Pyhä Makrina, Basileios Suuren sisar

Pyhä Makrina oli vanhin lapsi perheessä, johon kuuluivat myös aikansa suurimmat kirkkoisät Basileios Suuri ja Gregorios Nyssalainen. Kaikkiaan lapsia oli kymmenen. Merkittävä henkilö perheessä oli isoäiti Makrina Vanhempi, joka oli ehtinyt elää sitä aikaa, jolloin kristittyjä vielä vainottiin Rooman valtakunnassa. Hän oli pyhän Gregorios Ihmeidentekijän (17.11.) hengellinen lapsi ja oli joutunut uskonsa tähden piilottelemaan Pontoksen metsissä ”suuren vainon” aikana.

Nuoremman Makrinan syntyessä vuonna 327 salaperäinen hahmo ilmestyi kolme kertaa hänen äidilleen ja sanoi, että lapselle tulee antaa nimeksi Tekla ensimmäisen naismarttyyrin mukaan. Pyhä Tekla (24.9.) on paitsi marttyyri myös kaikkien kristittyjen neitseiden esikuva. Äiti piti kuitenkin näyn salassa ja tytär sai nimen Makrina isänsä äidin mukaan.

Nuoremman Makrinan äiti toimi myös hänen opettajanaan. Perhe oli varakas ja kuului yläluokkaan. Äiti ei kuitenkaan opettanut tyttärelleen maailman turhuuksia. Opetusmateriaalina oli Raamattu, josta äiti etsi tyttären ikään sopivia tekstejä. Niitä olivat erityisesti Viisauden kirja ja Sananlaskujen kirja. Daavidin psalmit kulkivat Makrinan mukana aamusta alkaen, mitä ikinä hän tekikin.

Kun Makrina oli 12-vuotias, hänen kauneutensa ei enää pysynyt kätkössä. Isä kihlasi hänet hyvästä perheestä olevalle nuorelle miehelle, joka oli juuri lopettanut opintonsa. Tämä lupasi odottaa, kunnes Makrina tulee naimaikään. Kävi kuitenkin niin, että nuorukainen kuoli ennen heidän avioliittoaan. Tämä antoi Makrinalle mahdollisuuden toteuttaa salaisen haaveensa elää neitseellistä elämää Jumalaa etsien. Monia kosijoita oli tarjolla, mutta Makrina piti itseään leskenä, vaikkei koskaan ollut antautunut avioelämään. Ylösnousemuksen toivossa hän ajatteli, että hänen sulhasensa oli vain lähtenyt matkalle.

Makrina eli yhdessä äitinsä Emmelian kanssa ja oli kaikissa tehtävissä tämän apuna – myös niissä, jotka tuolloin kuuluivat orjille.¹ Hän myös auttoi äitiään sisarustensa kasvatuksessa. Isänsä kuoleman jälkeen Makrina otti huolehtiakseen laajat maatilat, joita perhe omisti Kappadokiassa ja Armeniassa.²

Makrina taivutti äitinsä luopumaan katoavaisista ja keskittymään katoamattomaan. Yhdessä he viettivät askeettista elämää. Makrina oli kaikille heille suojelija, opettaja ja hyveiden esimerkki. Emmelia jakoi omaisuutensa lastensa kesken ja muutti heidän Annisassa sijaitsevan kotinsa luostariksi.

Naisluostariin liittyi aatelisperheiden leskeksi jääneitä naisia, ja sen lähistölle perustettiin myös miesluostari. Sitä johti Makrinan nuorin veli Petros, tuleva Sebasteian piispa. Makrina sai myös Basileoksen, joka oli päättänyt opintonsa Ateenassa loistavin arvosanoin, kieltäytymään arvostetusta puhetaiturin urasta ja sen sijaan antautumaan evankeliseen elämään. Makrinan veljistä myös pyhä Naukratios (8.6.) vetäytyi erakkolaan, jonka pyhä Basileios otti myöhemmin haltuunsa Irisjoen toisella puolen. Siellä hän kalasti ja metsästi tuoden ruokaa heille kaikille.

Vapaina kaikista ruumiillisista siteistä ja tämän maailman huolista Makrina ja hänen toverinsa elivät maallisen ja enkelimäisen elämän välimailla. Heidän keskuudessaan ei ollut suuttumusta, kateutta, vihaa tai ylimielisyyttä eikä muuta vastaavaa. Pidättyvyys oli heille mieluista, heidän kunniansa oli olla tuntemattomia kaikille, ja heidän omaisuutensa oli siinä, etteivät he omistaneet mitään. He saivat toimeentulonsa kättensä töistä, mutta olivat vapaita huolehtimisesta, sillä heidän varsinainen työnsä oli jumalallisten totuuksien mietiskely, lakkaamaton rukous ja keskeytymätön veisuu. Heille ei ollut väliä, oliko kyseessä yö tai päivä. Yöllä he harrastivat valon töitä ja päivällä he jäljittelivät yön rauhaa, koska he pyrkivät olemaan irrallaan maallisista huolista.

Pyhän Makrinan askeesin jalostama ruumis oli kuin se olisi jo ylösnoussut. Hän vuodatti kyyneleitä kuin sadevettä, ja kaikki hänen aistinsa olivat keskittyneet Jumalan asioihin. Niinpä hän liikkui kevyesti taivaallisten voimien korkeuksissa. Kristuksen todellisen filosofian omaksuminen ristiinnaulitsemalla kaikki lihan pelkuruus salli hänen kasvaa lakkaamatta hyveessä suoraa tietä kohti täydellisyyden huippua.

Eräänä päivänä Makrinan rintaan ilmestyi syöpäkasvain. Äitinsä Emmelian pyynnöistä huolimatta hän ei suostunut turvautumaan lääkäriin. Hänestä ruumiinosansa paljastaminen miehen silmille olisi ollut epämiellyttävämpää kuin itse sairaus. Hän vietti yön rukoillen kirkossa ja voiteli haavan maahan pudonneilla kyynelillään. Aamulla Makrina pyysi äidiltään, että tämä tekisi ristinmerkin hänen rintansa yli. Kasvain katosi ja jäljelle jäi vain pieni arpi.

Kun Makrinan veli Naukratios kuoli metsästysonnettomuudessa, Makrina oli äidilleen ja muulle perheelle esimerkki itsehillinnästä ja uskosta iankaikkiseen elämään. Makrina osoitti aina suurta sielunvoimaa erilaisissa murheissa, joita yhteisöstä ei puuttunut. Kun pyhä Basileios, ortodoksisuuden valo, nukkui kuolonuneen vuonna 379, Makrina murehti enemmän siitä kirkolle seurannutta menetystä kuin omaansa.

Kun nälänhätä kohtasi Kappadokiaa vuonna 368, Annisan yhteisöstä tuli todellinen hyväntekeväisyyden kehto, lohtu ja pakopaikka koko seudulle. Pyhän Makrinan rukousten ansiosta vilja, jota jaettiin kaikille tarvitseville, moninkertaistui ihmeellisesti.

Pian veljensä Basileioksen kuoleman jälkeen Gregorios Nyssalainen sai kuulla, että hänen sisarensa oli vakavasti sairas. 19 vuoden tauon jälkeen hän meni tapaamaan tätä. Hän löysi sisarensa vuoteenomana ja kuumeen kourissa. Tämän mieli leijaili kuitenkin vapaana tutkiskellen taivaallisia siunauksia. Suremisen sijaan pyhät sisarukset käyttivät jokaisen hetken puhuakseen ihmisluonnosta, luomakunnan merkityksestä, sielusta ja ruumiin ylösnousemuksesta. Aina viimeiseen hengenvetoonsa asti pyhä Makrina ei lakannut puhumasta näkymättömän Sulhasensa rakkaudesta, jonka luo hän oli innokkaasti kiirehtimässä. Mikään ei voinut enää olla häntä pidättämässä. Pitkän rukouksensa lopussa pyhä Makrina lausui viimeisinä sanoinaan: ”Sinulla, Herra, on täällä maan päällä voima antaa anteeksi synnit. Anna anteeksi minunkin syntini, että voisin hengähtää, ja vapauduttuani tästä ruumiista saisin tulla Sinun luoksesi moitteettomana, niin että sielu puhtaana kuin suitsutussavu kohoaisin Sinun kasvojesi eteen.”

Tämän sanottuaan pyhä Makrina teki ristinmerkin silmiensä, suunsa ja sydämensä yli. Hän kuunteli hiljaa ehtoopalveluksen, ja sen jälkeen syvän huokauksen myötä sekä hänen rukouksensa että myös elämänsä erkanivat maan päältä samaan aikaan.

Pyhän Makrinan hautajaiset toimitti hänen veljensä pyhä Gregorios Nyssalainen, ja läsnä oli valtava määrä ihmisiä. Makrinan hengellinen kauneus loisti säteilevän kirkkaasti hänen morsiuspukuun puetusta ruumiistaan. Hänet kannettiin Iboraan kirkkoveisujen säestyksellä, aivan kuten marttyyrien juhlapäivien saatoissa. Siellä hänet haudattiin Neljänkymmenen marttyyrin kirkkoon samaan hautaan vanhempiensa kanssa. Kirkon oli rakennuttanut heidän äitinsä Emmelia, joka oli hankkinut kirkkoon Sebasteian marttyyrien reliikkejä.

¹ Orjat olivat käytännössä palvelijoiden luokka (vrt. rengit ja piiat Suomessa).

² Armenia viittaa tässä nykyisen Keski-Turkin alueeseen.