaan paimentamassa lampaita Walaricus opetteli psalmien kirjan ulkoa.

Kerran Walaricuksen setä vei nuoren pojan vierailulle Autumon luostariin. Kun kotiinpaluun aika koitti, Walaricus kieltäytyi lähtemästä ja sanoi haluavansa jäädä luostariin. Niinpä nuoren Walaricuksen sallittiin jäädä Autumoon, jossa hän jatkoi opintojaan. Luultavasti häntä ei vielä tuolloin vihitty munkiksi.

Muutamia vuosia myöhemmin Walaricus lähti Autumosta ja suuntasi askeleensa kohti Auxerrea. Sen lähistöllä sijaitsi pyhän Germanuksen luostari, jonne Walaricus toivoi voivansa jäädä munkiksi. Hänen aikeensa eivät kuitenkaan toteutuneet. Walaricus ei asettunut luostariin, eikä häntä vihitty munkiksi. Sen sijaan hän jatkoi vaelteluaan.

Eri paikkoja kiertelevä Walaricus ei ollut poikkeus tuon ajan munkkien joukossa. Noihin aikoihin monet munkit tutustuivat eri luostareihin vaeltelemalla hyvinkin pitkiä matkoja. Jotkut heistä olivat kulkureita, jotka eivät koskaan asettuneet paikoilleen. Toiset puolestaan etsivät sopivaa hengellistä ohjaajaa, jonka alaisuudessa kilvoitella kohti täydellisyyttä. Walaricus kuului näistä toiseen ryhmään: hän halusi etsiä käsiinsä kuuluisan ohjaajan, pyhän Columbanuksen (23.11.).

Columbanus ja hänen seuraajansa elivät tuolloin Luxeuilissa, jonka Walaricus otti määränpääkseen. Walaricus ei kuitenkaan matkannut yksin. Hänellä oli seuranaan hänen ystävänsä, aatelismies Bobo, joka oli hieman aiemmin kääntynyt kristityksi. Hän oli Walaricuksen esimerkin innoittamana jättänyt kaiken omaisuutensa ja halusi myös päästä pyhän Columbanuksen oppilaaksi. Ystävysten saavuttua Luxeuiliin he liittyivät Columbanuksen johtamaan veljestöön. Columbanukselta Walaricus ja Bobo saivat kaipaamaansa hengellistä ohjausta, ja he olivat onnellisia saadessaan asua hänen yhteisössään.

Uudessa luostariyhteisössä Walaricuksen kuuliaisuustehtäväksi tuli hoitaa ja viljellä puutarhapalstaa. Hän menestyi toimessaan hyvin. Muut osat puutarhasta joutuivat hyönteisten valtaan, mutta Walaricuksen maapalsta kukoisti. Tätä pidettiin ihmeenä. Columbanus vaikuttui tästä niin, että hän vihki arvostamansa Walaricuksen munkiksi harvinaisen lyhyen noviisiajan jälkeen.

Ihmeellisen viherpeukalonsa lisäksi Walaricus tuli tunnetuksi myös erityisestä lempeydestään ja suosiostaan luomakunnan pienimpien keskuudessa. Eläimet pitivät Walaricuksesta ja niitä kerääntyi usein hänen ympärilleen. Linnut istuivat Walaricuksen olkapäillä ja söivät ruokaa hänen käsistään. Walaricus tapasi varoittaa luonaan vierailevia, etteivät nämä häiritsisi viattomien luonnonkappaleiden ruokailuhetkeä.

Kun Burgundin kuningas Teoderik II karkotti pyhän Columbanuksen, Walaricus ei halunnut jäädä enää Luxeuiliin. Columbanuksen mukaan saivat kuitenkin lähteä vain irlantilaiset ja bretagnelaiset munkit, joten Walaricus ei voinut seurata heitä. Niinpä hän päätti omistautua evankeliumin levittämiselle ja alkoi tehdä lähetystyötä Waldolanus-nimisen munkin kanssa.

Walaricus ja Waldolanus saivat luvan asettua Neustriaan (nyk. Pohjois-Ranska), jossa he alkoivat kertoa ihmisille kristinuskosta. Erityisesti Walaricuksen askeettinen persoona ja hänen kauttaan tapahtuneet ihmeet saivat monet ihmiset uskomaan Kristukseen ja ottamaan vastaan kasteen.

Walaricus alkoi kuitenkin ennen pitkää kaivata jälleen yksinäisyyttä. Hän tunsi erakkoelämän lopulliseksi kutsumuksekseen ja halusi vetäytyä maailmasta. Walaricus kertoi toiveestaan piispa Berchundukselle. Tämä neuvoi häntä asettumaan Sommejoen suulla olevaan yksinäiseen paikkaan.

Walaricus noudatti piispan neuvoa, mutta hänen asuinpaikkansa ei pysynyt kauan salassa. Hänen ympärilleen alkoi pian kerääntyä oppilaita, jotka rakensivat lähistölle omat keljansa. Näistä kelja-asukeista syntyi Leuconausin luostariyhteisö, jonka johdossa Walaricus oli noin kuuden vuoden ajan. Pyhä Walaricus nukkui kuolonuneen vuoden 620 tienoilla. Hänen haudallaan tapahtui paranemisihmeitä. Walaricuksen seuraaja Blitmund rakennutti Leuconausin luostarin, jota tunnettiin myöhemmin Walaricuksen mukaan nimellä Saint-Valéry-Sur-Somme. Hänen nimeään kantaa myös kaksi kaupunkia Saint-Valéry-sur-Somme ja Saint-Valéry-en-Caux.