Pyhä uusmarttyyri Mikael Agrafalainen

Uusmarttyyri Mikael oli kotoisin Granitsan kylästä Thessalian Agrafasta. Hän oppi jo lapsena rakastamaan Jumalaa ja Hänen käskyjään. Isänsä kuoleman jälkeen hän avioitui ja muutti Tessalonikaan, missä hän harjoitti leipurin ammattia. Ansaitsemistaan rahoista hän piti vain sen verran, mitä perheen ruokkimiseen tarvittiin, ja jakoi loput köyhille. Vapaa-aikanaan hän kävi ahkerasti kirkossa. Hänen rakkautensa Jumalaan kasvoi niin suureksi, että hän halusi ryhtyä munkiksi. Suku kuitenkin esteli häntä muistuttaen, että hänen velvollisuutensa oli huolehtia vaimostaan ja leskiäidistään.

Ristin kumartamisen sunnuntaina, eli suuren paaston kolmantena sunnuntaina vuonna 1544 Mikael päätti pyhää ristiä suudellessaan, että seuraisi Kristusta aina kuolemaan saakka. Kolme päivää myöhemmin nuori turkkilaispoika tuli hänen leipomoonsa ostamaan leipää. Mikael kysyi häneltä tiukkaan sävyyn, mitä uskontoa hän tunnusti ja ymmärsikö hän uskomaansa. Islamin lain opettaja kulki juuri ohi kadulla, ja poika kutsui tämän apuun. Keskustelu kiihtyi, ja kaupan ympärille kerääntyi kuulijoita, jotka lopulta kävivät käsiksi uskaliaaseen kristittyyn ja veivät hänet turkkilaisen tuomarin eteen väittäen hänen herjanneen Muhammedia.

Vaikka Mikael oli oppimaton, hän selvitti vakaasti uskonsa Pyhään Kolminaisuuteen ja Herran Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi tulemiseen. Tuomari uhkasi polttaa hänet elävältä näiden islamin kannalta herjaavien mielipiteiden tähden. Mikael huusi: ”Uskon Herraani Jeesukseen Kristukseen, maailmankaikkeuden Luojaan ja omaan Vapahtajaani, ja olen valmis kestämään mitä tahansa kidutuksia Hänen tähtensä. Ottakaa rahani ja ostakaa niillä polttopuut roviolleni, sillä minä en missään tapauksessa uhraa yhdessä teidän kanssanne!”¹

Mikael vietiin vankilaan odottamaan teloitustaan. Hän otti ilosta loistaen vastaan kristittyjä, jotka tulivat rohkaisemaan häntä. Armon valon kirkastamin kasvoin hän kertoi heille, että Kristus itse oli ilmestynyt hänelle ja poistanut hänestä kaiken pelon. Torstaina maaliskuun 21. päivänä 1544 pyhä Mikael vietiin vielä kerran tuomarin eteen, joka luki uudestaan ääneen hänen uskontunnustuksensa, ja vielä kerran pyysi häntä luopumaan uskostaan luvaten palkkioksi etuisuuksia ja kunniaa. ”Mitä minua hyödyttäisivät raha ja kunnianosoitukset?” Mikael vastasi. ”Pankaa toimeksi, sillä minä tahdon koko sydämestäni tulla uhratuksi Pyhän Kolminaisuuden alttarille!” Nämä sanat liikuttivat tuomarinkin kyyneliin asti, mutta toivuttuaan liikutuksesta tämän oli pakko julistaa kuolemantuomio.

Koko kaupunki kerääntyi teiden varsille, kun Mikaelia kuljetettiin mestauspaikalle. Jotkut seurasivat kulkuetta talojen parvekkeilta ja katoilta tai kiipesivät puihin nähdäkseen paremmin. Muslimit huutelivat hänelle vihaisesti ja kristityt rukoilivat hiljaa, että marttyyri saisi voitonseppeleen. Kun kulkue saapui rovion ääreen, pyhän marttyyrin päälle kaadettiin rikkiä, niin että heti tulen sytyttyä hänen ruumiinsa leimahti liekkiin kuin soihtu. Hiljaisesti Jumalaa ylistäen hän siirtyi ikuisiin asuntoihin.