Pyhä uusmarttyyri Silvester, Omskin arkkipiispa

Marttyyripiispa Silvester (Justin Olševski) syntyi vuonna 1860 Kosovkan kylässä Kiovan läänissä. Hänen isänsä oli diakoni, ja Justinin lapsuus oli ortodoksisten jumalanpalvelusten valoisan tunnelman täyttämä. Aikanaan vanhemmat lähettivät Justinin Kiovan hengelliseen seminaariin. Hänen kiinnostuksensa teologiaan ja rukouksellinen mielenlaatunsa herättivät opettajien huomion. He suosittelivat häntä lukijaksi kuuluisalle dogmatiikan professorille arkkimandriitta Silvester Malevanskille, josta sittemmin tuli Kiovan apulaispiispa ja hengellisen akatemian rehtori. Arkkimandriitta Silvesterilla oli huonon näkönsä takia oma lukija, jonka tehtävänä oli lukea hänelle ääneen dogmaattisia teoksia ja olla apuna hänen teologisessa tutkimustyössään. Yhteinen työ lähensi oppilasta ja opettajaa. Heidän välilleen muodostui syvällinen ystävyys, joka kesti aina professori-piispan kuolemaan asti. Opettajan hengellisyys ja askeettinen elämäntapa vaikuttivat voimakkaasti nuoreen Justiniin.

Toinen seikka, joka vaikutti Justinin myöhempään elämään, oli tutustuminen erilaisiin rationalistisiin ja mystisiin lahkoihin. Opiskeluaikanaan hän vietti kaikki lomat kotikylässään, jossa evankelis-pietistinen stundistien lahko veti ihmisiä puoleensa. Justin alkoi perehtyä lahkolaisten ajatteluun ja näkemyksiin saadakseen selville, miten heidät voitaisiin parhaiten ohjata takaisin ortodoksisen kirkon piiriin. Nähdessään, miten nopeasti erilaiset lahkot levisivät Venäjällä, hän päätti heti akatemiaopintojen jälkeen omistautua ortodoksiselle sisälähetystyölle. Hän tuli siihen tulokseen, että pystyisi toimimaan lahkolaisten parissa tehokkaammin maallikkona kuin pappina, ja esitti näkemyksensä Kiovan metropoliitta Platonille, joka poikkeuksellisesti nimitti hänet maallikkona hiippakunnan sisälähetystyöntekijäksi. Käytännön työssä hankkimansa kokemuksen pohjalta Justin kirjoitti stundistien erehdykset paljastavan kirjan, josta otettiin useita painoksia ja joka oli arvokas apu seurakuntien papeille.

Vuonna 1890 Poltavan piispa Ilarion kutsui Justinin sisälähetystyöhön hiippakuntaansa ja opettajaksi hengelliseen seminaariin. Justinin ura sisälähetystyön alalla kesti yli kaksikymmentä vuotta. Hän oli tekemisissä laajojen kansankerrosten kanssa ja tapasi sekä vakaumuksessaan lujia ortodokseja että horjuvia tai uskosta kokonaan loitontuneita seurakuntalaisia, niin vanhauskoisia kuin uusien pietististen lahkojen kannattajia. Näin hänessä yhdistyivät perusteellinen teologian tuntemus ja työssä hankittu syvä käytännön kokemus. Hän piti puheita ja luentoja hiippakuntien sisälähetystilaisuuksissa jakaen niissä kokemustaan toisille.

Nähdessään Justinin menestyksekkään työn lahkolaisten parissa Poltavan piispa Ilarion ehdotti hänelle pappisvihkimystä. Justin suostui sillä ehdolla, että saisi pysyä naimattomana. Hänet vihittiin papiksi Herran temppeliintuomisen juhlapäivänä vuonna 1892.

Isä Justinin henkilökohtainen elämä oli askeettista. Hänellä ei ollut omaisuutta ja hän asui vaatimattomassa keljassa erään luostarin vierasmajan yhteydessä. Kaiken aikansa hän käytti rukoukseen, hengelliseen lukemiseen, hiippakunnan kiertämiseen, hengellisten koulujen johtamiseen ja sisälähetykseen liittyvien luentojen pitämiseen. Kesälomillaan hän omistautui rukouskilvoitukseen ja teki pyhiinvaellusmatkoja Pyhälle maalle ja Venäjän luostareihin. Erityisen lämmin suhde hänellä oli lapsiin. Koska hän ei ollut munkki, hänen oletettiin olevan naimisissa, ja monet kyselivät häneltä hänen perheestään ja lapsistaan. Hän vastasi aina, että hänellä oli lähes viisikymmentätuhatta Jumalan antamaa lasta. Hänellä oli eettisesti kohottava ja innostava vaikutus niin lapsiin kuin opiskeleviin nuoriin.

Hiippakunnan johto ehdotti 1900-luvun alussa useaan kertaan isä Justinille piispanvihkimystä, mutta nöyryydessään hän torjui ehdotukset. Vasta vuoden 1910 lopussa hän viimein myöntyi. Hänet vihittiin nopeasti munkiksi nimellä Silvester. Vuoden 1911 tammikuussa hänet nimitettiin ja vihittiin Poltavan hiippakunnan apulaispiispaksi.

Esipaimenena Silvester enensi rukouskilvoituksiaan. Hän toimitti liturgian neljänä päivänä viikossa ja hoiti antaumuksella piispalliset velvollisuutensa. Jo seuraavana vuonna pyhä synodi suunnitteli hänen siirtämistään toiseen hiippakuntaan, mutta Poltavan uskovien pyynnöstä hänen annettiin jäädä Poltavaan vielä kahdeksi vuodeksi.

Vuonna 1914 piispa Silvester nimitettiin Orenburgin hiippakunnan apulaispiispaksi Tšeljabinskin kaupunkiin. Sielläkin hän antautui kaikin voimin palvelemaan laumaansa. Hän käytti suurimman osan ajastaan vierailemalla seurakunnissa ja korjaamalla niiden elämässä huomaamiaan puutteita. Seuraavana vuonna pyhä synodi nimitti hänet Omskin hiippakunnan piispaksi, mutta seurakuntamatkan takia hän sai kuulla nimityksestään vasta viikon kuluttua. Hurskaaseen tapaansa piispa Silvester teki ennen Omskiin lähtöään pyhiinvaellusmatkan Irkutskiin kumartaakseen pyhän Innokentin (26.11.) reliikkejä. Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt ja Silvester pyysi Irkutskin pyhiä esipaimenia anomaan hänelle Herralta voimaa ja rohkeutta johtaa hänelle uskottua laumaa pelastukseen Kristuksen luo.

Heti Venäjän vallankumouksen jälkeen vuodenvaihteessa 1917–1918 Moskovaan kokoontui kirkolliskokous, joka palautti kirkkoon patriarkan viran ja valitsi patriarkaksi pyhän Tiihonin (26.9.). Piispa Silvester osallistui kokoukseen ja palasi sen jälkeen Poltavan kautta Omskiin. Kaikkialla maassa näkyi moraalin ja talouselämän romahtaminen. Siviilijunat eivät kulkeneet, mutta piispa pääsi diakoninsa kanssa rintamalta palaavaan sotilasjunaan. Nuorten sotilaiden joukossa oli ateistisia kiihottajia, jotka panettelivat ortodoksista uskoa. Silvester, jolla oli vastuullaan yli puoli miljoonaa ihmissielua, kuunteli puhetta murheissaan. Hän tunsi, että hänen velvollisuutensa oli sanoa oma sanansa seurauksista välittämättä. Hän alkoi puhua sotilaille, että uskonnosta pitää kysyä heiltä, joille asia on uskottu. ”Lääkkeistä te kysytte lääkäriltä ja oikeudenkäynnistä asianajajalta; kysykää siis uskonnosta papeilta”. Hän alkoi vastailla sotilaiden kysymyksiin kertoen pyhäinjäännöksistä, pyhistä ja Johannes Kronstadtilaisesta (20.12.). Tunnelma vaunussa muuttui, ateistikiihottajat poistuivat junasta seuraavalla asemalla eikä kukaan enää sanallakaan pilkannut uskoa tai pyhiä asioita.

Vuoden 1918 alussa bolševikit ottivat vallan Omskissa. Kirkko erotettiin valtiosta ja uskovien vaino alkoi. Helmikuun alussa Omskissa järjestettiin jättiläismäinen ristisaatto, johon osallistuivat kaupungin kaikki seurakunnat. Piispa Silvesterin johtama saatto kulki pitkin katuja pysähtyen jokaisen kirkon edessä. Seuraavana yönä piispantaloon tunkeutui matruusijoukko. ”Missä piispa on?” he huusivat aseita heilutellen. ”Minä olen piispa”, Silvester vastasi. Revolveri ohimolle asetettuna hänet talutettiin pakkassäässä ilman talvivaatteita edustajien neuvoston taloon. Piispan pidätys saattoi kaupungin kuohuksiin, ja kahden päivän kuluttua hänet vapautettiin.

Vallankumouksen jälkeen Venäjällä alkoi kansalaissota. Valkokaartin joukot vapauttivat pian Omskin bolševikkien vallasta. Ennen pitkää kansalaissodan rintamalinja erotti Omskin ja koko Siperian muusta Venäjästä. Marraskuussa 1918 Siperian piispojen piispainkokous valitsi arkkipiispa Silvesterin Siperian väliaikaisen kirkollishallituksen johtoon. Ensitöikseen hän kumosi asetuksen kirkon ja valtion erosta. Kirkoille palautettiin omaisuus ja kouluissa alkoi taas uskonnonopetus. Viisi hengellistä seminaaria ja viisi opistoa aloitti toimintansa. Touko- ja kesäkuussa Silvester kiersi Siperian hiippakunnissa pitäen yli sata opetuspuhetta eri kirkoissa. Valkoarmeijan sotilaiden hengelliseksi ja moraaliseksi vahvistukseksi armeijaan lähetettiin yli kaksituhatta sotilaspappia.

Syksyllä 1919 amiraali Koltšakin johtaman valkoarmeijan joukot alkoivat vetäytyä Siperiasta. Omsk jäi jälleen bolševikkien käsiin. Arkkipiispa Silvester jäi horjumatta kaupunkiin yhdessä papiston ja laumansa kanssa. Hänet pidätettiin heti. Kaksi kuukautta häntä kidutettiin ja häneltä vaadittiin katumusta. Saamatta häntä murtumaan bolševikit surmasivat hänet julmalla ja piinallisella tavalla. Hänen kätensä naulittiin lattiaan ja sillä tavoin ristiinnaulittuna hänen ruumistaan poltettiin hehkuviksi kuumennetuilla latauspuikoilla. Lopuksi hänen sydämensä lävistettiin punahehkuisella puikolla. Arkkipiispa Silvester kärsi marttyyrikuoleman helmikuussa 1920. Venäjän kirkko kanonisoi hänet vuonna 1998.