Pyhä Teognios, Bethelian piispa

Pyhä Teognios syntyi 400-luvun alkupuolella Kappadokiassa. Hän ryhtyi munkiksi jo hyvin nuorena. Kaipaus Vapahtajan elämään liittyvien pyhien paikkojen näkemiseen sai hänet lähtemään Pyhälle maalle. Tuohon aikaan monissa sikäläisissä luostareissa oltiin kuitenkin kuuliaisia niille piispoille, jotka eivät hyväksyneet Khalkedonin kirkolliskokouksen opinmäärittelyä. Teognios löysi turvapaikan roomalaisen ylhäisönaisen Flavian hiljattain perustamasta uudesta luostarista, jossa ortodoksinen oppi oli kunniassa.

Jonkin ajan kuluttua Flavia palasi Roomaan, jossa hän kuoli pian. Luostarinsa hän jätti Teognioksen haltuun. Pyhälle Julianokselle omistettavan kirkon rakennustyöt olivat vielä kesken. Teognios pelkäsi kuitenkin, että luostarin johtamiseen liittyvät monet huolet ja yhteydenpito maailmaan riistäisivät häneltä Kristuksen ylistämän ”hyvän osan” (Luuk.10:42). Siksi hän luopui Flavian hänelle uskomasta tehtävästä ja suuntasi kulkunsa kohti erämaata. Ensin hän liittyi pyhän Teodosioksen (11.1.) veljestöön ja asettui sitten Jordanin lähelle Kalamonin lauraan kuuluvaan luolaan. Siellä hän rukoili, paastosi ja valvoi. Ansaitakseen elantonsa hän punoi koreja, jotka hän kasteli omilla kyynelillään.

Teognios oli yli 50-vuotias, kun Jerusalemin patriarkka Elias vihki hänet vastoin hänen omaa tahtoaan Bethelian pikkukaupungin piispaksi Gazan tuntumaan. Hallinnollisia tehtäviä hoitaessaan hänen periaatteenaan oli aina pyytää rukouksessa Jumalalta apua ja lohdutusta. Piispanakaan hän ei kokonaan luopunut erakkoelämästään, vaan aina tilaisuuden tullen palasi erämaahan keljaansa, jonka ympärille oli syntynyt pieni erakkoyhteisö.

Keisari Anastasioksen aikana (491–518) Teognios meni muutaman munkkinsa kanssa Konstantinopoliin pyytämään keisarilta verohelpotuksia Bethelian asukkaille. Hän rukoili Jumalan armoa auttamaan ja lohduttamaan vaikeassa tilanteessa olevia kaittaviaan. Keisari suostui hänen pyyntöönsä. Kaikkialla matkan varrella Teognios teki rukouksillaan ihmeitä ja levitti ympärilleen Jumalan siunausta. Kerran hän pysäytti raivoavan myrskyn pystyttämällä rannalle ristin ja kieltämällä merta etenemästä sen yli.

Piispa Teognioksen oma elämä kuvasti hänen opetustaan nöyryydestä, jonka avulla ihminen voi kuolettaa itsekkään tahtonsa ja edistyä Kristuksen rakkaudessa. Hän rukoili lakkaamatta maailman pelastuksen puolesta kyyneleitä vuodattaen. Unissaankin hänen huulensa toistelivat psalmeja. Hän nukkui rauhallisesti kuolonuneen vuonna 523. Pian hänen siunatun loppunsa jälkeen sade päätti aluetta ahdistaneen pitkäaikaisen kuivuuden, mitä uskovat pitivät merkkinä hänen esirukoustensa voimasta Jumalan valtaistuimen edessä.