Pyhä Venatius Fortunatus, hymnografi ja Poitiers’n piispa

Runoilija Venatius Honorius Clementianus Fortunatus syntyi 530-luvun alussa Trevisossa, Venetsian pohjoispuolella. Hän opiskeli Ravennassa logiikkaa, retoriikkaa ja lakitiedettä. Fortunatus ei ollut vielä kolmeakymmentäkään, kun silmäsairaus uhkasi tehdä hänet sokeaksi. Hän meni Ravennan kirkkoon, otti öljyä pyhän Martinuksen (11.11.) patsaan edessä palaneesta lampukasta ja hieroi sitä silmiinsä. Silmät alkoivat heti parantua, ja Fortunatus päätti lähteä pyhiinvaellukselle Toursiin pyhän Martinuksen haudalle.

Matkallaan Venatius Fortunatus viipyi piispojen, luostarien johtajien ja ruhtinaiden luona. Kiitokseksi saamastaan vieraanvaraisuudesta hän kirjoitti isännilleen runoja, joissa hän ylisti kauniisti heidän hyveitään. Nämä runot tekivät Fortunatuksesta suositun hahmon yläluokan keskuudessa. Frankkien hovissa hän osallistui kuningas Sigebertin häihin ja laati nuorelleparille häärunoelman. Fortunatus jäi kahdeksi vuodeksi tuohon hieman barbaariseen hoviin, jonne hän toi klassisen sivistyksen tuulahduksen.

Venatius Fortunatus kävi pyhiinvaelluksella Toursissa, mutta ei enää koskaan palannut Italiaan. Kierreltyään maailmaa aikansa hän tahtoi omistautua elämään ja työskentelemään Jumalan kunniaksi ja kirkon hyväksi. Fortunatus päätyi Poitiers’hön, Pyhän Ristin nunnaluostariin, johon kuningatar Radegund oli paennut julmaa miestään Clothar I:stä. Luostarin nunnat arvostivat Fortunatuksen lahjoja ja abbedissa Agnes alkoi painostaa Fortunatusta ottamaan vastaan papiksivihkimyksen. Fortunatus jätti pyhiinvaeltajan sauvansa ja asettui asumaan luostarin tuntumaan. Hänestä tuli luostarin rippi-isä, taloudenhoitaja, neuvonantaja ja sihteeri. Nunnat lähettivät luostarin lähistöllä asuneelle Fortunatukselle ruoka-annoksia, ja hän vastasi lähettämällä Agnesille ja nunna Radegundille runoja, joissa kutsui heitä äidikseen ja sisarekseen. Aina kun luostaria uhkasi jokin vaara sotivien hallitsijoiden tai vaikealuonteisten piispojen takia, Fortunatus käytti suhteitaan, jotta luostari sai jatkaa rauhallista elämäänsä. Elämässään ja kirjoituksissaan Fortunatus osoitti erityisen syvää myötätuntoa ja ymmärtämystä naisten kokemia vaikeuksia kohtaan. Hän itse oli luonteeltaan valoisa, antelias, nöyrä ja hyväntahtoinen kaikkia kohtaan.

Vuonna 569 keisari Justinos II (565–578) lähetti luostarille lahjaksi pyhän ristin kappaleen. Haltioitunut Fortunatus kirjoitti reliikin saapumis- ja paikalleenasettamisjuhlallisuuksia varten ristiä ylistävän hymnin Vexilla regis proudent, ”Kuninkaalliset liput käykööt edellä”. Se on yksi Fortunatuksen mahtavimpia runollisia tekstejä, ja se vakiintui liturgiseen käyttöön suuren viikon ja erityisesti suuren perjantain jumalanpalveluksissa. Fortunatus kirjoitti myös pääsiäisen ja ylösnousemuksen kunniaksi kuuluisia liturgisia hymnejä kuten Pange lingua gloriosi (”Laula kieleni, kunniaa”) ja Salve festa dies (”Oi juhlapäivä”). Hymnissään In laudem Mariae hän ylistää Mariaa taivaan kuningattarena ja kunnioittavan rakkauden kohteena. Muun muassa Toursin piispa Gregorius rohkaisi Fortunatusta kirjoittamaan ja julkaisemaan yhä lisää runoutta.

Venatius Fortunatus kirjoitti useiden läntisten pyhien, kuten Poitiers’n piispa Hilarionin (13.1.), Germanus Pariisilaisen (28.5.) ja pyhän Radegundin (13.8.) elämäkerrat. Parantajansa pyhän Martinuksen ja pyhän Medardin (8.6.) elämäkerrat hän laati runomuodossa. Kirjoituksissaan Venatius Fortunatus kehitti klassista latinaa kristillisen hengellisyyden ilmaisukanavaksi tavalla, joka jätti hänelle pysyvän sijan latinankielisen kirjallisuuden historiassa.

Kaikkien rakastama Venatius Fortunatus valittiin Poitiers’n piispaksi 600-luvun alussa, kun hän oli 69 vuoden ikäinen. Hän omistautui tehtäviinsä antaumuksellisesti, mutta hänen työtahtinsa oli ehkä liiankin tiukka, sillä hän kuoli jo vuoden kuluttua.