Pyhä Nicetius, Trierin piispa

Pyhä Nicetius (Nizier) syntyi 400-luvun lopulla Auvergnen seudulla Keski-Ranskassa. Hänestä tuli jo nuorena munkki ja myöhemmin luostarinsa johtaja. Hän pääsi frankkien kuninkaan Teoderik I:n (511–534) suosioon; tämä otti hänet hengelliseksi isäkseen ja nimitti hänet Trierin piispaksi. Nimityksen jälkeen Nicetius lähti ratsastamaan kohti Trieriä ylimysjoukon kanssa. Kun ryhmä pysähtyi yöpyäkseen, ylimykset päästivät hevosensa temmeltämään paikallisten köyhien talonpoikien viljapellolle. Nicetius käski heitä viemään hevosensa heti pois, ja kun ylimykset vain nauroivat, hän ajoi hevoset itse pois pellolta ja uhkasi erottaa ylimykset kirkon yhteydestä.

Pyhä Nicetius pelkäsi ainoastaan Jumalaa. Kun hän näki pappiensa, seurakuntalaisten tai kuninkaallisen perheen elämäntavassa jotain väärää, hän yritti välittömästi saada aikaan parannusta. Hänellä oli tapana sanoa, että ihminen lankeaa kolmella tavalla: ajatuksin, sanoin ja teoin. Kuningas Teoderik ja hänen poikansa Teodebert tapasivat kuunnella vakavasti piispan kehotuksia, vaikka eivät aina niiden mukaan eläneetkään.

Pyhä Nicetius kieltäytyi toimittamasta pyhää liturgiaa loppuun, elleivät syntiensä vuoksi ehtoollisyhteydestä erotetut poistuneet kirkosta. Näin hän toimi myös silloin, kun kyseessä oli kuningas Teodebert ja korkea-arvoiset ruhtinaat. Nuoren kuninkaan protestoidessa piispan vaatimusta vastaan riivattu mies alkoi huutaa kovalla äänellä paljastaen pyhän piispan hyveitä ja Teodebertin syntejä. Miestä ei saatu vaikenemaan ennen kuin kuningas seuralaisineen oli poistunut kirkosta.

Seuraava kuningas Clothar ei ollut yhtä taipuvainen. Hän teki rikoksia, joiden takia Nicetius erotti hänet kirkon yhteydestä, ja tällöin kuningas määräsi Nicetiuksen karkotettavaksi. Clothar kuitenkin kuoli pian, ja hänen poikansa Sigebertin aikana Nicetius pääsi palaamaan istuimelleen.

Pyhä Nicetius kirjoitti kirjeen prinsessa Clodoswinthalle, joka oli menossa naimisiin Lombardian areiolaisen kuninkaan Alboinin kanssa. Nicetius rohkaisi prinsessaa voittamaan miehensä ortodoksiseen, katoliseen uskoon: ”Lähettäköön kuningas lähettiläitään Pyhän Martinuksen kirkkoon. Jos he uskaltavat astua sisään, he saavat nähdä sokeiden saavan valon, kuurojen saavan kuulon ja mykkien puhuvan. Lepraiset ja muut sairaat paranevat ja palaavat kotiinsa terveinä, niin kuin me näemme.” Nicetiuksen perustelut oikean uskon puolustamiseksi olivat varsin karismaattisia: hän kirjoitti riivaajienkin joutuvan tunnustamaan pyhien piispojen hyveen heidän reliikkiensä äärellä, mutta areiolaisten kirkoissa tällaista ei tapahdu, koska ”paholainen ei milloinkaan aja pois toista paholaista”.

Pyhä Nicetius perusti koulun pappisopintoja varten ja kutsui kaupunkiinsa italialaisia työmiehiä rakentamaan uutta katedraalia. Hänen vaikutuksensa ulottui kauas hänen oman alueensa ulkopuolelle. Hän oli vuosina 535–555 mukana viidessä frankkilaisten piispojen kirkolliskokouksessa, joissa hän puolusti ortodoksista uskoa ja pyrki ylläpitämään järjestystä kirkossa. Nicetius kirjoitti keisari Justinianos I:lle varoittaakseen tätä ajautumasta monofysitismiin, jonka mukaan Kristuksen ihmisluonto olisi alisteinen Hänen jumalalliselle luonnolleen niin, että ihmisyys katoaa jumaluuteen.

Pyhän Nicetiuksen elämäntapa oli tinkimättömän oikeamielinen ja esikuvallinen. Hänellä oli paljon kadehtijoita ja vihollisia, mutta kuningas Sigebert suojeli häntä. Erityisesti kaunaa herätti se, että Nicetius vastusti kiivaasti liian läheisten sukulaisten välisiä avioliittoja. Pyhä Nicetius tapasi sanoa, että kuolisi mielellään vanhurskauden tähden. Kaikenlaisten koettelemusten keskellä hän julisti totuutta väsymättömästi, paastosi päättäväisesti ja antoi almuja rakkaudella.

Pyhä Nicetius nukkui pois vuoden 566 tienoilla oltuaan kolmenkymmenen vuoden ajan loistavana valona piispojen joukossa. Hän oli Trierin piispanistuimen pitkän historian merkittävin esipaimen ja viimeinen gallialais-roomalainen piispa. Trierin kaupungissa on vietetty juhlaa hänen kunniakseen myös 1. lokakuuta.