Pyhä Stefan, Permin piispa ja komien valistaja

Pyhä Stefan syntyi noin vuonna 1346 Ustjugissa. Hänen isänsä Simeon oli katedraalin kirkonpalvelija. Stefanin äidistä on säilynyt perimätieto, jonka mukaan tämä kerran kolmevuotiaana pikkutyttönä kohtasi kirkon ovella autuaan Prokopi Ustjugilaisen (8.7.). Pyhä Prokopi kumarsi maahan asti tyttösen edessä ja sanoi: “Tässä tulee Permin piispa Stefanin äiti; Stefanista tulee suuri Jumalan palvelija.”

Aloitettuaan koulunkäynnin Stefan hämmästytti kaikki lahjakkuudellaan. Hän oppi nopeasti aakkoset ja käytti vapaa-aikansa Raamatun lukemiseen. Vuoden kuluttua hän oli jo lukijana katedraalin jumalanpalveluksissa.

Monien Pohjois-Venäjän kaupunkien tapaan Ustjug oli tuohon aikaan vauras kauppakaupunki. Sitä ympäröivissä metsissä oli komien (syrjäänien) asuttamia kyliä. Permin maa – kuten seutua kutsuttiin – käsitti suuren alueen Petšora- ja Vienanjokien välissä. Se kuului hallinnollisesti ensin Novgorodin ja myöhemmin Moskovan ruhtinaskuntaan. Metsästystä harjoittavat komit elivät paljolti omissa oloissaan, mutta kävivät vilkasta kauppaa venäläisten kaupunkien, erityisesti Ustjugin, kanssa. Stefankin oli nuoresta pitäen tekemisissä komien kanssa ja oppi samalla heidän kielensä.

Vartuttuaan nuorukaiseksi Stefan päätti jättää maailman ja omistautua Jumalan palvelemiselle. Hän meni Rostoviin Pyhän Gregorios Teologin luostariin, joka oli tunnettu oppineista munkeistaan. Siellä hänet vuonna 1365 vihittiin munkiksi.

Nuori munkki syventyi tutkimaan Raamattua. Keskustelut hengellisesti kokeneiden ja oppineiden munkkien kanssa sekä kreikan kielen opiskelu kasvattivat häntä hengellisesti ja lisäsivät teologista tietämystä. Stefanin tuleva elämäkertakirjoittaja pyhittäjä Epifani Viisas, joka kilvoitteli luostarissa yhtä aikaa hänen kanssaan, on kertonut, miten he jatkuvasti keskustelivat yhdessä raamatuntulkinnasta ja pyhien isien kirjoituksista. Luostarissa pyhä Stefan kirjoitti muutamia teoksia, joista ilmeni tekijän teologinen tietämys ja rakkaus mietiskelyyn. Tekstit eivät ole kuitenkaan säilyneet meidän päiviimme. Näin Stefan edistyi munkkielämän kilvoituksissa ja hyveissä, etenkin nöyryydessä ja rakkaudessa.

Stefanin sydämeen oli jo lapsuudessa syttynyt halu valistaa pakana-komit kristinuskon valolla. Tämän toiveen innoittamana hän laati kominkielen kirjaimiston käyttäen hyväkseen puumerkkejä, joiden avulla komimetsästäjät kävivät kauppaa venäläisten kanssa. Luomansa kirjaimiston avulla hän käänsi komiksi jumalanpalveluskirjoja ja osia Raamatusta.

Vietettyään luostarissa noin kymmenen vuotta Stefan tunsi olevansa valmis evankeliumin julistustyöhön. Hän matkusti Moskovaan saadakseen aikeelleen siunauksen. Metropoliitta Aleksi, joka oli huolehtinut kristinuskon levittämisestä kaukaisten kansojen pariin, oli kuollut. Metropoliittakunnan asioita hoiti Simonovin luostarin arkkimandriitta Mikael, joka ymmärsi nuoren munkkidiakoni Stefanin suunnitelman merkityksen. Hän pyysi suuriruhtinaalta Stefanille suojeluskirjan ja lähetti hänet Kolomnan piispa Gerasimin puheille. Pitkien keskustelujen päätteeksi piispa Gerasim vihki Stefanin pappismunkiksi ja siunasi hänet lähetystyöhön. Hän antoi Stefanille antiminssin, mirhavoidetta, pyhäinjäännösten osasia sekä välttämättömät jumalanpalvelustarvikkeet ja ehtoollisastiat. Tämän jälkeen Stefan kävi kotikaupungissaan hyvästelemässä vanhempansa. Syksyllä 1379 hän suuntasi kulkunsa Permin maahan.

Pakana-komit palvoivat luonnonvoimia – vettä ja tulta – sekä villieläimiä ja puita. Heidän pääjumalansa oli “kultaiseksi vaimoksi” kutsuttu kivinen epäjumala, jolle he uhrasivat parhaimman osan saaliistaan. Tietäjät ja uhripapit pitivät kansaa vallassaan. Ne, jotka uskalsivat nousta heidän pakanallisia uskomuksiaan vastaan, joutuivat hengenvaaraan. Kristinuskon julistajan asemaa hankaloitti vielä se, että komit olivat saaneet tarpeekseen ruhtinaiden lähettämistä ahneista veronkerääjistä ja suhtautuivat vihamielisesti kaikkeen venäläiseen.

Stefan aloitti julistustyönsä Pyrasin kylästä (nykyisin Kotlasin kaupunki), jonka asukkaat kävivät usein Ustjugissa ja olivat tekemisissä venäläisten kanssa. Kun he kuulivat vierasheimoisen puhuvan sujuvasti omaa kieltään, he osoittivat hänelle vieraanvaraisuutta.

Aluksi pyhän Stefanin toiminta ei tuottanut tuloksia. Komeista oli outoa ja vastenmielistä kuulla kerrottavan, että heidän jumalansa olivat valheellisia ja hyödyttömiä epäjumalia ja että oli olemassa vain yksi todellinen Jumala, kaiken Luoja, maan päälle ihmiseksi tullut Kristus. Kylän asukkaat tekivät kaikkensa häiritäkseen Stefania. Kerran he tietäjien yllyttäminä yrittivät polttaa hänet. Stefanin sävyisyys, kärsivällisyys ja rakkaus sekä täydellinen antautuminen Jumalan tahtoon, joiden avulla hän kesti kaikki koettelemuksensa, kosketti kuitenkin lopulta komien sydäntä. Hänen persoonallisuutensa teki heihin vaikutuksen ja he hyväksyivät hänen vakuuttavat ja yksinkertaiset perustelunsa uuden uskon puolesta. Lähes kaikki Pyrasin kylän asukkaat muutamia piintyneimpiä pakanoita lukuun ottamatta ottivat vastaan pyhän kasteen.

Pyhä Stefan valitsi vastakääntyneiden joukosta muutamia miehiä apulaisikseen ja lähti heidän kanssaan matkalle kohti Vytšegdajoen yläjuoksua. Hän pysähtyi kylissä julistamaan kristinuskoa ja johdatti kaikkialla pakanoita kääntymykseen. Lyhyessä ajassa hän kastoi komeja monissa joenvarren kylissä Pyrasin ja Ust-Gaman välimaastossa ja pystytti kaikkialle ristejä ja tsasounia uuden uskon symboleiksi.

Suuressa Ust-Gaman kylässä olivat komien tärkeimmät epäjumalankuvat ja siellä pyhä Stefan joutui suurimpaan vaaraan. Kylässä asuvat uhripapit olivat seuranneet Stefanin menestyksellistä julistustyötä ja tunsivat hänen uhkaavan asemaansa. He lietsoivat kansassa vihaa pyhää Stefania kohtaan. Heti kun hän ilmestyi kylään, häntä vastaan hyökkäsi raivostunut väkijoukko. Stefanin sävyisä ilme ja ystävällinen kominkielinen puhe sai väen kuitenkin rauhoittumaan ja tahtomattaankin komit alkoivat kuunnella, mitä Stefan heille sanoi. Pyhä Stefan tiesi, että epäjumalia palvovat komit uskoivat jonkinlaiseen mahtavaan henkeen, joka oli luonut kaiken, mutta jota he eivät olleet kelvollisia kumartamaan. Tätä epämääräistä uskomusta hyväksikäyttäen hän pyrki selittämään heille kristinuskon perusteet. Todistaakseen pakanallisten epäjumalien voimattomuuden Stefan sytytti tuleen paikan, jossa palvottiin “kultaiseksi vaimoksi” kutsuttua epäjumalaa. Kun Ust-Gaman asukkaat ryntäsivät kirveet ja keihäät käsissään häntä kohti, hän kohotti kätensä taivasta kohti ja rukoili kyyneliä vuodattaen eksyneiden valistumista. Hänen rauhallisuutensa ja sävyisyytensä hämmästytti komeja eikä kukaan rohjennut käydä hänen kimppuunsa. Munkki Epifani Viisas onkin todennut, että komit olivat perusluonteeltaan sävyisiä ja ettei heillä ollut tapana aloittaa taistelua.

Näin pyhä Stefan eteni vaarojen ja vaikeuksien saattelemana syvälle Permin maahan. Hän opetti vakuuttavasti sanoillaan, tuhosi epäjumalienkuvia ja käännytti yhä uusia pakanoita kristinuskoon. Hänen lähetystyönsä ratkaiseva hetki oli kohtaaminen komien pääuhripappi Paman kanssa. Pama yritti horjuttaa kansansa kasvavaa kunnioitusta Stefania kohtaan ehdottamalla, että he astuisivat yhdessä tuleen ja osoittaisivat siten, kumman Jumala oli todella olemassa. Rukoiltuaan Stefan päätti antautui julmaan koetukseen ja kehotti Pamaa seuraamaan itseään. Paman rohkeus kuitenkin petti ja hän perääntyi. Tämä oli alkuna lukuisten komien kääntymiselle kristinuskoon. Vym- ja Vytšegdajoet muuttuivat päivittäin kastealtaiksi suuria kansanjoukkoja kastettaessa.

Pyhä Stefan ansioitui myös Permin maan kirkkojen rakentajana. Ensimmäinen hänen rakennuttamansa kirkko oli Neitsyt Marian ilmestyksen kirkko Vymjoen suussa. Sen jälkeen hän rakennutti Pyhän Nikolaoksen ja Ylienkeli Mikaelin kirkot Ust-Vymin kylään. Yleensä hän rakennutti Jumalan huoneet entisille epäjumalien palvontapaikoille. Hän kiinnitti huomiota kirkkojen kauneuteen ja hankki tai maalasi itse niihin ikonit. Kaikissa hänen rakennuttamissaan kirkoissa jumalanpalvelukset toimitettiin komin kielellä. Pyhä Stefan opetti komeille laatimansa kirjaimiston, jonka avulla he saattoivat lukea evankeliumia, psalttaria, hetkipalveluskirjaa ja muita komiksi käännettyjä tekstejä. Neitsyt Marian ilmestyksen kirkon yhteyteen perustettiin komeja pappeuteen valmistava koulu. Näin kansa kristinuskon ohella pääsi osalliseksi kulttuurista ja kirjasivistyksestä.

Kun Ustjugin venäläiset asukkaat kuulivat Stefanin menestyksekkäästä apostolisesta työstä, he antoivat lahjoituksia kirkkojen rakentamiseksi. Muutamat papit ryhtyivät avustamaan Permin valistajaa. Toimittuaan neljä vuotta lähetystyössä Stefan matkusti Moskovaan saadakseen komeille oman piispan.

Venäläisten piispojen kokous ja suuriruhtinas Dimitri Donskoi päättivät, että vasta valistetun Permin maan ensimmäiseksi piispaksi tuli asettaa Stefan itse. Metropoliitta Pimen toimitti piispaksi vihkimisen Vladimirin kaupungissa talvella 1383. Palattuaan Ust-Vymiin pyhä Stefan perusti Neitsyt Marian ilmestyskirkon yhteyteen piispanistuimen ja seudun ensimmäisen luostarin. Myöhemmin hän rakennutti vielä kolme luostaria ja muutamia majataloja. Piispallisella vallallaan hän puolusti paikallista väestöä novgorodilaisten sotilasjoukkioiden toistuvilta hyökkäyksiltä. Vuonna 1386 hän matkusti itse Novgorodiin saadakseen komeihin kohdistuvat hyökkäykset loppumaan. Neljän vuoden kuluttua hän matkasi Moskovaan, jossa sai suuriruhtinaalta etuisuuksia nälänhädästä kärsivälle Permin maalle.

Hengellinen ystävyysside liitti pyhän Stefanin pyhittäjä Sergei Radonežilaiseen. Hän toivoi saavansa tavata pyhittäjä Sergein Moskovan matkallaan, mutta aika ei antanut myöten. Kymmenen kilometrin päässä pyhittäjä Sergein luostarista hän kääntyi siihen suuntaan, jossa luostari sijaitsi, kumarsi maahan ja lausui: “Rauha sinulle, hengellinen veli!” Pyhittäjä Sergei, joka ruokaili tuolla hetkellä veljestön kanssa, nousi pöydästä, rukoili ja kumarsi hänen suuntaansa lausuen: “Iloitse sinäkin, Kristuksen lauman paimen, ja olkoon Jumalan rauha kanssasi!” Pyhän Stefan Permiläisen ja pyhittäjä Sergei Radonežilaisen hengellisestä yhteydestä kertoo heille osoitettu yhteinen rukous, joka yhä nykyäänkin luetaan päivittäin Sergein Pyhän Kolminaisuuden luostarin trapesassa veljestön ruokailun yhteydessä.

Pyhän Stefanin teologinen oppineisuus ja hänen kykynsä ja lahjansa tekivät hänestä suuren auktoriteetin Venäjän kirkossa. Hiippakunnan syrjäisestä sijainnista huolimatta suuriruhtinaat ja metropoliitat kutsuivat hänet usein Moskovaan osallistumaan kirkolliskokouksiin tai kuullakseen hänen mielipiteensä eri asioista. Vuoden 1396 alussa pyhä Stefan matkusti jälleen Moskovaan metropoliitta Kiprianin kutsusta. Perillä hän sairastui. Kahdeksantoista vuotta kestänyt näännyttävä työ ja kilvoitukset olivat murtaneet hänen terveytensä. Hän oli vasta 50-vuotias, mutta näytti ikäistään paljon vanhemmalta. Huhtikuun 26. päivänä 1396 hän antoi henkensä rauhassa Herralle. Hänet haudattiin Kremliin Vapahtajan kirkastumisen kirkkoon.¹ Venäjän kirkko kanonisoi pyhän Stefan Permiläisen 1500-luvulla.