Pyhä Pambo Nitrialainen

Abba Pambo syntyi 300-luvun alussa. Hän oli pyhän Antonios Suuren oppilaana, kunnes siirtyi Nitrian erämaahan. Elämänsä loppuvuodet hän vietti Niilin läntisellä delta-alueella. Pyhä Antonios sanoi hänestä: ”Jumalanpelon avulla Pambo sai Pyhän Hengen asumaan hänessä.” Niinpä abba Pambo pystyi muovaamaan toisistakin jumalankantajaisiä opettamalla heille askeettista elämää niin sisäisessä kuin ulkonaisessa mielessä. Pambo vihittiin papiksi, ja monet johtavat munkit, kuten pyhä Makarios, tulivat kaukaa paikalle saadakseen olla mukana hänen toimittamissaan liturgioissa.

Abba Pambo oli hyvin vaatimaton ja puhui vähän. Kun häneltä pyydettiin selitystä johonkin raamatunkohtaan, yleensä hän totesi vain, ettei tunne kyseistä sanankohtaa. Joskus saattoi kulua kolmekin kuukautta, ennen kuin hän antoi kysyjälle vastauksen.

Abba Pambo muistetaan tietyistä henkevistä sanonnoistaan, kuten: ”Jos sinulla on sydän, voit pelastua.” Kun abba Teodoros tuli hänen luokseen ja pyysi sanaa, Pambo vastasi: ”Teodoros, mene ja ole armollinen kaikille, sillä armo antaa rohkeutta Jumalan edessä.” Kun puheeksi tulivat vaatteet, Pambo sanoi, että munkin vaatteiden pitäisi olla sellaisia, että ne voi jättää kolmeksi päiväksi ulos pelkäämättä kenenkään haluavan ottaa niitä.

Kerran kun Pambo oli käymässä Aleksandriassa, hän näki näyttelijättären, joka seisoskeli kadulla odottaen ohikulkijoiden ihailevia silmäyksiä. Pambo alkoi itkeä. Kun muut kysyivät syytä siihen, hän vastasi: ”Kaksi asiaa liikutti minua. Tuon naisen perikato ja se, ettei minulla ole sellaista intoa miellyttää Jumalaa kuin hänellä on miellyttää irstaita miehiä.”

Abba Pambo rukoili vuosien ajan, ettei Jumala soisi hänelle kunniaa tässä elämässä. Mutta Jumala antoi hänelle niin suuren kunnian, että jumalallinen valo loisti hänen kasvoistaan samalla tavoin kuin Mooseksen kasvojen kirkkaus Siinain vuorella. Häntä ei voinut katsoa suoraan kasvoihin sen kirkkauden tähden, joka niistä loisti.

Pyhittäjä Melania Vanhempi, joka oli kuullut puhuttavan abba Pambon hyveistä, matkusti hänet tavatakseen ensin Roomasta Aleksandriaan ja sieltä Nitriaan pappi Isidoroksen kanssa, joka oli sairaiden huoltaja. Saavuttuaan abba Pambon luokse Melania laski korillisen rahaa hänen jalkojensa juureen. Pambo ei keskeyttänyt palmunlehtien punomistaan ja sanoi vain: ”Jumala palkitkoon sinut.” Sitten hän antoi oppilaalleen Origeneelle tehtäväksi jakaa rahat Libyan suuntaan ‒ ei Egyptiin, koska se hedelmällisenä maana oli muutenkin vauras. Melania, joka oli toivonut saavansa jonkin sanan abba Pambolta, häkeltyi ja parahti: ”Isä, tiedätkö, kuinka paljon rahaa
siinä on? Niin ja niin monta kiloa hopearahoja!” Nostamatta päätään Pambo vastasi: ”Tyttäreni, Hän, jolle olet tuonut kullan, ei tarvitse vaakaa, lapseni. Hän, joka on punninnut vuoret, tietää kyllä, paljonko sinun hopeasi painaa. Jos olisit tuonut tämän hopean minulle, tekisit hyvin kertoessasi minulle sen määrän. Mutta koska olet antanut sen Jumalalle, joka ei halveksi edes lesken kahta kuparipenniä, voit säilyttää rauhasi.”

Abba Pambo oli tuolloin 70 vuoden ikäinen. Pyhän Melanian ollessa vielä lähistöllä Pambon vointi alkoi nopeasti heikentyä. Hän sanoi opetuslapsilleen: ”Siitä lähtien kun tulin tähän erämaahan ja rakensin tämän keljamajani, jossa olen elänyt, en muista syöneeni leipää, jota en olisi omin käsin ansainnut. Eikä sieluni ole myöskään tarvinnut katua yhtäkään sanomaani sanaa. Kuitenkin olen nyt lähdössä Jumalan luo kuin ihminen, joka ei ole vielä edes alkanut palvella Häntä.”

Pyhä Pambo kutsui paikalle pyhän Melanian, ojensi tälle palmunlehvistä punomansa pienen maton ja sanoi: ”Ota tämä matto minulta, jotta muistaisit minua, sillä minulla ei ole mitään muuta mitä jättäisin sinulle.” Tämän sanottuaan pyhä Pambo nukkui pois. Melania kääri hänen ruumiinsa liinavaatteeseen ja hautajaisten jälkeen lähti pois erämaasta.