Pyhä uusmarttyyri Luukas

Pyhä Luukas oli kotoisin Adrianopoliksesta. Kun hän oli kuusivuotias, hänen isänsä kuoli. Silloin eräs hyvä mies Zagorasta otti hänet suojelukseensa keventääkseen hänen monilapsisen leskiäitinsä taakkaa. Mies oli kauppias ja asui jonkin aikaa Venäjällä. Sitten hän palasi Konstantinopoliin, jossa Luukas oli hänen kanssaan.

Kun Luukas oli 13-vuotias, hän joutui tappeluun turkkilaispojan kanssa ja löi tätä. Silloin paikalla olleet turkkilaiset ryntäsivät hänen kimppuunsa ja alkoivat pahoinpidellä häntä. Hädissään hän huusi: ”Päästäkää minut, niin minusta tulee muslimi.” Näin hän sai heidät rauhoittumaan, ja yksi heistä, tunnettu mies, otti hänet kotiinsa. Heti hän käski Luukasta kieltämään Kristuksen, minkä tämä tekikin lausuen samalla islamin uskontunnustuksen. Mutta kun Luukkaan mieli rauhoittui, hän tajusi lankeemuksensa ja alkoi katua sitä. Turkkilainen ei päästänyt häntä ulos talostaan, mutta Luukkaan onnistui kuitenkin lähettää suojelijalleen viesti, että tämä tekisi kaikkensa vapauttaakseen hänet ennen kuin hänet ympärileikataan. Suojelija kääntyi heti Venäjän lähetystön puoleen. Sieltä tehtyyn tiedusteluun turkkilainen vastasi, että poika oli tullut hänen taloonsa vapaaehtoisesti ja kääntynyt omasta tahdostaan islamiin eikä häntä enää voisi luovuttaa takaisin. Heti tämän jälkeen hän varmistaakseen asian sitoi pojan kädet ja ympärileikkasi tämän väkisin. Kun Venäjän lähetystössä saatiin tietää tästä, Luukkaan suojelija sai ohjeet neuvoa poikaa pakenemaan ja tulemaan lähetystöön.

Muutaman päivän kuluttua Luukas sai tilaisuuden paeta, ja hän riensi Venäjän suurlähetystöön. Ensitöikseen hän vaihtoi ylleen kristityn vaatteet. Konsuli lähetti hänet jo samana päivänä Smyrnaan. Siellä hän meni synnintunnustukselle, ja rippi-isä neuvoi häntä menemään Athokselle, missä hän voisi rauhoittua ja välttää uudet vaarat.

Athoksella Luukas kohtasi monia vaikeuksia. Ensinnäkin häntä ei hänen nuoruutensa ja parrattomuutensa tähden haluttu monessa paikassa ottaa lainkaan vastaan. Toisaalta hänessä itsessään oli levottomuutta, ja hänelle sattui joka paikassa erilaisia kiusauksia ja koettelemuksia, jotka saivat hänet vähän väliä siirtymään luostarista tai skiitasta toiseen. Lopulta hän lähti pois Athokselta ryhtyäkseen kirkkovahdiksi johonkin kirkkoon.

Jumala ei kuitenkaan siunannut tätäkään suunnitelmaa. Luukas kävi monissa paikoissa, mutta ei löytänyt mistään haluamaansa suojelusta ja turvaa. Lopulta hän meni Smyrnaan. Siellä riehui ruttoepidemia, ja sen säikäyttämänä Luukas palasi takaisin Athokselle. Pyhällä vuorella hän jatkoi kiertelyään luostarista toiseen, kunnes päätyi Pyhän Johannes Edelläkävijän skiittaan, jossa oli ollut jo aikaisemminkin. Siellä hän taas kertoi rippi-isälle kaikista kiusauksistaan. Tämä lähetti hänet Gregorioksen luostariin, jossa hän sai tehtäväkseen huolehtia kirkosta. Mutta sieltäkin hänet jostakin syystä karkotettiin, vaikka hän itse anelikin kyynelsilmin, että saisi jäädä sinne.

Tämän jälkeen Luukas meni itseensä ja alkoi ajatella, että syynä siihen, ettei hän pystynyt asettumaan aloilleen mihinkään, oli hänen kääntymisensä islamiin. Hän päätteli, että hänen on puhdistettava tämä syntinsä omalla verellään tunnustamalla Kristus julkisesti ja tulemalla hänen marttyyrikseen. Kun hän puhui tästä rippi-isälleen, tämä yritti ensin estellä peläten, kestäisikö hänen rohkeutensa.

Pappismunkki Bessarion ja rippi-isä Ananias näkivät Luukkaan palavan innostuksen saada kärsiä marttyyrikuolema, ja lopulta he päättivät panna hänet 50 päivän koeajalle, jolloin hänen piti tehdä 800 maahankumarrusta päivässä, lukea paljon rukouksia ja syödä kerran vuorokaudessa vettä ja leipää. Iloissaan Luukas aloitti tämän marttyyriuteen valmistavan kilvoituksensa.

Luukkaalle löytyi kuitenkin hyvä laivakyyti jo 32 päivän jälkeen. Hän tahtoi kärsiä marttyyrikuolemansa Mytilenessä Lesbos-saarella, joka oli kuuluisa monista uusmarttyyreistaan. Rippi-isä Ananias lähetti vanhus Bessarionin hänen mukaansa tukemaan häntä. Kun he saapuivat Lesbokselle, Luukas tunsi ensin marttyyrikutsumuksensa vain vahvistuvan. He jäivät Pamfilan kylään, jonka kirkossa Luukas nähdessään pyhän Barbaran ikonin huomautti ihaillen: ”Kuinka kauheita kidutuksia hän kestikään, vaikka oli nainen. Herra vahvisti häntä.” Luukkaan intoa lisäsi vielä sekin, että paikalliset papit Parthenios ja Gregorios kuvasivat hänelle hartaasti joitakin vuosia aikaisemmin Lesboksella kuolleen pyhän uusmarttyyri Teodoroksen (17.2.) marttyyrikilvoitusta.

Jo seuraavana päivänä Luukas kuitenkin tunnusti isä Bessarionille, että monenlaiset ajatukset ahdistivat häntä: ”Yksi ajatus sanoo minulle: etkö sääli nuoruuttasi, miksi menetät elämäsi turhien toiveiden tähden? Entäpä jos kaikki se mitä sinulle sanotaan onkin valhetta, eikä ole olemassa ylösnousemusta, tuomiota, palkkaa, marttyyreita?” Auttaakseen häntä vapautumaan tällaisista herjaavista ajatuksista isä Bessarion luki hänelle pyhän Basileios Suuren pahan hengen pois häätämiseksi kirjoittamat rukoukset. Seuraavana aamuna Luukas osallistui ennen pyhitettyjen lahjojen liturgiaan. Lähestyessään ehtoollismaljaa hän pyysi kumartaen anteeksi kaikilta kirkossa olevilta. Silloin nämä havaitsivat jotain ennen näkemätöntä: hänen kyyneleensä valuivat niin vuolaina, että kirkon lattia kastui laajalti.

Kun vanhus Bessarion kysyi pyhän ehtoollisen jälkeen Luukkaalta, vieläkö epäuskoiset ajatukset ahdistavat häntä, tämä vastasi iloisena: ”Kunnia Jumalalle, heti ehtoollisen nautittuani ne kaikki hävisivät. Nyt mieleni on rauhallinen, ja meidän pitää mennä nopeasti tekemään se, minkä takia olemme tulleet.” Samaan aikaan levisi tieto, että kahdeksanhenkinen turkkilaisperhe oli paennut saarelta kääntyäkseen kristinuskoon. Tämä ilahdutti kovasti Luukasta. Hän riisui pois munkinasunsa ja pukeutui turkkilaisvaatetukseen. Sen alle pantiin athosvuorelainen kuolinvaate, ja pappi Parthenios voiteli hänet öljyllä, jonka oli tuonut Jerusalemista, Kristuksen pyhältä haudalta. Luukkaan hiuksiin kätkettiin vielä pieni palanen pyhän uusmarttyyri Teodoroksen marttyyriveren tahraamasta paidasta. Sen jälkeen Luukas tukijoineen, joihin kuului myös kaksi lesboslaista pappia, meni Pyhän Barbaran kirkkoon, missä toimitettiin rukouspalvelus ja pyydettiin pyhää Barbaraa vahvistamaan nuorta marttyyria. Sitten olikin jo jäähyväisten aika: he syleilivät toisiaan ja Luukas kiitti heitä kaikkia.

Luukas lähti yksin kulkemaan kohti marttyyriutta, ja isä Bessarion seurasi häntä matkan päästä. Pian Luukas pysähtyi odottamaan häntä ja sanoi hänelle: ”Isä, kirjoita äidilleni ja lohduta häntä. Tee myös kumarrus puolestani rippi-isälleni, piispalle ja kaikille veljille.” Vielä vähän ennen turkkilaisen tuomioistuimen eteen astumistaan hän alkoi epäröidä, mutta vanhus Bessarionin uskoa täynnä olevat sanat rohkaisivat häntä jatkamaan kilvoitustaan, vaikka vanhus jättikin ratkaisun kokonaan hänelle itselleen. Saarelaisetkin olivat huolissaan turkkilaisten mahdollisista kostotoimenpiteistä, kun turkkilaisia oli kääntymässä kristityksi ja samaan aikaan muslimiksi aikoinaan kääntynyt Luukas oli käymässä marttyyrikuolemaan Kristuksen tähden.

Tuomioistuimen eteen mennessään Luukas kohtasi Mytilenen metropoliitan, jota turkkilaiset olivat juuri kuulustelleet kadonneen turkkilaisperheen tähden. Metropoliitta ei kuitenkaan pelännyt vaan lähetti heti kaikkiin kirkkoihin kehotuksen toimittaa rukouspalveluksia Luukkaan puolesta, että Jumalanäiti vahvistaisi häntä.

Luukas kertoi tuomarille lapsena kokemastaan ympärileikkauksesta ja palaamisestaan takaisin kristityksi. Pelko ei enää ahdistanut häntä tuomioistuimen edessä. Mitkään turkkilaisten lupaukset ja uhkaukset eivät saaneet häntä horjumaan. Luukasta kuulusteltiin useaan kertaan, ja hän vietti muutaman päivän vankilassa. Eräs kristitty pääsi sinne tukemaan häntä, ja metropoliitta huolehti, että hänelle lähetettiin pyhää ehtoollista.

Sunnuntaina maaliskuun 23. päivänä 1802 Luukas vietiin hirtettäväksi. Kun hirttosilmukka oli jo kierretty hänen kaulaansa, pyöveli kehotti häntä vielä kerran muuttamaan mielensä, johon hän vastasi: ”Kumarran Kristustani ja uskon vain Häneen.” Silloin joku turkkilaisista sanoi: ”Tulkoon Kristus nyt pelastamaan sinut!” Tähän marttyyri vastasi: ”En tahdo, että hän vapauttaa minut täällä, sillä tahdon kuolla rakkaudesta Häneen.” Sitten köyttä vedettiin ja hyvin rauhallisesti jäsenten nytkähtelemättä hän antoi sielunsa Jumalan käteen.

Pyhän Luukkaan ruumis riippui hirressä kolme vuorokautta. Silmät ja suu olivat kiinni ja näytti kuin hän nukkuisi. Ruumiista lähti ihmeellisen hyvä tuoksu. Vanhus Bessarion kävi moneen kertaan katsomassa sitä juuri tuon tuoksun takia. Hän ylisti koko sydämestään Jumalaa yhdessä toisten kristittyjen kanssa, että Hän oli vahvistanut nuorta poikaa voittamaan niin näkyvät kuin näkymättömätkin viholliset.

Kolmen päivän kuluttua turkkilaiset ottivat ruumiin alas hirsipuusta, panivat sen veneeseen ja purjehtivat avomerelle. Heillä oli mukanaan noin satakiloinen kivenjärkäle, jonka he sitoivat marttyyrin kaulaan, ja sen jälkeen suurella ponnistuksella työnsivät hänen ruumiinsa mereen. Silloin tapahtui jotakin hyvin erikoista: pyhän marttyyrin ruumis veti perässään kiveä ja kellui meren pinnalla. Yhtäkkiä veneen ympärille puhkesi myrsky, vaikka muuten meri oli rauhallinen. Veneessä oli yksi kristitty, nimeltään Johannes. Operaatiota johtava turkkilainen aliupseeri kysyi tältä, mitä nämä kummalliset ilmiöt ovat. ”Vai et tiedä, mitä ne ovat. Ne ovat Jumalan viha, koska teidän mereen heittämänne mies oli Jumalalle otollinen ja teidän olisi pitänyt antaa kristittyjen haudata hänet”, hän vastasi. Lopulta meri heitti veneen kallioihin. Kaikki kuitenkin pelastuivat. Pyhän marttyyrin ruumis ajautui tuona yönä rannalle, ja kristityt hautasivat sen salaa.

Vanhus Bessarion ei tiennyt näistä tapahtumista mitään. Kyynelsilmin hän kiitti yhä uudelleen Jumalaa, että kaikki oli tapahtunut Hänen kunniakseen, mutta oli kovasti murheissaan, että marttyyrin ruumis oli tuhottu. Silloin juuri tuona samana yönä pyhä Luukas ilmestyi hänelle ja sanoi: ”Älä ole murheissasi, isä, en ole enää meressä.” Seuraavana päivänä hän sai kuulla, että ruumis oli löytynyt ja se oli haudattu salaiseen paikkaan. On säilynyt tieto, että pyhän Luukkaan reliikkejä säilytettiin vuoteen 1884 Pyhän Simeonin kirkossa.

Edellä mainittu kristitty Johannes oli veneessä ottanut talteen pyhän marttyyrin hiuksia ja hänen vielä eläessään eräitä pyhälle Luukkaalle kuuluneita esineitä kuten liinan, johon hän oli kuivannut jatkuvasti valuneita kyyneliään. Niitä jaettiin eri ihmisille, myös Pamfilan kylän papeille Partheniokselle ja Gregoriokselle. Eräs isä Parthenioksen sukulainen sairastui noina päivinä niin vakavaan mielenhäiriöön, että lääkärit päättelivät hänen jo kuolevan. Silloin isä Parthenios toimitti vedenpyhityksen ja kastoi sitten pyhitettyyn veteen pyhälle Luukkaalle kuuluneita esineitä. Tätä vettä hän juotti sairaalle, joka nousi heti istumaan ja pyysi ruokaa. Hän parani täysin ja ylisti Jumalaa sekä ihmeitätekevää lääkäriään, uusmarttyyri Luukasta. Myös eräs halvaantunut nainen parani heti, kun hänet siunattiin ristinmuotoisesti pyhän Luukkaan hiuksilla ja hänen käyttämillään esineillä.