Pyhä suurmarttyyri Kyriake

Keisari Diocletianuksen hallituskaudella (284–305) eli hurskas ja varakas mutta lapseton aviopari, Doroteos ja Eusebia. He rukoilivat Jumalaa antamaan heille lapsen luvaten omistaa sen Hänelle. Heidän rukouksensa kuultiin, ja heidän tyttärensä syntyi eräänä sunnuntaina, minkä vuoksi he antoivat lapselle nimeksi Kyriake, ”sunnuntai”. Kasteen jälkeen he kasvattivat häntä Herran tahdon mukaan ja varjelivat hänen neitsyyttään pyhittääkseen hänet Herran palvelukseen.

Eräs varakas pakana oli kuullut nuoren neidon kauneudesta ja siveydestä ja päätti naittaa hänet pojalleen, mutta kun hän ehdotti asiaa Kyriakelle, tämä ilmoitti olevansa Kristuksen morsian ja mieluummin kuolevansa neitseenä. Aatelisherra suuttui ja ilmiantoi Kyriaken ja hänen vanhempansa keisari Diocletianukselle kapinasta tämän auktoriteettia vastaan.

Hallitsija kutsutti heidät eteensä ja kysyi, miksi he torjuivat valtakunnan jumalat. Doroteos vastasi rohkeasti, että hänen vanhempansa olivat opettaneet hänet palvomaan yhtä ainoaa Jumalaa, taivaan ja maan luojaa, joka tuli lihaksi meidän pelastuksemme tähden. Keisari antoi piestä hänet, mutta kun Doroteos ei lakannut pilkkaamasta epäjumalia, keisari ymmärsi, ettei saavuttaisi mitään, ja lähetti Doroteoksen ja Eusebian Melitenen¹ kuvernööri Justuksen käsiteltäväksi. Justus antoi kiduttaa heitä ja hankki heille marttyyrin kruunun mestauttamalla heidät.

Kyriaken Diocletianus sen sijaan lähetti vävynsä keisari Maximianuksen luokse Nikomedeiaan. Keisari ihaili Kyriaken häikäisevää kauneutta ja lupasi naittaa hänet eräälle sukulaiselleen, jos hän suostuisi kunnioittamaan jumalia. Tyttö pysyi lujana ja sanoi, ettei mikään voisi erottaa häntä rakkaudesta Kristukseen. Silloin tyranni käski kiinnittää hänet tapeilla maahan ja hakata kuoliaaksi häränjänteillä. Uupuneet sotilaat vaihdettiin kolme kertaa, mutta
Kyriake ei piitannut iskuista vaan säteili yhä enemmän armoa.

Maximianuksen viha kohdistui nyt kiduttajiin, koska hän luuli, että nämä säälivät nuorta neitsyttä eivätkä iskeneet häntä kaikin voimin. Kyriake vastasi: ”Sinä et voi voittaa minua, koska Jumala auttaa minua.” Maximianus ei halunnut kuunnella enempää vaan lähetti Kyriaken Bitynian kuvernööri Hilarionin luokse, joka oli tunnettu julmuudestaan kristittyjä kohtaan.

Hilarion luki Maximianuksen kirjeen ja uhkasi Kyriakea ennen kuulumattomilla kidutuksilla. Kyriake vastasi, ettei hän alistuisi, ja kun hänet ripustettiin kiinni hiuksistaan ja hänen kehoaan poltettiin palavilla soihduilla, hän näytti kykenemättömältä kärsimään aivan kuin hänet olisi jo puettu katoamattomuuden vaatteeseen, joka on luvattu valituille.

Yöllä Kristus ilmestyi Kyriakelle vankilassa, paransi hänet ja lupasi armollaan vapauttaa hänet koetuksista. Seuraavana päivänä hyvävointista Kyriaketa kidutettiin polttamalla. Sitten kaksi leijonaa päästettiin Kyriaken kimppuun, mutta eläimet menivät sävyisästi istumaan hänen jalkojensa juureen. Silloin monet tapahtumia todistaneet pakanat tunnustivat Kristuksen, ja heidät teloitettiin heti paikalla.

Lopulta kuulustelu kuvernöörin edessä osoittautui hyödyttömäksi. Tämä käsitti, ettei pystyisi voittamaan Kristuksen soturia mielistelyllä eikä kidutuksella, ja tuomitsi Kyriaken mestattavaksi.

Kyriake vietiin kaupungin ulkopuolelle, missä hän pyysi saada rukoilla. Hän viipyi pitkään rukouksessa ja kiitti Kristusta siitä, että oli saanut voimaa todistaa Hänen nimestään kuninkaiden ja ruhtinaiden edessä ja säilyttää neitsyytensä mystisen avioliittonsa päivään asti. Kirkkaat enkelit tulivat noutamaan hänen sieluaan ja veivät hänet Puolisonsa luokse samalla kun hänen ruumiinsa kaatui maahan. Sotilaat, jotka valmistautuivat katkaisemaan hänen kaulansa, hämmästyivät huomatessaan hänen jo kuolleen. Sitten he kuulivat äänen: ”Veljet, menkää ja kertokaa kaikille Jumalan ihmeistä.” Kun he lähtivät kertomaan kuvernöörille kaikesta, mitä olivat nähneet, muutamat kristityt, jotka olivat piiloutuneet pelätessään pakanoita, noutivat pyhän suurmarttyyri Kyriaken ruumiin ja hautasivat sen kunniallisesti kiittäen Jumalaa.