Pyhä marttyyri Justinos Filosofi ja hänen kanssaan kärsineet Hariton, Euelpistos, Hieraks, Paion, Liberianus ja neitsytmarttyyri Harita

Pyhä marttyyri Justinos Filosofi syntyi toisen vuosisadan alkuvuosina Pyhällä maalla, Samarian Neapoliksessa[1] varakkaaseen pakanalliseen perheeseen. Hän sai hyvän maallisen koulutuksen. Totuutta etsiessään Justinos perehtyi erilaisiin filosofisiin suuntauksiin kuten stoalaiseen, peripateettiseen ja pythagoralaiseen koulukuntaan. Hän joutui kuitenkin tunnustamaan, etteivät ne voineet opettaa hänelle mitään Jumalasta. Justinoksen päämääränä oli löytää lopullinen totuus ja saavuttaa täydellinen tieto Jumalasta. Sitten hän löysi platonilaisen filosofin, joka antoi hänen hengelleen siivet pohdiskelemalla asioiden perimmäisiä olemuksia ja Platonin henkistä ideamaailmaa. Filosofi lupasi, että filosofinen mietiskely johtaisi Jumalan näkemiseen.

Jonkin ajan kuluttua Justinos luuli jo tulleensa viisaaksi ja toivoi näkevänsä pian Jumalan, niin kuin filosofi oli hänelle luvannut, ja vetäytyi yksinäiseen paikkaan meren rannalle mietiskelemään. Hänen kävellessään syvissä mietteissä hänen eteensä ilmaantui iäkäs mies, joka oli olemukseltaan arvokas ja kunnioitusta herättävä, samalla kertaa sekä lempeä että vakava. Heidän keskustellessaan Justinos ylisti filosofiaa suurenmoisimmaksi ja arvokkaimmaksi toiminnaksi, joka yksin pystyi tekemään ihmisen onnelliseksi.

Vanhus kysyi, miten filosofit saattoivat löytää todellisen idean Jumalasta, kun heillä ei ollut elävää kokemusta Hänestä. Kun Justinos vastasi, että ihmismieli pystyy näkemään Jumalan, vanhus vastasi, että ainoastaan Pyhään Henkeen pukeutunut saa tämän kyvyn puhdistuttuaan hyveiden kautta. Vanhus osoitti vääräksi platonilaisen opin sielusta ja ylösnousemuksesta ja todisti, ettei maailmaa voi väittää ikuiseksi ja luomattomaksi, koska Jumala yksin on syntymätön ja kuolematon, yksi ja muuttumaton. Edes sielulla ei ole elämää itsessään, kuten Platon väitti, vaan se elää siksi, että saa osallistua Jumalan antamaan elämään.

Justinos kiinnostui miehen sanoista ja kysyi, kenen opettajien luokse hän voisi mennä oppiakseen tuon totuuden, josta muut viisaat eivät tienneet mitään. Vanhus vastasi, että tämä oppi oli peräisin suurilta, hurskailta ja Jumalalle mieluisilta miehiltä, jotka olivat eläneet ennen filosofeja ja ennustaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta asioita, jotka nyt toteutuivat. Heitä kutsuttiin profeetoiksi. He olivat täynnä Pyhää Henkeä ja julistivat vain sitä, mitä olivat nähneet ja kuulleet. Profeetat todistivat totuudesta, ylistivät yhtä Jumalaa ja Isää ja julistivat tunnustekojen ja kirjoitusten kautta Kristusta, joka tulisi Jumalan luota. Heidän kirjoituksensa ovat säilyneet. Vanhus päätti puheensa: ”Ennen kaikkea rukoile, että valon ovet avataan sinulle, sillä kukaan ei voi nähdä eikä ymmärtää, jolleivät Jumala ja Hänen Kristuksensa anna ymmärrystä.”

Kun Justinoksen keskustelukumppani oli lähtenyt, nuoren filosofin sielussa syttyi palava rakkaus Kristukseen. Hän tahtoi tietää enemmän noista profeetoista, viisaista miehistä ja Kristuksen ystävistä. Miettiessään kuulemiaan sanoja Justinos oivalsi, että tämä oppi oli ainoa todellinen filosofia, josta oli hyötyä sielulle. Hän päätti liittyä kristittyjen joukkoon, joita hän oli jo aiemminkin kunnioittanut nähtyään heidän hyveensä ja pelottomuutensa kidutusten ja kuoleman edessä.

Justinos Filosofin elämästä hänen kasteensa jälkeen ei tiedetä paljoakaan. Hän tutki Raamattua Palestiinassa[2] ja lähti Vähään-Aasiaan opettamaan profeettojen ja apostolien ”todellista filosofiaa”. Justinos ei luopunut filosofin tunnuksista, parrasta ja viitasta (pallium), joka poikkesi tavallisten kansalaisten käyttämästä toogasta. Hän omisti elämänsä Kristukselle käyttäen kaiken tarmonsa kristinuskon puolustamiseen ja levittämiseen.

Justinos Filosofi kirjoitti suuren määrän kirjoituksia, joista kuitenkin vain kaksi apologiaa ja yksi dialogi ovat säilyneet kokonaisuudessaan. Kadonneiden joukossa ovat ”Harhaoppeja vastaan”, ”Markionia vastaan”, ”Kirjoitelma kreikkalaisille”, ”Kehotuspuhe kreikkalaisille”, ”Jumalan kaikkivaltiudesta”, ”Psalmeista” sekä ”Sielusta”.[3]

Juutalaisen kansannousun aikana (132–135) Justinos tutustui Efesoksessa juutalaiseen rabbiin nimeltä Tryfon, jonka kanssa hän keskusteli kaksi päivää. Näiden keskustelujen innoittamana hän laati teoksen Dialogi Tryfonin kanssa. Se on ensimmäinen laaja kirjallinen esitys syistä, miksi Kristus on Vanhan testamentin Messias, ja ensimmäinen järjestelmällinen yritys osoittaa, miksi juutalaisten käsitykset kristinuskosta olivat vääriä tai perusteettomia. Justinos oli perehtynyt huolellisesti Vanhaan testamenttiin, jota hän siteerasi ulkomuistista.

Keskustelun alussa Tryfon syytti kristittyjä siitä, että nämä eivät noudata Vanhan testamentin lakia. Justinos selitti, kuinka Jumala oli tehnyt uuden liiton ja miten juutalaiset tulkitsivat väärin Mooseksen ja profeettojen sanoja. Pyhiin kirjoituksiin vedoten hän osoitti, että juutalainen laki ja koko Vanha testamentti merkitsivät vasta valmistautumista ja symbolista lähestymistä profeettojen ennustamaan uuteen liittoon, jonka lainsäätäjä oli Jumalan Poika, Kristus. Justinoksen mukaan profetian lahjakin oli siirretty juutalaisilta kristityille.

Justinos selitti profeetta Jesajan pohjalta, miten synnit annetaan anteeksi Kristuksen veren kautta. Hurskaus ei synny lain riiteistä vaan kasteessa saatavasta sydämen kääntymyksestä. Justinos kuvaili todellista paastoa ja muistutti Tryfonia siitä, ettei ympärileikkausta tunnettu ennen Abrahamia ja että laki annettiin kansan kovasydämisyyden takia. Kristittyjen kaste on korvannut ympärileikkauksen uuden liiton merkkinä. Juutalaisillekaan ei ole pelastusta muuten kuin Jeesuksen kautta, mutta Kristus pelastaa ne, jotka olivat hurskaita ennen lakia ja lain alaisina. Justinos sanoi Tryfonille, että Viisaus on syntynyt Isästä niin kuin tuli tulesta. Jesajaan viitaten Justinos opetti Jumalan syntyneen Neitseestä. Justinos siteerasi myös sellaisia kohtia, jotka hän väitti juutalaisten poistaneen pyhistä kirjoituksista.[4]

Justinos näki Vanhassa testamentissa useita ristinpuun symboleja kuten Mooseksen ristinmuotoon ojennetut kädet. Tryfonia ajatus ristinpuusta loukkasi, koska Vanhassa testamentissa sanotaan, että puuhun ripustettu on kirottu, mutta Justinos selitti Kristuksen ottaneen kirouksen ylleen meidän puolestamme. Hän esitti profeetta Joonan Kristuksen ennuskuvana ja profeetta Miikan pakanoiden kääntymyksen ennustajana.

Justinos selitti Jaakobin avioliiton kahden sisaren kanssa siten, että Lea kuvaa juutalaisia ja synagogaa, kun taas hänen nuorempi sisarensa Raakel kuvaa kristillistä kirkkoa. Käännytetyt kansat muodostavat nyt todellisen hengellisen Israelin ja ovat kutsuttuja tulemaan ”jumaliksi” Pyhän Hengen armosta. Justinos kehotti juutalaisia kääntymään ennen Kristuksen toista tulemista. Myös Nooa on kuva Kristuksesta, joka on uudistanut omansa veden, uskon ja puun – nimittäin ristinpuun – kautta. Samaan tapaan Justinos selitti Vanhan testamentin symboliikkaa uuden liiton näkökulmasta: esimerkiksi juutalaisen temppelin pappien vaatteissa olleet tiu’ut kuvasivat apostoleita.

Dialogi antaa ymmärtää, että juutalainen Tryfon oli tyytyväinen heidän keskusteluunsa, mutta Justinoksen laiva oli lähdössä, joten he eivät voineet jatkaa sitä pitempään.

Justinos oleskeli kaksi kertaa pitkän aikaa Roomassa opettaen totuuden oppia kaikille, jotka tulivat häntä kuulemaan. Justinos teki opetuksessaan myös uudenlaisia avauksia. Kristitylle filosofille Jumalan Sana, Kristus, ei edustanut ainoastaan profeettojen ennustusten täyttymystä, vaan sama Logos oli myös viisaiden miesten ja pakanafilosofien aavistama totuus. Justinos näki ihmisajattelun arvon ja mahdollisuudet mutta korosti samalla ihmisjärjen rajoja.

Justinoksen kuuluisin opetus liittyy Logoksen universaaliin vaikutukseen: sama Jumalan Sana (Logos), joka inspiroi profeettoja, edustaa myös kaiken inhimillisen tiedon siementä (spermatikos logos). ”Kaikki, mitä kuka tahansa on sanonut Hänestä, kuuluu meille kristityille. Sillä kaikki kirjoittajat ovat nähneet himmeän vilahduksen totuudesta sisällään olevan Sanan siemenen kautta. Mutta on yksi asia omistaa siemen ja kykyjensä mukainen kaltaisuus ja aivan toinen käsittää itse asia, jonka osallisuus saavutetaan Hänen armonsa kautta.”

Justinos kokosi ympärilleen filosofisen koulun, josta kehittyi seurakuntamainen yhteisö. Nämä todellisen viisauden ystävät myös taistelivat totuudenmukaisen uskon puolesta harhaoppisia vastaan. Jälkimmäiset olivat susia lampaiden vaatteissa. He esiintyivät kristittyinä mutta opettivat mitä järjettömimpiä oppeja.

Justinos saavutti kuuluisuutta myös kristinuskon puolustajana Rooman viranomaisten edessä. Vuonna 155 hän osoitti ”Ensimmäisen apologiansa” keisari Antoninus Piukselle (138–161), jossa hän osoitti vääriksi pakanoiden kristityistä levittämiä herjauksia. Kristityt eivät olleet ateisteja eivätkä valtion vihollisia, ja heidän moraalinen käytöksensä oli moitteetonta toisin kuin irstasta elämää viettäneiden pakanoiden. Justinos selitti filosofisten havaintojen ja raamatullisen ilmoituksen yhdenmukaisuutta ja kuvaili eukarististen kokoontumisten ylevyyttä ja puhtautta: kristityt viettivät ehtoolliskeskeistä elämää toinen toistaan ja heikompiaan auttaen. ”Te voitte tappaa meidät mutta ette voi vahingoittaa meitä. Meidän toivomme ei ole tässä ajassa emmekä me pelkää teloittajia. Me emme vihaa syyttäjiämme vaan säälimme heitä ja toivomme vain heidän kääntymystään.”

Kun keisari Marcus Aurelius muutamia vuosia myöhemmin nousi valtaan, hän alkoi filosofiystäviensä vaikutuksesta sortaa kristittyjä. Heitä heitettiin vankilaan ja tuomittiin kuolemaan. Justinos aavisti, että sama kohtalo odotti häntäkin. Hän lähetti keisarille ja senaatille ”Toisen apologiansa”, jossa hän vastasi pakanoiden ironisiin kysymyksiin, miksi kristityt eivät tehneet itsemurhaa päästäkseen nopeammin Jumalansa luokse ja miksi kristittyjen kaikkivaltiaaksi sanottu Jumala salli palvelijoidensa vainoamisen. Justinos ei syyttänyt keisaria vaan vastasi, että vainojen syy oli demonien raivo ja mustasukkaisuus. Jos kristinuskossa ei olisi totuutta eikä hyveitä, heidän kestävyytensä kidutuksissa jäisi tyystin selittämättömäksi. Justinos väitti Jumalan viivyttävän maailman loppua siksi, että kristityissä oli syy säilyttää maailma. Lopuksi Justinos vielä totesi: ”Olen kristitty ja ylpeä siitä ja tunnustan, että haluan tulla tunnetuksi kristittynä.”

Justinoksen keskeinen vastustaja oli filosofi ja kyynikko Crescens, paheellinen, rahanahne ja kunnianhimoinen mies, joka nähdessään kristityn filosofin menestyvän pelkäsi menettävänsä oppilaansa ja juonitteli taukoamatta Justinosta vastaan. Luultavasti juuri Crescensin vehkeilyjen tuloksena Justinos pidätettiin hänen ollessaan toista kertaa Roomassa vuoden 165 tienoilla. Samalla vangittiin prefekti Rusticuksen[5] määräyksestä myös kuusi hänen oppilastaan, jotka olivat kotoisin eri suunnilta: Hariton, neitsyt Harita, Euelpistos, Hieraks, Paion ja Liberianus.

Kun tämä seitsikko tuotiin tuomioistuimen eteen, prefekti kysyi Justinokselta, palvooko hän jumalia ja totteleeko keisaria. ”Ketään ei voida syyttää eikä tuomita meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen käskyjen noudattamisesta”, filosofi vastasi. Kun Rusticus kysyi, mille tieteelle hän oli omistautunut, Justinos vastasi: ”Olen opiskellut peräjälkeen kaikkia tieteitä, mutta päädyin omaksumaan kristittyjen todellisen opin, vaikka se ei miellytäkään niitä, joita erehdys johtaa harhaan.” Sitten Justinos selitti, ettei hän opettanut mitään omasta päästään vaan ainoastaan sitä, mitä Pyhän Hengen johdattamat profeetat julistivat. Justinos kertoi, että profeettojen ennustama Jumalan Poika Jeesus Kristus, joka oli luonut taivaan ja maan, oli ihmisten pelastuksen tähden astunut alas taivaista ja tullut lihaksi neitseestä Mariasta. Kun Rusticus kysyi, tunnustiko Justinos olevansa kristitty, tämä myönsi epäröimättä.

Myös Justinoksen kanssa kärsineet tunnustivat kukin vuorollaan olevansa kristittyjä. Lopuksi prefekti kääntyi taas Justinoksen puoleen kysyen, toivoiko tämä voittavansa taivaan niiden kärsimysten kautta, jotka häntä odottivat. Filosofi vastasi: ”Jos kärsin kidutuksia, toivon saavani niistä palkkion, joka on säädetty Kristuksen käskyt pitäville. Meidän hartain toiveemme on kärsiä Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden, pelastua ja astua luottavaisina ja rauhallisina Jumalamme ja Vapahtajamme pelättävän tuomioistuimen eteen, minne kaiken maailman on mentävä.”

Muut marttyyrit huusivat: ”Tee meille mitä haluat! Me olemme kristittyjä emmekä uhraa epäjumalille!” Prefekti lausui tuomionsa: ”Ne, jotka kieltäytyvät uhraamasta jumalille ja tottelemasta keisaria, ruoskitaan ja mestataan, niin kuin laissa on määrätty.” He kuuntelivat kuolemantuomiotaan kiittäen Jumalaa.

Pyhiä marttyyreita ruoskittiin, kunnes heidän lihansa oli riekaleina ja heidän verensä oli värjännyt maan heidän allaan. Sitten heidät vietiin teloituspaikalle. Marttyyrit kiittivät ja ylistivät Jumalaa, kunnes heidät mestattiin ja he voittivat marttyyrin kruunun. Tämä tapahtui kesäkuun 1. päivänä, luultavasti vuonna 167. Kristityt noutivat salaa heidän ruumiinsa ja hautasivat ne kunniallisesti. Siitä lähtien pyhästä Justinos Filosofista on käytetty myös nimitystä Justinos Marttyyri. Kallisarvoisena reliikkinä on säilynyt hänen pääkallonsa, josta on usein vuotanut tuoksuvaa mirhaa.