Pyhä Stefanos Suuri, Moldovan ruhtinas

Pyhä Stefanos Suuri nousi Moldovan valtaistuimelle vuonna 1457 aikana, jolloin unkarilaiset, turkkilaiset ja tataarit jatkuvasti uhkasivat ruhtinaskuntaa. Ensimmäisinä hallitusvuosinaan hän kävi voittoisia taisteluja Transilvaniassa, jossa hän torjui Unkarin kuninkaan maahantunkeutumisyrityksen ja ajoi Turkin kanssa liittoutuneen voivodi Radun ulos Valakiasta. Myöhemmin hän voitti 120 000-päisen osmaniturkkilaisten armeijan vain 40 000 kristityn sotilaansa voimin. Kun osmanit valmistelivat uutta hyökkäystä, Kristuksen soturiksi kutsuttu Stefanos yritti koota kaikkien kristillisten ruhtinaiden koalitiota, mutta moldovalaiset joutuivat lopulta kohtaamaan ilman apua turkkilaisten 150 000 miehen armeijan, jota sulttaani itse johti. Stefanos teki vastarintaa voimiensa mukaan, mutta pakeni sitten Puolaan turkkilaisten ryöstäessä hänen valtakuntaansa. Kun maahantunkeutujat olivat vetäytyneet, hänen onnistui ottaa takaisin suuri osa maasta taistellen paitsi ulkomaalaisia myös kotimaisia pettureita vastaan. Viimeisinä hallitusvuosinaan hän voitti turkkilaiset, puolalaiset ja unkarilaiset onnistuen säilyttämään Moldovan ortodoksisen ruhtinaskunnan yhtenäisenä.

Uskovana miehenä ruhtinas ei luottanut vain omiin voimiinsa vaan Jumalaan hengellisen isänsä, pyhittäjä Daniel Voronetsilaisen (14.12.) esirukouksien avulla. Huolimatta lukemattomista koetuksista Stefanos hallitsi alamaisiaan viisaasti 47 vuoden ajan kehottaen heitä yhdessä vastustamaan kristinuskon vihollisia. Hän lupasi rakennuttaa kirkon tai luostarin jokaista voitettua taistelua kohden, ja ristin kautta hän saavutti niin monta voittoa, että Moldovaan, muihin Romanian ruhtinaskuntiin ja Athokselle voitiin rakentaa 44 kirkkoa ja luostaria, joiden hienostunut tyyli todisti Bysantin säilymisestä Bysantin jälkeen.

Stefanos oli ennen kaikkea ortodoksisuuden puolustaja, joka kirjeessään kaikille kristillisille kuvernööreille kehotti heitä yhdistymään muslimien uhkaa vastaan ja sanoi olevansa valmis kuolemaan puolustaessaan kristinuskoa. Hän itse paastosi, rukoili kansan pelastuksen puolesta ja antoi runsaita lahjoituksia varsinkin vaaran aikoina. Hänen oikeudenmukaisuudestaan ja kristillisestä mielestään todistavat hänen sanansa, jotka hän kirjoitti pajari Michulle, uskonluopiolle, joka kuului Stefanoksen isän salamurhaajien joukkoon: ”Olen antanut sinulle anteeksi ja karkottanut kaiken suuttumuksen ja vihamielisyyden sydämestäni.”

Pyhä Stefanos, joka piti aina kuoleman ajatuksen mielessään, ei arvostanut maallista loistoa vaan odotti taivasten valtakunnan lupausten täyttymystä. Hän nukkui pois rauhassa 2.7.1504 kehotettuaan sitä ennen aatelisia säilyttämään yhtenäisyyden maan puolustamiseksi ja kansan hyväksi. Hänet haudattiin suuren surevan joukon läsnä ollessa hänen itsensä perustamaan Putnan luostariin, missä hänen hautansa päällä on siitä lähtien palanut lampukka.