Pyhä marttyyri Andreas Sotapäällikkö

Pyhä Andreas Sotapäällikkö kärsi marttyyrikuoleman kristittyjen vainoissa yhdessä suuren sotilasosastonsa kanssa. Hän oli upseeri keisarin armeijassa, joka oli leiriytynyt Rooman valtakunnan itärajalle keisari Maximianus Galeriuksen hallituskaudella vuoden 305 tienoilla. Vaikka Andreas ei vielä ollut saanut kastetta, hän oli jo sisimmässään kääntynyt Kristuksen puoleen. Hänet tunnettiin sekä hurskaudestaan että rohkeudestaan. Kun persialaiset yllättäen hyökkäsivät rajan yli, Rooman sotajoukkojen komentaja Antiokhos, joka oli tunnettu julmuudestaan kristittyjä kohtaan, määräsi Andreaan johtamaan puolustustaistelua. Ryhtyessään taisteluun Andreas kehotti miehiään luottamaan Kristukseen, joka on luonut taivaan ja maan ja mitätöinyt väärien jumalien voiman. Kristuksen apuun vedoten sotilaat kukistivat vihollisen joukot ja ajoivat ne takaisin rajan yli.

Odottamattoman voiton jälkeen koko sotilasosasto päätti kääntyä kristinuskoon, mutta heidät ilmiannettiin Antiokhokselle. Tämä ei palkinnut heitä, niin kuin kohtuullista olisi ollut, vaan asetti heidät syytteeseen. Antiokhos luki heille keisarin määräykset ja mainitsi monia tunnettuja kristittyjä, jotka hän oli jo surmauttanut. Andreas vastasi, että todellisuudessa nuo marttyyrit olivat voittaneet Antiokhoksen ja heidän kidutuksistaan oli tullut heille voittopalkintoja Kristuksen valtakunnassa. Antiokhos ilmoitti julman ironisesti, että taistelussa rohkeutta osoittaneen upseerin oli hyvä antaa hieman levätä, ja käski asettaa Andreaan polttavaksi kuumennetulle pronssivuoteelle. Rohkea marttyyri ei tuntenut tuskaa kuuman pronssin päällä vaan todella lepäsi aivan kuin vuoteella. Sitten muutamia niistä sotilaista, jotka olivat kunnostautuneet taistelussa, otettiin kiinni ja heidän kätensä naulattiin kiinni palkkeihin. He kestivät kidutuksen iloiten siitä, että saivat kärsiä Kristuksen tähden jopa ennen kastettaan.

Kun sotamiehet eivät suostuneet luopumaan Kristuksesta, Antiokhos heitti heidät vankilaan ja kirjoitti keisarille kysyen, voisiko näin rohkean upseerin teloittaa silläkin uhalla, että armeija ja kansa, jotka ihailivat Andreasta, alkaisivat kapinoida. Maximianus vastasi, että hänen tuli toimia salakavalasti eikä ottaa riskiä, että uusi usko leviäisi armeijassa. Siksi Antiokhos päästi Andreaan ja hänen toverinsa vapaaksi ja oli sallivinaan heidän mennä vapaasti minne tahtoivat. Jumala varoitti tästä juonesta Andreasta, joka lähti miestensä kanssa Tarsokseen ja pyysi piispa Pietaria antamaan heille pyhän kasteen. Kun Antiokhos kuuli heidän lähdöstään, hän kirjoitti Kilikian sotilaskuvernööri Seleukokselle, että tämä pidättäisi heidät niin pian kuin mahdollista ja surmaisi heidät, jos he osoittaisivat vähäisintäkään vastarintaa.

Seuleukos oli hänkin intomielinen kristittyjen vainoaja. Hän kiiruhti suuren sotilasosaston kanssa heidän peräänsä ja löysi heidät kavaltajan vihjeen avulla Taurusvuorilta. Nyt he olivat kastettuja kristittyjä eivätkä enää halunneet taistella. Kun sotilaat olivat valmiina käymään heidän kimppuunsa, Andreas kehotti vasta kastettuja tovereitaan kohottamaan kätensä rukoukseen sen sijaan, että kohottaisivat miekkansa, ja polvistui pitkäksi aikaa rukoilemaan vihollistensa ja koko maailman puolesta. Sotilaat murhasivat heidät kuin viattomat lampaat.

Paikalle, johon pyhä marttyyri Andreas oli vuodattanut verensä, puhkesi parantavaa vettä pulppuava lähde. Tarsoksen piispa Pietari ja Beroean piispa Nonnos, jotka olivat seuranneet etäältä heidän marttyyrikilvoitustaan, tulivat myöhemmin muun papiston kanssa keräämään talteen heidän kallisarvoiset reliikkinsä.