Pyhä tunnustaja ja marttyyri Stefanos Uusi

Pyhä Stefanos syntyi 700-luvun alussa konstantinopolilaiseen ylimysperheeseen. Vanhemmat olivat olleet lapsettomia, ja he lupasivat omistaa poikansa Jumalalle jo ennen hänen syntymäänsä. Pyhä patriarkka Germanos (12.5.) kastoi hänet suurena lauantaina ja antoi hänelle nimeksi Stefanos luovuttaen hänet ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen suojelukseen.

Kun Stefanos oli 16-vuotias ja hänen oli aika mennä luostariin, keisari Leo III Isaurialainen (717–741) oli kieltänyt ikonien kunnioituksen ja aloittanut taistelun niiden puolustajia vastaan. Niinpä vanhemmat katsoivat hyväksi olla panematta Stefanosta pääkaupungin luostareihin, joissa keisarin asetukset aiheuttivat eniten levottomuuksia. He veivät hänet Nikomedeian lähelle Pyhän Auksentioksen¹ vuoren luostariyhteisöön. Vanhus Johannes, viides pyhän Auksentioksen seuraaja, otti nuorukaisen vastaan iloiten ja vihki hänet munkiksi jo hänen tulopäivänään. Stefanos kilvoitteli täydellisessä kuuliaisuudessa ja teki raskaita töitä Jumalan kunniaksi. Kun hänen isänsä kuoli, hän meni Konstantinopoliin ja jakoi omaisuutensa köyhille ja palasi sitten takaisin Pyhän Auksentioksen vuorelle mukanaan äitinsä ja toinen sisarensa, jotka menivät läheiseen naisluostariin. Toinen sisar meni johonkin luostariin Konstantinopolissa.

Pian tämän jälkeen vanhus Johannes kuoli ja veljet valitsivat yksimielisesti Stefanoksen tämän seuraajaksi. Kilvoittelijoiden luku kasvoi kahteenkymmeneen ja yhteisöstä muodostui yhteiselämäluostari. Järjestettyään sen elämän Stefanos jätti igumeniksi oppilaansa Marinoksen ja vetäytyi itse kilvoittelemaan katosta avoimeen keljaan jonkin matkan päähän luostarista. Ahtaassa keljassa säiden armoilla ja kahleita kantaen hän keskittyi pelkästään Jumalaan. Pyhiinvaeltajat levittivät hänen mainettaan ympäri keisarikuntaa, ja monet tahtoivat hänen oppilaikseen.

Keisari Leon kuoltua (741) hänen poikansa Konstantinos jatkoi ikonien hävittämistä ja niiden kunnioittajien vainoamista. Erityisesti munkit joutuivat vainotoimien uhreiksi. Monet pahoinpidellyt ja takaa-ajetut munkit suuntasivat kulkunsa pyhän Stefanoksen luo saadakseen häneltä rohkaisua ja voimaa ortodoksisen uskonsa tunnustamiseen. Hän neuvoi heitä siirtymään alueille, joihin keisarin vainotoimet eivät ylettyneet: Mustanmeren ympäristöön, Kyprokselle, Persianlahdelle, Syyrian rannikolle ja ennen kaikkea Etelä-Italiaan, josta tuhannet munkit löysivätkin turvapaikan noina vaikeina aikoina. Vuonna 754 keisari kutsui kannattajapiispansa koolle valekirkolliskokoukseen, joka kiristi vainotoimenpiteitä. Ikonit ja pyhäinjäännökset piti tuhota, ja jopa Jumalanäidin ja pyhien kunnioitus kiellettiin. Oikean uskon tunnustajia piestiin, heitettiin vankityrmiin ja poltettiin kuoliaiksi. Luostarit suljettiin ja niistä tehtiin kasarmeja tai kylpylöitä. Munkkeja yritettiin saada luopumaan munkkeudestaan ja menemään naimisiin. Kieltäytyjät silvottiin ja pahoinpideltiin, minkä jälkeen heidät ajettiin maanpakoon.

Seurauksista välittämättä pyhä Stefanos puolusti lujasti vakaumustaan ja häntä pidettiin yleisesti ortodoksisen ryhmittymän johtajana. Hän kieltäytyi allekirjoittamasta valekirkolliskokouksen päätöksiä. Saadakseen hänet tuhotuksi hänen vihollisensa keksivät ilkeän juonen. Naisluostariin Pyhän Auksentioksen luostarin läheisyyteen oli tullut nunnaksi konstantinopolilainen leski Anna, joka oli pyhän Stefanoksen hengellinen tytär. Lupaamalla Annan orjattarelle vapaus ja ylhäissyntyinen aviomies tämä saatiin houkutelluksi todistamaan emäntäänsä vastaan, että Annalla oli sopimaton suhde Stefanoksen kanssa. Nunna Anna haastettiin oikeuteen, mutta kidutuksista välittämättä hän kielsi ehdottomasti moiset syytökset. Pahoinpideltynä ja pakotettuna esiintymään alastomana syyttäjiensä edessä pyhä Anna heitettiin lopuksi vankityrmään, missä hän menehtyi. Uudeksi syytökseksi Stefanosta vastaan keksittiin, että hän oli pakottanut erään keisarin nuoren suosikin vihkiytymään munkiksi. Näillä verukkeilla Stefanos vangittiin.

Sillä aikaa kun Stefanos oli vangittuna, hänen luostarinsa poltettiin ja hänen oppilaansa hajaantuivat. Oikeuden edessä Stefanos vain hymähti, kun hänelle esitettiin valekirkolliskokouksen päätösten allekirjoittamisen vaihtoehdoksi kuolema. Hän totesi, että tehdyt päätökset olivat ortodoksisen tradition vastaisia: kuusi edellistä yleistä kirkolliskokousta olivat kaikki kokoontuneet ikonein koristetuissa kirkoissa.

Pyhä Stefanos karkotettiin vuonna 755 Proikonnesoksen saarelle, missä hän jatkoi askeettista kilvoitustaan eläen ahtaassa majassa pylvään päällä. Monet saivat apua hänen rukouksistaan erilaisiin vaivoihinsa. Tehdäkseen lopun hänen yhä kasvavasta vaikutuksestaan keisari siirsi hänet oikeuspalatsin tyrmään Konstantinopoliin. Siellä oli jo ennen häntä 342 ikonien kunnioituksen vuoksi vangittua munkkia. Liikuttuneena Stefanos katseli näitä uskontunnustajia: toisilta oli leikattu nenä pois, toisilta korvat tai kieli, toisia oli muulla tavoin pahoinpidelty ja häväisty. Kaikista rajoituksista huolimatta Stefanoksen onnistui organisoida heidän vankilaelämänsä luostarin tapaan. Kaikin tavoin hän rohkaisi heitä tunnustamaan lujina oikeaa uskoa. Jopa vartijatkin kääntyivät pois kuvainraastajien harhaopista kuunnellessaan pyhien vankien kertomuksia kaikesta, mitä he olivat joutuneet kärsimään.

Oltuaan yksitoista kuukautta vankilassa Stefanos sai ilmestyksessä tietää, että hänen loppunsa oli lähellä. Hän aloitti nelikymmenpäiväisen paaston valmistautuakseen lähtöönsä. Kaupungissa ripustettiin keisarin käskystä kaikkialle tiedotuksia, joissa kuulutettiin, että jokainen, joka kätkee munkkeja kotiinsa tai jonka kodista löydetään vaikka vain musta munkinviitta, lähetetään maanpakoon. Seurasi suuri sekasorto, kun ihmiset alkoivat syyttää ja ilmiantaa toisiaan.

Keisarinnan syntymäpäivänä pyhää Stefanosta raahattiin kaupungin kaduilla, mutta juhlapäivän takia keisari ei halunnut julkisesti tappaa häntä. Hänet vietiin takaisin vankilaan. Seuraavana päivänä Stefanos riisui kuolemaa odottaessaan päällysviittansa, vyönsä ja munkinpäähineensä, koska ei tahtonut näiden munkkilaisuuden tunnusmerkkien joutuvan häväistyksi, ja jäi alusviittaansa pukeutuneena odottamaan loppuaan.

Aamulla keisari kutsui sotilaansa ja palvelijansa ja yllytti heidät Stefanosta vastaan. He hyökkäsivät huutaen tyrmään, jossa pyhä Stefanos oli. Hänet vedettiin ulos ja häntä raahattiin jaloista pitkin katuja. Kun he olivat edenneet Pyhän marttyyri Teodoroksen kirkon kohdalle, Stefanos nosti vähän päätään kunnioittaakseen siten marttyyria. Silloin yksi kiusaajista huusi: ”Näettekö, tuo kurja leikkii marttyyria viime hetkillään?” ja löi häntä päähän parrulla niin, että hänen kallonsa halkesi. Pyhän kauheasti runneltu ruumis, jota jopa naiset ja lapsetkin olivat syntyneessä mellakassa lyöneet kivillä ja kepeillä, heitettiin sitten pakanarikollisille varattuun yhteishautaan. Tämä tapahtui marraskuun 28. päivänä vuonna 766 pyhän Stefanoksen ollessa 53-vuotias. Elämällään ja kuolemallaan hän osoittautui ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen arvolliseksi seuraajaksi ja perilliseksi.