Pyhä uusmarttyyri Georgios Merenkulkija

Pyhä Georgios syntyi vuoden 1800 tienoilla. Hän oli vauraan kristityn perheen poika Attaliasta Vähän-Aasian Pamfyliassa. Perhe oli jopa rakennuttanut mailleen oman pyhälle suurmarttyyri Katariinalle omistetun kirkon. Tuolla alueella kristittyjen kotikieli oli turkki. Kun Georgios oli vielä pieni, alueen turkkilainen johtomies (aga) sattui huomaamaan hänet hänen leikkiessään kadulla muiden lasten kanssa jonkin matkan päässä kotoaan. Aga kiinnitti huomiota rauhalliseen, kauniisti käyttäytyvään poikaan. Hän otti tämän mukaansa ja vei omaan kotiinsa. Tämäntapaiset kristittyjen lasten ryöstöt olivat tuohon aikaan yleisiä.

Maaherran talossa poika käännytettiin islamiin ja hän sai nimekseen Mehmet. Georgioksen vanhemmat luulivat ensin lapsensa kadonneen, mutta saivat lopulta selville, missä tämä oli. Maaherra oli kuitenkin jo antanut Georgiokselle tyttärensä toveriksi ja myöhemmin vaimoksi,[1] jolloin hänen vanhempansa menettivät kaiken toivon saada hänet takaisin.

Maaherran taloudessa palveli kristitty nainen Maria. Aikanaan Georgioksen vanhemmat pyysivät tätä muistuttamaan poikaansa hänen alkuperästään. Varovaisesti Maria alkoi salaa puhua Georgiokselle tämän vanhemmista ja siitä kuinka he surevat hänen tähtensä. Hänen sanansa putosivat hyvään maahan ja alkoivat kantaa hedelmää Georgioksen sydämessä. Hän sanoi Marialle haluavansa järjestää omat asiansa kuntoon mutta jossain kauempana, niin ettei hänen vanhempiaan syytettäisi.

He keksivät, että Maria pyytäisi isännältään lupaa lähteä pyhiinvaellukselle Jerusalemiin ja Georgios taas sanoi lähtevänsä Mekkaan. He saivat luvan, mutta matkalla Georgios jäi Jerusalemiin, jossa hän palasi kristityksi ja kävi kunnioittamassa kaikkia pyhiä paikkoja. Erityisesti kastautuessaan Jordaniin hän tunsi suuren huojennuksen. Pyhän Sabbaksen luostarissa hänet otettiin takaisin kirkon yhteyteen, ja hän sai osallistua pyhään ehtoolliseen.

Kun he olivat viipyneet Jerusalemissa kaksi vuotta, Maria neuvoi häntä lähtemään muualle. Jos näet heidän isäntänsä saisi jotakin kautta tietää, mitä oli tapahtunut, he molemmat olisivat hengenvaarassa. Maria ehdotti, että Georgios liittyisi pyhiinvaeltajiin, jotka olivat tulleet pyhiinvaellukselle Jerusalemiin Vähän-Aasian länsirannikolta Krinin (Tsesmelides) pikkukaupungista, jossa kristityt ja turkkilaiset olivat hyvissä väleissä keskenään. Georgios totteli neuvoa. Krinissä hän perusti kahvikaupan ja solmi kristillisen avioliiton Helena Mavrojiannin kanssa. Myös Maria asettui Kriniin.

Kreikan itsenäisyystaisteluiden alettua vuonna 1821 turkkilaiset alkoivat rangaista kreikkalaisia kristittyjä kaikkialla. Myös Kriniin lähetettiin osmaniarmeijan rankaisuosastoja. Eräänä päivänä tiedotettiin, että julmuudestaan kuuluisan sotilasosaston päällikkö, alueen pašša oli tulossa kaupunkiin. Hän oli menossa Khiokselle, jonka hän oli päättänyt tuhota tulella ja miekalla. Kyseessä oli Georgioksen kasvatusisä ja appi.

Georgios toimi tällöin hevosten hoitajana Krinin kaupungin hallintokeskuksessa. Maria ja Georgioksen vaimo pyysivät häntä kätkeytymään siihen saakka, kunnes sotilasosasto olisi kulkenut ohi. Georgios, jolla oli omat suunnitelmansa, sanoi kuitenkin, ettei hänellä ole mitään vaaraa vaan ennemminkin hän tulee hyötymään tästä tapaamisesta.

Kun pašša saapui, Georgios kiirehti auttamaan hänet alas ratsun selästä. Tämä ei tunnistanut Georgiosta. Mutta kun pašša sisään mentyään katsoi ulos ikkunasta, hän yhtäkkiä ymmärsi, että hevosenhoitaja, joka oli viemässä hänen ratsuaan talliin, olikin hänen vävynsä. Hän haetutti tämän sisään ja kysyi häneltä: ”Mehmet, kuinka saatoit lähteä kotoasi tuolla tavoin meitä petkutettuasi? Jos et säälinyt vaimoasi, niin eikö edes pienen poikasi kohtalo sinua liikuttanut?” Tähän Georgios vastasi vain: ”Erehdyt, en ole islaminuskoinen Mehmet vaan kristitty Georgios ja kristittynä tulen kuolemaankin.” Silloin pašša päätti ruoskituttaa hänet ja panna hänet vankilaan. Siellä Georgiosta pidettiin jalkapuussa. Kun pappi, myös nimeltään Georgios, kuuli tästä, hän järjesti niin, että kaksi kristittyä vangittiin joidenkin epäselvien velkojen tekosyyllä. He menivät vankilaan voidakseen rohkaista ja tukea Georgiosta.

Georgiosta kidutettiin panemalla kuumennettu kuparikattila hänen päänsä päälle. Sen jälkeen hänen ylleen kaadettiin tulikuumaa öljyä. Hän kesti kidutuksensa Jumalaa ylistäen. Tämän nähdessään pašša määräsi hänet hirtettäväksi.

Samana iltana pappi onnistui lähettämään Georgiokselle pyhän ehtoollisen viinirypäleisiin kätkettynä. Täynnä iloa Georgios vietti viimeisen yönsä rukouksessa ja anoi Jumalalta apua viimeiseen taistoonsa. Lauantaiaamuna 25. kesäkuuta 1823 Georgios vietiin kaupungin keskusaukiolle, jonne hirsipuu oli pystytetty. Hänen kaulaansa pantiin köydensilmukka ja häntä vedettiin korkealle. Ennen kuolemaansa hän ehti vielä kääntää kasvonsa itään ja huudahtaa: ”Herra, muista minua valtakunnassasi!”

Turkkilaiset sotilaat vartioivat Georgioksen ruumista kolme vuorokautta. Joka yö he näkivät sen ympärillä valon sekä sitä suitsuttavan papin. Neljäntenä päivänä tuomari määräsi, että ruumis oli otettava alas, raahattava satamaan ja heitettävä meren syvyyksiin. Mutta vähän ajan kuluttua pyhän ruumis nousi kellumaan ja osui Itävallan lipun alla purjehtivan laivan köliin. Kapteeni tunnisti ruumiin ja vei sen Venäjälle, missä kristityt alkoivat kunnioittaa marttyyrin jäännöksiä.

Samana yönä sen jälkeen kun marttyyrin ruumis oli päätetty heittää mereen, Georgios ilmestyi ottoäidilleen Marialle unessa, lohdutti häntä ja pyysi häntä huolehtimaan puolisostaan, joka synnyttäisi tyttären. Unessa hän sanoi, että jos joku kysyy hänestä, niin häntä on nimitettävä Georgios Merenkulkijaksi.