Pyhä uusmarttyyri Prokopios Smyrnalainen

Pyhä uusmarttyyri Prokopios Smyrnalainen syntyi 1700-luvulla kreikkalaiseen perheeseen Bulgarian Varnassa. Täytettyään 20 vuotta hän lähti pois kotoaan ja meni munkiksi Athosvuorelle. Oleskeltuaan eri luostareissa hänestä tuli Dionysios-nimisen vanhuksen oppilas Pyhän Johannes Kastajan skiittaan, joka kuului Ivironin luostarin alaisuuteen. Muut skiitan veljet ihmettelivät hänen viatonta yksinkertaisuuttaan, kuuliaisuuttaan ja askeettisia kilvoituksiaan. Pian hänet vihittiin munkiksi. Paholainen ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan ja toi hänen mieleensä vähän väliä ajatuksia palaamisesta takaisin maailmaan.

Lopulta Prokopios antoi periksi kiusauksille ja lähti Pyhältä vuorelta. Hän meni Smyrnaan (nyk. Izmir), jossa ajatukset alkoivat pian ahdistaa häntä. Epätoivoisten ajatusten heittelemänä hän alkoi uskoa, että jokainen, joka lähtee luostaristaan takaisin maailmaan, joutuu kadotukseen. Lopulta hän päätyi ajattelemaan, että pelastuksen toivon menettämänä hän voi saman tien ryhtyä muslimiksi päästäkseen edes tämänpuoleisessa vähän helpommalla.

Prokopios kääntyi islamiin, mutta heti kun hän oli antanut ympärileikkauttaa itsensä, hänen omatuntonsa heräsi. Hän muisti, että Herra äärettömässä armossaan ”ei tahdo jumalattoman kuolemaa vaan että hän kääntyy teiltään ja saa elää”.[1]Prokopios karkasi janitsaarien päällikön valvonnasta ja meni erään hänelle jo Athokselta tutun rippi-isän luo. Hän tunnusti tälle luopumuksensa ja kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut. Hän sanoi katuvansa syvästi ja haluavansa pestä pois syntinsä marttyyrikuolemalla. Rippi-isä varoitteli Prokopiosta kidutuksista, jotka saattaisivat saada hänet luopumaan päätöksestään, ja suositteli, että hän palaisi katumaan Athokselle oman vanhuksensa luo. Jumalan armo näet on suurempi kuin suurinkaan synti.

Prokopios ei kuitenkaan tyytynyt tähän viisaaseen neuvoon vaan selitti uskovansa Jumalan antavan hänelle rohkeutta ja kestävyyttä kidutuksissa niin kuin niin monille marttyyreille ennen häntä. Hän painosti pappia suorittamaan hänelle uudestaan mirhavoitelun sakramentin.[2] Rippi-isä sanoi, ettei hänellä ole hallussaan mirhavoidetta eikä sitä edes tarvittaisi, koska Prokopios kastettaisiin uudelleen omalla verellään. Se on toinen ja viimeinen kaste, jota mikään ei voi saastuttaa, sillä se puhdistaa ihmisestä jokaisen synnin, myös luopumuksen. Parin viikon ajan Prokopios vieraili salaa rippi-isänsä luona saadakseen häneltä vahvistusta.

Viimeisellä käynnillä he rukoilivat yhdessä ja vaihtoivat rauhansuudelman. Prokopios sai pappismunkilta puhtaat vaatteet ja skufian eli munkin päähineen, jonka hän kätki vaatteiden alle. Pappismunkki seurasi häntä oikeustalon lähellä olevan kristityn verstaan luokse nähdäkseen, mitä tapahtui. Prokopios meni tuomioistuimen eteen, heitti muslimin turbaaninsa lattialle, pani päähänsä skufian ja ilmoitti, että Paholainen oli houkutellut hänet ansaan ja saanut hänet luopumaan todellisesta Jumalasta, Jeesuksesta Kristuksesta, mutta nyt hän oli toipunut Muhammadin harhoista. Turkkilaiset kävivät hänen kimppuunsa, nappasivat skufian hänen päästään ja huutaen ”jumalanpilkkaa!” sitoivat hänet hänen oman turbaaninsa kankaalla. Sitten he veivät hänet tuomarin ja janitsaarien päällikön eteen.

Prokopios toisti sanansa islamin hylkäämisestä ja vastasi tuomarin kysymyksiin: ”Minun sydämessäni ei ole mitään muuta kuin Herra Jeesus Kristus ja kaikkeinpyhin Jumalansynnyttäjä.” Kesken kuulustelun kaupunkiin saapui yllättäen sulttaanin julistus, että valtakunta on suuressa vaarassa. Uutisen kuultuaan tuomari ja muut päättäjät päättivät olla tuhlaamatta aikaansa kidutuksiin vaan julistivat välittömästi kuolemantuomion. Prokopiosta lähdettiin viemään kädet taakse sidottuina mestauslavaa kohden, mutta hän kiiruhti sinne innoissaan, juoksuaskelia ottaen. Matkan varrella hän tervehti tapaamiansa kristittyjä aivan kuin olisi menossa juhlaan. Tällainen yliluonnollinen ilo lamaannutti teloittajat, eikä kukaan heistä halunnut kohottaa miekkaansa häntä vastaan. Lopulta he löysivät julman ja tunteettoman kristityn luopion, joka katkaisi pyhän uusmarttyyri Prokopios Smyrnalaisen pään 25.6.1810.


[1] Hes. 33:11

[2] Mirhavoitelu on ortodoksisen kirkon konfirmaatio, jolla kastettu otetaan (yleensä välittömästi kasteen jälkeen) kirkon täysivaltaiseksi jäseneksi ja hän voi osallistua pyhään ehtoolliseen. Pyhän Kolminaisuuden nimeen kastetut toisuskoiset kristityt otetaan ortodoksiseen kirkkoon mirhavoitelun sakramentin kautta. Samoin jos joku on kieltänyt ortodoksisen uskonsa ja haluaa palata siihen takaisin, se tapahtuu siten, että hänet voidellaan uudelleen mirhalla.