Pyhä marttyyri Athenogenes ja hänen kymmenen oppilastaan

Keisari Galerius (305‒311) jatkoi kristittyjen vainoa, jonka keisari Diocletianus oli aloittanut koko Rooman valtakun- nan laajuisena. Jopa lapsia kehotettiin ilmiantamaan kristityt vanhempansa, ja verta ja kauhua oli kaikkialla. Tällöin maaherra Filemakhos saapui Sebasteian¹ kaupunkiin Vähään-Armeniaan. Pakanapapit olivat ottamassa häntä vastaan harpuin ja kantelein. Hän asettui heti tuomarin istuimelleen julistaen, että kaikkien asukkaiden oli tultava uhraamaan keisarin jumalille. Mutta kansanjoukko huusi yhteen ääneen: ”Me olemme kristittyjä emmekä uhraa epäjumalille!” Heti alkoi suuri teurastus, ja monia uusia urheita marttyyreja nousi Jumalan luokse.

Mies nimeltä Nikolaos ilmiantoi maaherralle, että maaseutupiispa (khorepiskopos) Athenogenes rohkaisi ihmisiä olemaan tottelematta keisarin määräystä. Athenogenes asui kilvoittelijayhteisön kanssa, ja sotilasosasto lähetettiin etsimään häntä. Kun itse piispaa ei löytynyt, sotilaat pidättivät kymmenen hänen oppilastaan ja veivät heidät kahleissa Sebasteiaan. Maaherra käski heittää heidät vankilaan ja määräsi, että heidän johtajansa oli löydettävä.

Kun Athenogenes saapui seuraavana päivänä kilvoittelijoiden asuinpaikkaan, hän ei löytänyt oppilaitaan. Kun hän kyynelsilmin rukoili heidän puolestaan, paikalle tuli yhteisön kasvattama kesy peura, joka suuteli piispan jalkoja ja puhui hänelle ihmisäänellä kertoen, että hänen oppilaansa oli vangittu ja viety Sebasteiaan. Pyhä siunasi eläimen ja kiiruhti nopeasti kaupunkiin. Saavuttuaan oikeussaliin piispa Athenogenes huusi tuomarille, että tämä vetää kristittyjen kidutuksilla Jumalan vihan päälleen.

Athenogenes heitettiin vankilaan, josta hän ilokseen löysi oppilaansa. Näin hän sai tilaisuuden rohkaista heitä loppuun asti ja saattaa heidät Kristuksen häähuoneen juhlamajaan. Heidän jälkeensä oli hänen itsensä vuoro joutua ruoskittavaksi. Herra vahvisti häntä luvaten olla hänen kanssaan. Kun mikään ei saanut Athenogenesta lannistetuksi, maaherran neuvonantaja Filippos sanoi tälle: ”Sanoin sinulle, että tuo mies on noita. Vapauta meidät nopeasti hänestä!” Silloin Filemakhos julisti hänelle kuolemantuomion. Pyhän vaatimuksesta hän suostui siihen, että tuomion toteuttaminen tapahtuisi hänen yhteisönsä kotipaikassa.

Kun saatto lähestyi paikkaa, kyyhkynen lensi vastaan ja kumarsi igumeni Athenogeneksen jalkojen edessä. Piispa rukoili, ettei lintu koskaan joutuisi metsästäjän käsiin. Samoin hän rukoili myös niiden puolesta, jotka viettäisivät hänen muistoaan. Kun hän tunsi, että oli ylhäältä saanut vastauksen rukoukseensa, hän kumarsi päänsä miekan alle ja liittyi siten oppilaisiinsa taivaan valtakunnan ilossa.

Myös ensimmäinen toive toteutui. Joka vuosi hänen muistopäivänään kyyhkynen tuli kirkkoon evankeliumin lukemisen aikaan tuoden mukanaan yhden poikasistaan, jonka se jätti alttarin juurelle. Jumalanpalveluksen jälkeen kristityt toivat mukanaan myös muuta ruokaa ja viettivät iloiten pyhän Athenogeneksen muistojuhlaa.

¹ Nyk. Sivas Keski-Turkissa.