Pyhä Mikael Maleinoslainen

Pyhä Mikael syntyi vuonna 894 vaikutusvaltaiseen Maleinoksen sukuun Kappadokian Kharsianoksessa. Hänen maallikkonimensä oli Manuel. Suvusta oli aikojen kuluessa noussut Bysantin keisarikuntaan sotapäälliköitä ja valtiomiehiä, ja heillä oli sukulaissiteitä keisariperheenkin kanssa. Jo lapsesta lähtien Manuelia odotti loistava ura keisarin hovissa.

Kun Manuel oli täydentämässä koulutustaan Konstantinopolissa, keisari Leo VI, joka siis oli hänen sukulaisensa, kuoli ja Manuel oli läsnä hautajaisissa. Silloin hän käsitti sekä kuoleman ehdottomuuden, jolta kukaan ihminen ei säästy, samoin kuin maailman ja sen kunnian turhuuden. Hänen sydämeensä syttyi halu luopua kaikesta. Sitä vahvistivat myös psalmin sanat, jotka sattumoisin osuivat hänen silmiinsä: ”Herraan minä turvaan. Kuinka voitte sanoa minulle: Pakene vuorille kuin lintu.” (Ps. 11:1) Iloiten Manuel sulki kirjan vakuuttuneena, että oli saanut merkin Jumalalta. Hän lähti pois kotoaan puhumatta mitään vanhemmilleen, jotka parhaillaan olivat etsimässä hänelle puolisoa.

Vaelluksellaan Manuel saapui Kersenian kylään Kyminosvuoren juurelle. Siellä vaikutti tunnettu ohjaajavanhus Johannes Helladites muutamien oppilaittensa kanssa. Kätkien sukuperänsä Manuel kumartui kyynelsilmin vanhuksen eteen ja pyysi päästä tämän oppilaaksi. Nähdessään nuoren miehen innon ja palavan rakkauden Jumalaan Johannes puki hänet munkin pukuun jo neljän päivän kuluttua ja antoi hänelle nimeksi Mikael.

Kun Mikaelin isä Eustathios sai kuulla palvelijoiltaan, mitä oli tapahtunut, hän kiiruhti heti Kyminosvuorelle. Luostariin hän saapui aamuyöllä, kun aamupalvelus oli alkamassa. Kuullessaan poikansa enkelimäisen äänen laulavan sanoja ”oi sieluni, kuinka muuttuvaista onkaan kaikki täällä alhaalla, mutta kuinka ikuista ylhäällä” isältä pääsi syvä huokaisu, joka ilmiantoi hänen läsnäolonsa. Kun hänet esiteltiin ohjaajavanhus Johannekselle, hän kävi tähän käsiksi syyttäen vanhusta siitä, että tämä oli pakottanut hänen poikansa jättämään maailman. Tähän igumeni Johannes vastasi lempeästi, että hän oli vain totellut evankeliumin sanoja: ”Sitä, joka minun luokseni tulee, minä en aja pois.” Tämä rauhoitti Eustathiosta eikä hän enää uhannut luostaria ikävillä seurauksilla. Mikaelin hän otti kuitenkin mukaansa.

Kun he saapuivat kotiin, Mikaelin äiti, joka oli puolikuollut surusta, ei juuri saanut lohtua nähdessään hänet munkin asussa. Sehän osoitti, että poika oli todellakin kuollut maailmalle ja sukulaissuhteille. Kun vanhemmat lopulta näkivät, etteivät he pysty saamaan Mikaelia kiinnostumaan maallisista asioista, he antoivat hänen mennä takaisin luostariin.

Mikael sai kuuliaisuustehtäväkseen palvella luostarin trapesassa eli ruokasalissa. Hän, joka oli kasvanut palvelijoiden ympäröimänä, seisoi nyt valmiina tottelemaan pienintäkin viittausta veljestön ruokaillessa. Hän otti vastaan kaikkein vähäarvoisimpia töitä sellaisella nöyryydellä, että sitä ihailivat niin munkkiveljet kuin hänen hengellinen isänsäkin. Nouseminen öisiin jumalanpalveluksiin on usein kova koetus nuorille noviiseille. Voittaakseen uneliaisuuden Mikael päätti talvellakin käyttää vain yhtä viittaa ja kulkea paljain jaloin sekä nukkua vain laudan päällä.

Kilvoiteltuaan kaksi vuotta luostarissa Mikael vihittiin munkiksi. Hänen isänsä oli läsnä toimituksessa. Kotiin päästyään hän sanoi iloiten vaimolleen: ”Jumalanäiti on vain ottanut takaisin lahjansa, jonka hän meille antoi. Pojastamme tulee vielä tuki monille ihmisille ja voimme oikeutetusti olla ylpeitä hänestä.”

Mikaelin isä kuoli äkillisesti vuonna 915. Siihen mennessä äitikin oli tullut toisiin ajatuksiin ja vihkiytyi leskeksi jäätyään nunnaksi. Mikaelin sisar solmi avioliiton ja hänestä tuli tulevan keisari Nikeforos Fokaksen (963‒996) äiti. Keisari Nikeforos tunnetaan muun muassa Athosvuoren Suuren lavran luostarin rakentajana. Mikael peri veljensä kanssa vanhempansa ja antoi itselleen kuuluvan osan hengelliselle isälleen. Varoja käytettiin sekä hyväntekeväisyyteen että luostarin laajentamiseen.

Tämän jälkeen Mikael sai hengelliseltä isältään vuonna 918 siunauksen vetäytyä yksinäisyyteen luostarin läheisyydessä sijaitsevalle kalliolle. Maallisista murheista vapautuneena hän vietti viisi päivää viikossa yksinään askeettisissa kilvoituksissa, rukouksessa ja ruumiil- lisessa työssä. Lauantaina ja sunnuntaina hän meni pääluostariin osallistuen yhteisön elämään. Nautittuaan hiljaisuuden hunajaa neljä vuotta Mikael vetäytyi syvemmälle erämaahan seuranaan sukulaisensa Agapios. He viettivät siellä kaksi vuotta syöden kuivaa leipää, jota joku mies toi heille kylästä.

Kilvoittelijoiden rauha alkoi kuitenkin häiriintyä, ja niin he siirtyivät Prusiaksen kylään itäiseen Bityniaan. Agapios lähti muualle, ja Mikael puolestaan asettui asumaan hyvin rauhaisaan Kserolimne-nimiseen paikkaan. Hän rakensi itselleen pienen majan, missä hän jatkoi alituista taisteluaan pahoja henkiä vastaan. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun hänen maineensa kiiri ympäristöön. Monia tuli hänen luokseen voidakseen jäljitellä hänen elämäänsä. Ensin hän kieltäytyi ottamasta heitä oppilaikseen, mutta lopulta hän myöntyi heidän pyyntöönsä.

Pian alueella asui yli viisikymmentä munkkia, jotka viettivät hesykastista elämää ja tulivat pääasiallisesti toimeen vedellä ja leivällä. Iloiten he jäljittelivät hengellistä isäänsä tämän kilvoituksissa. Heidän joukostaan ei löytynyt ketään, jota olisi vaivannut masennus, pettymys, murhe tai sydämen kovuus. Kaikki Mikaelin luo tulleet liikuttuivat ja tunsivat, kuinka Korkeimman oikea käsi muutti heidät. Hänet tavattuaan he tunsivat olevansa itsekin valmiita kohoamaan korkeuksiin.

Paikka ei kuitenkaan ollut sopiva suurelle määrälle munkkeja, joten Mikael päätti vuonna 925 jättää lavran Agapioksen hoitoon. Itse hän lähti muutamien oppilaittensa kanssa kohti Bityniaa. Kun he saapuivat Kyminoksen vuorelle, missä hän oli aloittanut askeettiset kilvoittelunsa, hän löysi sieltä rauhallisen paikan, jossa oli myös vettä. Sinne hän alkoi rakentaa uutta lavraa. Ensimmäiseksi hän laski perustuksen suurelle kirkolle, joka omistettiin Jumalanäidille. Sen rakentamisesta huolehti omalta osaltaan myös itse keisari.

Uuden Mooseksen tavoin Mikael ohjasi nopeasti kasvavaa luostariaan niin puhein kuin kirjoituksin. Vuoren juurelle rakennettiin vierasmaja pyhiinvaeltajille ja matkustavaisille. Näin erämaa muuttui kaupungiksi. Mikael tutki Raamattua öin ja päivin kohoten sellaisiin mietiskelyn korkeuksiin, että sai profetoimisen ja ihmeidentekemisen armolahjat. Niinpä hän esimerkiksi tiesi ennalta bysanttilaisten tappion taistelussa bulgaarien kanssa keisari Konstantinos VII:n aikana vuonna 913.

Kerran eräs häiriintynyt munkki sai päähänsä tappaa Mikaelin. Kun hän keskellä yötä lähestyi Mikaelin keljaa miekka kädessä, hän näki igumeninsa rukoilemassa valon ympäröimänä. Mikael havaitsi munkin ja lähetti tämän pois. Samalla hän pyysi tätä huolehtimaan sielustaan, sillä hän joutuisi pian tekemään tiliä Jumalan edessä. Munkki kuoli 40 päivän kuluttua.

Kerran ollessaan Konstantinopolissa Mikael kohtasi siellä nuoren Abraamioksen, joka munkiksi ryhdyttyään sai nimen Athanasios (5.7.) ja perusti myöhemmin Athosvuoren Suuren lavran luostarin. Mikaelia ympäröivä pyhyys teki Abraamiokseen niin suuren vaikutuksen, että hän lähti heti hänen kanssaan Kyminosvuoren luostariin, jossa hän sai luostarikasvatuksensa.

Pyhä Mikael ei koskaan 50 vuoden luostarielämänsä aikana muuttanut askeettista käytäntöään. Hänessä toteutuivat apostoli Paavalin sanat: ”Juoksen kohti maalia.” (Fil. 3:14) Hän vietti viisi päivää viikossa ilman ruokaa. Elämänsä loppuvaiheessa hän pidensi suuren paaston aikana oman paastokilvoituksensa kahdentoista päivän mittaiseksi eli söi vain joka kolmastoista päivä. Hän käytti aina samaa viittaa, joka oli kulunut ja nuhjaantunut, ja nukkui tuolilla. Ainoastaan sairastaessaan hän saattoi levätä lattialla.

Pyhä Mikael rakasti erityisesti kirkollisia juhlapäiviä. Silloin hänet voitiin nähdä laulamassa kirkossa veljien kanssa koko yön kasvot ilosta loistaen. Elettyään tällä tavoin todellista enkelielämää pyhä Mikael nukkui kuolonuneen 67-vuotiaana 12.6.961.