Pyhä Paula Roomalainen

Pyhä Paula syntyi vuonna 347 yhteen Rooman mahtavimmista suvuista. 16-vuotiaana hän solmi avioliiton rikkaan ja tunnetun patriisin Toxotiuksen kanssa. Vaikka Toxotius oli itse vielä epäjumalienpalvelija, hän antoi vaimolleen täyden vapauden elää kristittynä ja kasvattaa lapsetkin kristillisesti. Liitosta syntyi viisi lasta: pyhä Blesilla, Paulina, pyhä Eustochium, Rufinus ja Toxotius. Elämän ollessa parhaimmillaan 32-vuotiaan Paulan eteen avautui yhtäkkiä aivan uudenlainen tilanne, kun hänen puolisonsa kuoli äkillisesti.

Paula suri puolisoaan syvästi ja päätti vastedes omistaa elämänsä kokonaan Jumalan ja köyhien palvelemiseen. Esikuvanaan hän piti pyhää Marcellaa (31.1.); tämä oli muuttanut palatsinsa Aventinus-kukkulalla luostariksi, jossa evankeliumin mukainen elämä kukoisti keskellä suurkaupungin turmelusta. Marcellan kotiluostarissa Paula solmi hengellisen ystävyyssuhteen pyhän Hieronymuksen kanssa (15.6.), joka oli tullut idästä Roomaan yhdessä Antiokian piispan Paulinoksen ja Kyproksen piispan pyhän Epifanioksen (12.5.) kanssa. Idän piispat saivat nauttia Paulan vieraanvaraisuutta. Emäntä innostui niin kovasti heidän Egyptin ja Palestiinan erakoita koskevista kertomuksistaan, että päätti itsekin lähteä Roomasta, luopua omaisuudestaan ja ryhtyä kilvoittelemaan erämaassa. Rakkaus lapsiin pidätteli häntä vielä, mutta vanhimman tyttären Blesillan äkkikuolema sai hänet lähtemään liikkeelle katsomatta enää taakseen.

Paula astui laivaan mukanaan tyttärensä Eustochium ja joukko muita nuoria neitoja. Matkalla hän poikkesi Kyprokselle ja Antiokiaan ja tapasi jälleen pyhän Hieronymuksen, joka lähti hänen oppaakseen pyhiinvaellukselle Syyriassa ja Palestiinassa. Saavuttuaan Jerusalemiin Paula kieltäytyi majoittumasta ylelliseen asuntoon, jonka Palestiinan prokonsuli oli hänelle järjestänyt. Itse hankkimastaan vaatimattomasta majapaikasta käsin hän vieraili pyhillä paikoilla, jotka vaikuttivat häneen syvästi. Paula kävi kaikkialla Pyhässä maassa ja tutustui myös Egyptin erämaan munkkien elämään.

Kierreltyään noin vuoden eri paikoissa Paula palasi Betlehemiin, jonne hän suunnitteli rakennuttavansa Syntymäkirkon läheisyyteen kaksi luostaria: yhden neitseille ja leskille ja toisen pyhälle Hieronymukselle ja hänen ystävilleen ja oppilailleen. Naisluostarin organisoimisessa Paulan esikuvana olivat pyhän Melanian (31.12.) Öljymäelle perustama luostari ja pyhän Pakomioksen (15.5.) egyptiläiset luostarit. Paula jakoi luostarin sisariston kolmeen ryhmään heidän sosiaalisen taustansa ja sivistystasonsa mukaan. Jokaisella ryhmällä oli oma johtajansa ja sisaret tekivät työtä ja ruokailivat omissa ryhmissään, mutta jumalanpalvelukset olivat kaikille yhteiset. Koko psalmien kirja veisattiin läpi joka päivä. Sisarten piti opetella Psalttari ulkoa, ja lisäksi jokaisen oli päivittäin luettava jokin luku Raamatusta ja mietiskeltävä sitä.

Paula itse opetteli heprean kieltä ja pyhän Hieronymuksen opastuksella tulkitsi pyhän kirjan epäselviä kohtia. Hän oli niin perehtynyt Jumalan sanaan, että kaikissa tilanteissa – menetyksissä, sairauksissa, vastoinkäymisissä ja iloissa – hän pystyi aina löytämään tilanteeseen sopivan tekstikohdan ja yhdistämään sen lakkaamattomaan rukoukseensa.

Hengellisille tyttärilleen Paula toimi kaikkien hyveiden elävänä esikuvana. Hän oli väsymätön rukoilija, innokas työntekijä ja periksi antamaton paastoaja. Armeliaisuudessa hän oli runsaskätinen. Hän tavoitteli hengen köyhyyttä ja tahtoi antaa saamansa maalliset hyvyydet takaisin Jumalalle jakamalla ne kohtaamilleen puutteenalaisille. Pyhän Hieronymuksen vastalauseista huolimatta Paula antoi pois sellaistakin, mitä luostari olisi välttämättä itse tarvinnut, koska ei pystynyt lähettämään ketään nälkäistä tai ryysyläistä pois tyhjin käsin. Kun häntä moitittiin liiallisesta ruumiillisesta kilvoittelusta, hän vastasi: ”Minä yritin kasvojani puuteroimalla ja punaamalla niin kovasti olla miehelleni ja maailmalle mieliksi, että nyt minä tahdon miellyttää Kristusta ahdistamalla hemmoteltua lihaani.”

Ylevistä hyveistään ja suuresta lähimmäisrakkaudestaan huolimatta pyhä Paula joutui kokemaan Origeneen kannattajien levittämiä panetteluja, sillä he vihasivat häntä, koska hän oli heidän vihollisensa Hieronymuksen ystävä. Paula suhtautui vastustajiinsa kärsivällisemmin kuin kiivasluonteinen Hieronymus, jota hän kehotti jäljittelemään Vapahtajamme nöyryyttä ja ylevämielisyyttä suhteessa vihamiehiin.

Kerran Betlehemiä uhkasi hunnijoukon[1] hyökkäys. Paula ja hänen hengelliset tyttärensä olivat jo valmistautumassa pakenemaan, mutta viime hetkellä tuli tieto, että Jumalan avulla barbaarit oli pysäytetty ja ajettu tiehensä.

Paulan äidinsydän kärsi syvästi, kun hänen lapsensa Paulina ja Toxotius kuolivat peräjälkeen. Hän menetti terveytensä, ja viimeisinä vuosina sairaus olikin hänen jokapäiväinen marttyyrikilvoituksensa. Hän kesti kipunsa kärsivällisesti. Lempeäluonteinen Eustochium pysytteli äitinsä vierellä. Ruumiinsa jo kylmetessä Paula toisteli jatkuvasti psalminsanoja: ”Herra, minä rakastan temppelisi kauneutta, sinun kirkkautesi asuinsijaa. Minun sieluni nääntyy kaipauksesta päästä Herran temppelin esipihoille.”[2]

Kun Paula oli puhunut lohdutuksen sanoja hengellisille tyttärilleen ja piispoille, munkeille ja papeille, joita oli kerääntynyt koko Palestiinasta hänen kuolinvuoteensa äärelle, äkillinen kirkkaus valaisi hänen kasvonsa. Hän kurkottautui ylöspäin kuullakseen Kristuksen sanat: ”Nouse kalleimpani, kauneimpani, tule kanssani ulos! Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois.” (Laul. 2:10–11) Paula vastasi Yljälleen iloiten: ”Sadonkorjuun aika on tullut. Saan nähdä Herran hyvyyden elävien maassa.” Näin hän antoi sielunsa Herran käsiin 56 vuoden iässä tammikuun 26. päivänä vuonna 404. Hänen hautajaisensa olivat suuri kansanjuhla, jossa oli läsnä paljon luostariväkeä eri alueilta kuin myös köyhää kansaa, joka murehti äitinsä ja huolehtijansa menetystä.