Pyhä pappismarttyyri Johannes (Vostorgov)
Rovasti ja pappismarttyyri Johannes Vostorgov syntyi vuonna 1864 maaseutupapin perheeseen Stavropolin hiippakunnassa. Käytyään pappisseminaarin hän oli kaksi vuotta opetustehtävissä ennen papiksi vihkimistään. Hänen ensimmäinen papinpaikkansa oli Kubanin alueella Kirpilskojen kylässä, jossa suurin osa asukkaista oli vanhauskoisia. Isä Johannes järjesti kylään seurakuntakoulun ja piti opetuspuheita aina kun siihen tarjoutui tilaisuus. Vuoden kuluessa yli sata vanhauskoista liittyi ortodoksiseen kirkkoon.
Vuodesta 1895 isä Johannes vaikutti Georgiassa toimien monissa opetus- ja lähetystehtävissä Georgian eksarkaatissa. Hänen johdollaan perustettiin lukemattomia seurakuntakouluja, hän toimitti jumalanpalveluksia ja piti opetuspuheita. Vuonna 1901 hän teki työmatkan Persiaan, jossa hän tarkasti Venäläisen ortodoksisen lähetyksen työtä. Georgiassa hän osallistui myös yhteiskunnallisten järjestöjen toimintaan. Hän sai tehtäväkseen käydä suorittamassa Ossetiassa sijaitsevien seurakuntakoulujen tarkastuksen. Kaikki saamansa tehtävät isä Johannes suoritti moitteettomasti. Vuonna 1905 hänet lähetettiin pitkälle ja vaivalloiselle matkalle kolmeen Siperian hiippakuntaan tutustumaan hengellisten oppilaitosten toimintaan ja tarpeisiin.
Vuonna 1906 isä Johannes nimitettiin sisälähetyssaarnaajaksi, mistä alkoi Moskovan kausi hänen elämässään. Hän oli 42-vuotias ja hankittu elämänkokemus rikastutti entisestään hänen monia lahjojaan. Kaikki poikkeuksellisen persoonansa suuret voimavarat hän antoi aina rakastamansa kirkon palvelukseen. ”Kirkossa on pelastuksemme”, hän kirjoitti, ”kirkossa on rauha, ilo, onni ja elämä. Ilman kirkkoa ei kannata tehdä työtä, ei pyrkiä mihinkään. Suoraan sanoen: ilman kirkkoa ei kannata elää, koska elämä olisi vailla mieltä.”
Isä Johannes saapui Moskovaan vallankumouksellisten levottomuuksien kuohuessa. Hän liittyi heti vastavallankumouksellisiin, monarkistisiin liikkeisiin ja ryhtyi julkaisemaan niitä tukevia lehtiä. Hän teki pitkiä matkoja ympäri Venäjää, osallistui sisälähetyskokouksiin ja tutustui hiippakuntien sisälähetystyöhön. Vuodesta 1907 hän johti Venäjän monarkistista liittoa. Näinä vuosina hän tuli läheiseksi pyhän Johannes Kronstadtilaisen (20.12.) kanssa, ja tämä arvosti häntä suuresti.
Isä Johannes Vostorgov seurasi huolestuneena sosialistien toimintaa ja menestystä Venäjällä. Hänen omat kirjoituksensa todistavat, miten selvästi hän näki sosialismin ja kommunismin ateistisen ja väkivaltaisen luonteen. Kun Venäjällä alkoi talonpoikien laaja muuttoliike Siperiaan ja Kaukoitään, isä Johannes perusti veljestön, joka huolehti venäläisten hengellisistä tarpeista uudella seudulla. Veljestön kunniapuheenjohtajana oli Moskovan metropoliitta Vladimir (Bogojavlenski, ks. 25.1.).
Vuodesta 1908 lähtien sisäiset riidat alkoivat horjuttaa patrioottisia liikkeitä. Isä Johannesta vastaan hyökättiin ja häntä paneteltiin julkisesti. Hänen tukenaan olivat kuitenkin pyhä Johannes Kronstadtilainen ja metropoliitta Vladimir.
Loppuvuodesta 1909 isä Johannes lähetettiin pitkälle matkalle maan itäisiin hiippakuntiin organisoimaan uusien seurakuntien ja kirkollisten koulujen perustamista. Samalla hän kävi tutustumassa Pekingin lähetyksen tilaan ja Mantšurian seurakuntien hiippakuntahallintoon sekä lähetystyöhön Japanissa ja Koreassa. Siperian ja Kaukoidän matkan tuloksena järjestettiin hänen aloitteestaan pastoraalisia ja sisälähetystyön kursseja, jotka kouluttivat papistoa Siperian hiippakuntiin.
Isä Johannes aloitti myös naisten teologisen koulutuksen Moskovassa järjestämällä naisten teologisia oppikursseja. Vuonna 1911 hän teki työmatkan Italian Bariin ostaen maapalstan, jolle oli tarkoitus rakentaa kirkko ja majatalo venäläisiä pyhiinvaeltajia varten.
Elämänsä viisi viimeistä vuotta isä Johannes oli kirkkoherrana Jumalansynnyttäjän suojeluksen eli Autuaan Vasilin kirkossa Moskovassa Punaisella torilla. Hänen palava uskonintonsa ja aktiivinen toimintansa oikeistolaisissa isänmaallisissa liikkeissä herättivät vihaa vasemmisto-liberaaleissa. Häntä vastaan esitettiin lehdistössä mielikuvituksellisia syytöksiä, mutta hän pyrki olemaan itse vastaamatta niihin.
Helmikuun vallankumous ja tsaarin luopuminen vallasta vuonna 1917 oli raskas isku kaikille monarkisteille. Kun bolševikit kaappasivat vallan lokakuussa, rovasti Johannes Vostorgov julistautui heti heidän vastustajakseen. Joka sunnuntai hän toimitti rukouspalveluksia Punaisella torilla ja arvosteli pelkäämättä saarnoissaan jumalankieltäjä-valtaa. Kun tieto metropoliitta Vladimirin raa’asta murhasta kiiri Moskovaan, isä Johannes piti meneillään olevassa kirkolliskokouksessa puheen, jossa hän sanoi: ”Kansamme on tehnyt synnin, joka vaatii lunastusta ja katumusta. Syntien lunastamiseksi ja katumuksen herättämiseksi tarvitaan uhri, ja uhriksi valitaan aina parhaat eikä huonoimpia.”
Toukokuun lopussa 1918 isä Johannes pidätettiin omassa asunnossaan pitkäaikaisen ystävänsä Selenginskin piispa Jefremin kanssa. Elokuussa heidät ja neljä vaikutusvaltaista maallikkoa teloitettiin. Silminnäkijöiden mukaan isä Johannes pyysi teloittajilta, että kuolemaantuomitut saisivat rukoilla ja hyvästellä toisensa. Tuomitut polvistuivat rukoukseen, minkä jälkeen maallikot kävivät pyytämässä siunauksen piispa Jefremiltä ja isä Johannekselta ja kaikki hyvästelivät toisensa. Ensimmäisenä haudan ääreen astui isä Johannes lausuen toisille muutaman rohkaisun sanan. Sitten hän kääntyi vartijoiden puoleen sanoen: ”Olen valmis.” Kaikki asettuivat paikoilleen. Teloittaja asettui isä Johanneksen taakse ja tarttui hänen vasempaan käteensä kääntäen sen selän taakse. Hän asetti revolverin piipun isä Johanneksen niskaan ja ampui tyrkäten hänet samalla hautaan. Venäjän kirkko kanonisoi pappismarttyyri Johanneksen vuonna 2000.