Pyhä vanhurskas Simeon Verhoturjelainen

Vanhurskas Simeon syntyi 1600-luvun alussa jossakin Venäjällä. Hän oli aatelissukua, mutta ei välittänyt maallisesta kunniasta vaan lähti Uralin taakse Siperiaan Verhoturjen alueelle (nykyisen Jekaterinburgin pohjoispuolella). Verhoturjen kaupunki oli tuohon aikaan tunnettu kauppapaikka. Siksi Simeon, joka kaipasi hiljaista elämää, asettui asumaan Merkušinon kylään noin 50 kilometrin päähän kaupungista. Seudun luonto jylhine sembramäntyineen ja sankkoine metsineen innoitti pyhää miestä sisäiseen mietiskelyyn ja kilvoitteluun. Hän ei asunut kylässä pysyvästi vaan kierteli paikasta toiseen. Välillä hän poikkesi toisiin kyliin, välillä taas vetäytyi yksinäisyyteen Turajoen rannoille antautuen siellä kilvoituksiin ja keskustellen rukouksessa Luojan kanssa.

Simeon hankki itse elantonsa ja jätti ahkeruudellaan itsestään pysyvän muiston seudun asukkaiden keskuuteen. Talvella hän ompeli turkkeja ja kesällä kalasti. Samalla hän pyrki elämään täydellisessä köyhyydessä. Usein hän lähti talosta vähän ennen kuin sai työnsä valmiiksi. Aluksi ihmiset loukkaantuivat hänen käytöksestään, ennen kuin ymmärsivät, että hän teki niin välttääkseen saamasta palkkaansa. Simeon suhtautui kaikkiin ystävällisesti ja yritti aina auttaa ja palvella kaikkia. Hän oli hyvin pidättyväinen, rakasti yksinäisyyttä ja vaali sielun ja ruumiin puhtautta. Vanhurskas Simeon ei elänyt vanhaksi vaan siirtyi noin vuonna 1642 Herran luo, jota hän oli palvellut uskollisesti kaikkina elämänsä päivinä. Hänen ruumiinsa haudattiin Merkušinon kylään. Perimätiedon mukaan hänen kuolemansa johtui ylenmääräisestä kieltäymyksestä ja paastosta.

Simeon oli eläessään karttanut ihmisten kiitosta ja tämän maailman kunniaa, ja niin hänen muistonsa alkoi pian painua unohduksiin. Mutta Jumalalle ei ollut otollista, että hänet olisi unohdettu kokonaan. Vuonna 1692 kyläläiset huomasivat, että vanhurskaan Simeonin arkku alkoi nousta maan sisästä. Arkusta löydettiin maatumattomat pyhäinjäännökset, jotka olivat säilyneet aivan kokonaisina, jopa ihokin oli ehjä, mutta kukaan ei enää muistanut kilvoittelijan nimeä. Eräs vanhus, Afanasi, osasi kertoa jotain hänen elämästään mutta nimen hänkin oli unohtanut. Uusia pyhäinjäännöksiä kohtaan tunnettiin harrasta kunnioitusta, joka kasvoi entisestään, kun niiden äärellä alkoi tapahtua ihmeitä: eräs halvaantunut parani ja sokea sai näkönsä. Ihmisiä alkoi tulla haudalle rukoilemaan. Tuntemattoman kilvoittelijan puolesta toimitettiin panihidoja eli muistopalveluksia ja monet parantuivat sairauksistaan. Lopulta itse Siperian metropoliitta Ignati poikkesi tarkastamaan pyhäinjäännöksiä. Hän kehotti ihmisiä rukoilemaan, että Jumala ilmoittaisi kilvoittelijan nimen. Heti paluumatkalla metropoliitta nukahti ja kuuli näyssä äänen toistavan kolmesti: “Hänen nimensä on Simeon.” Samoihin aikoihin kilvoittelijan nimi ilmoitettiin näyssä kahdelle muulle henkilölle, eräälle munkkidiakonille ja seurakuntapapille.

Sana vanhurskaan Simeonin pyhäinjäännöksistä levisi nopeasti ja ne päätettiin siirtää kylästä pyhän Nikolaoksen luostariin Verhoturjen kaupunkiin. Tämä toteutettiin syyskuun 12. päivänä 1704. Siitä lähtien kilvoittelija on tunnettu vanhurskaana Simeon Verhoturjelaisena.