Pyhä marttyyri Alexander Müncheniläinen (Schmorell)

Alexander Schmorell syntyi Venäjällä Orenburgissa vuonna 1917. Hänen isänsä oli Venäjän saksalainen ja äitinsä venäläinen. Alexander kastettiin ortodoksiseen uskoon. Alexanderin äiti kuoli pojan ollessa vasta vuoden ikäinen. Isä solmi uuden avioliiton saksalaisen naisen kanssa, joka Alexanderin isän tavoin oli syntynyt ja elänyt koko ikänsä Venäjällä, ja perheeseen syntyi vielä kaksi lasta.

Ulkomaalaisten tilanne Venäjällä muuttui kommunistisen vallankumouksen myötä koko ajan vaarallisemmaksi. Maa ajautui sisällissotaan bolševikkien yrittäessä ulottaa valtansa kaupungeista koko maahan. Kukaan Schmorellin perheestä ei pohjimmiltaan halunnut lähteä Venäjältä, mutta vuonna 1921 he lopulta päättivät muuttaa Saksaan. Heillä oli onnea, sillä he pääsivät viimeisten joukossa pakenemaan Neuvostoliitosta ennen rajan lopullista sulkeutumista. Perheen mukana Saksaan muutti Alexanderin venäläinen lastenhoitaja Feodosia Lapšina. Hän ei koskaan oppinut kunnolla saksaa, minkä ansiosta Alexander ja hänen sisarpuolensa varttuivat täysin kaksikielisiksi. Rouva Lapšinan ansiosta Alexander myös pysyi ortodoksina, vaikka hänen isänsä oli protestantti ja äitipuoli ja sisarukset roomalaiskatolisia. Hänestä tuli Münchenin ortodoksisen seurakunnan aktiivinen jäsen.

Alexander opiskeli Münchenin reaalilyseossa, jossa hän tutustui Christoph Probstiin. Heistä tuli läheisiä ystäviä, ja vuonna 1940 Alexander oli bestmanina Christophin häissä ja parin vuoden kuluttua hänestä tuli Christophin toisen pojan kummi.

Alexanderia kiinnostivat kuvataiteet, musiikki ja filosofia, mutta isänsä toivomuksesta hän opiskeli lääketiedettä ensin Hampurissa ja sitten Münchenissä. Hän myös kuului natsiarmeijan lääketieteenopiskelijoiden komppaniaan. Hän ei pitänyt natsiaatteesta eikä sen rotuopista, sillä hän tunsi itse olevansa hengeltään enemmän venäläinen kuin saksalainen. Kun hänet otettiin sotaväkeen, hän kieltäytyi vannomasta uskollisuudenvalaa Hitlerille. Suurpiirteinen esimiesupseeri tyytyi tähän eikä kieltäytymisestä koitunut Alexanderille ikävyyksiä.

Alexander osallistui Itävallan Saksaan liittämiseen ja palveli jonkin aikaa Tšekkoslovakiassa. Hän kertoi toisille, ettei hän koskaan ampuisi venäläisiä veljiään kohti, jos asiat etenisivät siihen pisteeseen. Yhtä lailla kuin natsiaatetta hän vastusti kommunismia. Joskus hän puhui lähtevänsä Saksasta Venäjälle, mutta totesi samaan hengenvetoon, ettei voisi koskaan ampua saksalaisiakaan.

Syksyllä 1940 Alexander tapasi Hans Schollin, joka oli samassa opiskelijakomppaniassa hänen kanssaan. He ystävystyivät ja Hans alkoi käydä Schmorellien kotona kirjallisuusilloissa, joita Alexander järjesti silloin tällöin. Alexander kävi iltaisin myös taidekurssilla ja tutustui siellä Lilo Ramdohriin, jonka luona hän alkoi vierailla. He kertoivat Lilon naapureille, että Alexander oli hänen serkkunsa, etteivät he ihmettelisi, miksi hänellä oli avain naimisissa olevan naisen asuntoon. Vuonna 1941 kansan parissa alkoi kiertää roomalaiskatolisen piispa Clemens Galenin saarnoja, joissa hän tuomitsi natsien tekemät invalidien armomurhat. Alexander tiedusteli Lilolta mahdollisuutta hankkia monistuskone, ja Lilo arvasi että hänellä oli jotakin mielessään.

Nuoret perustivat Valkoiseksi ruusuksi kutsumansa väkivallattoman vastarintaliikkeen. Alkukesällä 1942 Alexander ja Hans, Hansin sisko Sophie sekä muutamat muut kirjoittivat ja levittivät neljä ensimmäistä lentolehtistä, joissa he kehottivat saksalaisia vastarintaan fasismia vastaan. Heinäkuussa heidät lähetettiin yhdessä Willi Grafin ja muutamien muiden liikkeeseen kuuluvien nuorten kanssa kolmeksi kuukaudeksi itärintamalle Venäjälle ennen kuin he saisivat jatkaa opintojaan yliopistossa. Alexanderille se oli eräänlainen kotiinpaluu. Viimeinkin hän pääsi maahan, johon hän eniten tunsi kuuluvansa. Hänen kauttaan Venäjä alkoi elää toisillekin. Alexander tosin sairastui syyskuussa ja joutui olemaan suuren osan ajasta levossa. Rintamakomennuksen jälkeen he jatkoivat lehtisten levittämistä Münchenin ja Hampurin yliopistoissa ja niiden postittamista opettajille ja tutkijoille. Alexander ja Willi Graf kirjoittelivat öisin talojen seiniin iskulauseita ”Alas Hitler” ja ”Vapaus”.

Helmikuussa 1943 Hans ja Sophie Scholl pidätettiin ja tuomittiin kuolemaan. Alexanderilla ja Willillä oli pakosuunnitelma valmiina. Heidän oli määrä tavata Starnbergin rautatieasemalla Ylä-Baijerissa, mutta Willi ei koskaan selviytynyt sinne asti. Hänet pidätettiin samana iltana kuin Hans ja Sophie. Alexander onnistui Lilon ja bulgarialaisen ystävänsä Nikolai Hamasaspianin avulla väärentämään tämän passin ja yritti paeta Sveitsiin, mutta matka osoittautui liian vaikeaksi ja hän joutui palaamaan Müncheniin. Hän etsi apua ystävältään Marie-Luiselta, joka oli raskaana. Alexanderin etsintäkuulutuksia ja kuvia oli kuitenkin jo levitetty kaikkialle ja monet olivat nähneet hänen tulevan. Pelastaakseen syntymättömän lapsensa Marie-Luise joutui ilmiantamaan Alexanderin 24. helmikuuta 1943.

Alexander tuotiin oikeuden eteen Valkoisen ruusun jäseniä vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä yhdessä professori Kurt Huberin ja Willi Grafin kanssa. Heidät tuomittiin kuolemaan ja kaikki valitusmahdollisuudet tuomiosta evättiin.

Alexander Schmorell mestattiin heinäkuun 13. päivänä 1943. Hänen lakimiehensä oli viettänyt hänen kanssaan jonkin aikaa ennen mestausta ja Alexander oli halunnut hänen kertovan Marie-Luiselle, että oli antanut tälle kaiken anteeksi. Hänen viimeiset sanansa hänen jäähyväiskirjeessään vanhemmilleen olivat: ”Älkää koskaan unohtako Jumalaa!”

Venäjän ortodoksinen kirkko kanonisoi marttyyri Alexander Müncheniläisen vuonna 2012.