Pyhä uusmarttyyri Kyranna

Pyhä Kyranna syntyi 1700-luvun alkupuolella Avissoka-nimisessä kylässä Tessalonikan lähellä. Hänen vanhempansa olivat hurskaita kristittyjä ja hänestä itsestään kasvoi Jumalaa pelkäävä kaunis nuori neito. Kylään veroja keräämään tullut janitsaari¹ ihastui häneen ja alkoi esittää hänelle avioliittoehdotuksia ja houkuttelevia lupauksia. Tyttö ei kuitenkaan halunnut edes kuulla mitään sellaista, sillä koko hänen rakkautensa oli kohdistunut Kristukseen.

Pettynyt kosija muiden janitsaarien avustamana sieppasi Kyrannan ja vei hänet Tessalonikaan turkkilaisen tuomarin eteen väittäen, että tämä oli luvannut ottaa hänet miehekseen ja kääntyä islamiin. Kyrannan vanhemmat seurasivat alussa tapahtumia, mutta sitten turkkilaisten uhkaukset saivat heidät pelkäämään ja he pakenivat. Turkkilaiset yrittivät taivuttaa Kyrannaa sekä lupauksin että uhkauksin, mutta tyttö vastasi pelottomasti: ”Olen kristitty ja Ylkäni on Kristus, jolle tuon myötäjäisiksi neitsyyteni. Hänen takiaan olen valmis vuodattamaan vereni. Älkää odottako minun sanovan mitään muuta.” Tämän sanottuaan Kyranna laski katseensa ja vaikeni. Hänen sydämensä täyttyi sanoin kuvaamattomasta ilosta ja kaikki tämän maailman kauheudet unohtuivat; hänestä tuntui kuin hän olisi jo ollut paratiisissa. Hämmentyneenä hohtavakasvoisen nuoren tytön rohkeudesta turkkilaiset lähettivät hänet kahlehdittuna vankilaan.

Janitsaari meni Ali-nimisen vaikutusvaltaisen turkkilaisen luokse ja pyysi tätä käskemään, että vanginvartija antaisi hänelle vapaan pääsyn vankilaan. Niinpä hän tuli vähän väliä Kyrannan luo ja pahoinpiteli häntä monin tavoin yrittäen pakottaa hänet suostumaan vaimokseen, tai koska tahtoi muuten vain rääkätä häntä. Hän otti avukseen muitakin janitsaaritovereitaan. Aina nähdessään heidän tulevan Kyranna risti käsivartensa rinnalleen ja kätki päänsä käsiinsä katsomatta heihin ja vastaamatta heidän puheisiinsa. He potkivat häntä ja löivät nyrkeillä ja kepeillä, kunnes hän meni tajuttomaksi. Tämä tapahtui päivisin. Yöllä taas vanginvartija ripusti Kyrannan kainaloista ilmaan ja pieksi häntä, kunnes väsyi. Sitten hän jätti hänet riippumaan kylmään talvisäähän. Kyrannan kidutuksia seurasi eräs kristitty, joka aina nähdessään vanginvartijan raivon laantuneen pyysi tältä, että saisi laskea tytön maahan. Kaiken tämän Kyranna kesti kärsivällisesti mitään puhumatta ikään kuin hän itse ei olisi ollut kärsimässä vaan joku toinen. Koko hänen huomionsa oli jo taivaallisissa.

Vankilassa oli samaan aikaan myös muita vangittuja sekä kristittyjä, juutalaisia että muutamia turkkilaisia naisia, jotka olivat joutuneet sinne sopimattoman käytöksensä vuoksi. He moittivat vanginvartijaa tavasta, jolla hän kidutti viatonta naista. Vanginvartijalle tuttu kristittykin puhui tälle Jumalan tuomioistuimesta, mutta vartija muuttui vain entistä julmemmaksi. Koko tuona aikana Kyranna ei muiden vankien pyynnöistä huolimatta suostunut syömään mitään. Janitsaaritkin huolestuivat, että hän kuolee kesken kaiken nälkään. He yrittivät syöttää häntä väkisin mutta tuloksetta.

Seitsemäntenä päivänä janitsaarit kiduttivat taas julmasti Kyrannaa. Silloin kristitty alkoi uhkailla vartijaa, että jos tämä vielä sallii heidän tulla vankilaan, hän syyttää tätä paššalle ulkopuolisten päästämisestä vankilaan. Myös turkkilaisnaiset kirkuivat ja kutsuivat vartijaa julmuriksi ja murhaajaksi. Tämä teki vartijaan vaikutuksen, ja kun janitsaarit seuraavan kerran tulivat, hän ei päästänyt heitä enää sisään. Janitsaarit puolestaan menivät tuttavansa Alin luo, joka kutsui vanginvartijan luokseen ja haukkui tämän pahanpäiväisesti.

Tästä vartija kimpaantui niin, että palattuaan vankilaan hän sieppasi Kyrannan ja ripusti tämän ilmaan, otti suuren halon ja alkoi hakata sillä tyttöä kaksin käsin. Vangit alkoivat huutaa ja turkkilaisnaiset kirkuivat entistä kovempaa. Nähdessään koko vankilan sekasorron tilassa vartija lopetti lyömisen, jätti Kyrannan roikkumaan ilmaan ja meni huoneeseensa, missä pyysi kristittyä tuttavaansa keittämään hänelle kupillisen kahvia. Sitä keittäessään kristitty alkoi taas varovasti moittia hänen julmuuttaan, ja yhtäkkiä vartija vajosi rähmälleen lattialle ja puhkesi itkuun, joko häpeästä tai katumuksesta.

Silloin tapahtui jotain erikoista. Kyrannan vielä roikkuessa kainaloistaan ilmassa vankilassa leimahti suuri valo. Se laskeutui katosta, ympäröi marttyyrin ruumiin ja levittäytyi koko vankilaan ja valaisi sen niin kirkkaasti kuin aurinko olisi tullut sisään, vaikka oli melkein keskiyö. Kristityt vangit alkoivat huutaa: ”Herra, armahda!” Juutalaiset peittivät kasvonsa käsillään ja turkkilaiset vaikeroivat: ”Oi voi, tuon kristityn tyttöparan takia salama on tullut polttamaan meidät!” Pelosta väristen vanginvartija pyysi kristittyä tuttavaansa laskemaan Kyrannan alas lattialle. Kristitty meni ja löysi hänet kuolleena. Valo haihtui, mutta jäljelle jäi pitkäksi aikaa sanoin kuvaamattoman hyvä tuoksu. Kyrannan kahleet avattiin ja kristitty asetteli hartain mielin ja kunnioituksella hänen ruumiinsa kauniiseen asentoon, sytytti kynttilöitä ja poltti suitsuketta odottaen päivänkoittoa. Liikuttuneena hän kiitti Jumalaa, että oli tullut arvolliseksi näkemään tällaisia ihmeellisiä asioita ja koskettamaan ja huolehtimaan Kristuksen marttyyrin ruumiista.

Aamulla Tessalonikaan levisi tieto Kyrannan lopusta ja pyhän valon ilmestymisestä. Häpeissään turkkilaiset pysyivät hiljaa ja antoivat kristityille luvan hakea pois Kyrannan ruumis ja tehdä sille mitä tahtoivat. Joukko kristittyjä kiiruhti vankilaan ja otti pyhän neidon ruumiin, joka haudattiin juhlallisesti kristittyjen hautausmaalle kaupungin ulkopuolelle. Hänen vaatteensa he jakoivat keskenään siunaukseksi itselleen ja perheilleen. Pyhä Kyranna kohtasi marttyyrikuoleman vuonna 1751.