Pyhä Pardus, Palestiinan katuja

Pardus eli Palestiinassa 500-luvulla. Nuorukaisena hän toimi vaunujen ajajana. Kerran Jerikoon saapuessaan hän jätti vaununsa majatalon eteen ja meni itse sisään. Tapahtui, että ulkona oli pieni lapsi, jonka Parduksen vaunua vetäneet juhdat talloivat jalkoihinsa, ja lapsi menehtyi. Vaikka Pardus ei ollutkaan tapahtuneen aiheuttaja, hän joutui ankaran syyllisyydentunnon ja katumuksen valtaan.

Pardus jätti työnsä ja vetäytyi autiomaahan. Hän itki lapsen tähden ja olisi tahtonut antaa hänelle oman henkensä. Hän rukoili tätä Jumalalta ja alkoi hakeutua vaarallisiin tilanteisiin ikään kuin tarjoten henkeään Jumalalle. Pardus löysi erämaasta leijonan, mutta tämä ei koskenut häneen vaan juoksi pois. Pardus hakeutui vielä toisen kerran leijonan reitille ja jäi makaamaan maahan. Leijona kuitenkin hyppäsi hänen ylitseen, ja Pardus ymmärsi Jumalan tahtovan hänen elää. Pyhä Pardus pysyi koko loppuikänsä katumuksessa ja piti itseään vähäisimpänä kaikista ihmisistä.