Pyhä Makarios Patmoslainen

Pyhä Makarios syntyi 1600-luvun lopulla varakkaaseen Kalogeras-nimiseen sukuun Patmokselle. Jo lapsena häntä siivitti kova oppimisinto. Heti hieman vartuttuaan hän lähti ekumeenisen patriarkaatin kouluun Konstantinopolin Fanariin. Siellä toimi noihin aikoihin eteviä opettajia kuten Jaakob Argoslainen ja koulun rippi-isä Agapios Vulismas. Opiskelutovereinaan Makarioksella oli monia tulevia piispoja ja hän tutustui moniin kuuluisien kreikkalaisten sukujen jäseniin. Hänelle valkeni, kuinka kansan valistaminen ja opettaminen olisi varmin tae kristillisyyden ja kreikkalaisuuden säilymisestä turkkilaisvallan vaikeina vuosina.

Jo nuorena Makarios vihkiytyi munkiksi ja hänet vihittiin myös diakoniksi. Hän olisi helposti voinut kohota aina piispaksi saakka, mutta hän kieltäytyi ylemmistä vihkimyksistä ja pysyi koko elämänsä diakonina. Opintonsa päätettyään hän palasi kotisaarelleen Patmokselle ja meni siellä munkiksi Pyhän Johannes Teologin luostariin tarkoituksenaan omistautua askeesille ja rukoukselle, joita hän piti Kristuksen soturin pääaseina. Hän asettui ilmestysluolan yhteyteen rakennettuun skiittaan ja vietti siellä lähes neljännesvuosisadan (1713–1737) rukoillen, saarnaten ja opettaen.

Pyhä Makarios oli ankara askeetti, mutta hän piti myös hyvin tärkeänä huolehtia kristiveljiensä pelastuksesta ja opettamisesta. Niinpä hän perusti ilmestysluolan yhteyteen koulun, jonka opetussuunnitelma oli sama kuin Konstantinopolin patriarkaalisessa koulussa. Sen opettajana hän hyödynsi täydellistä klassisen kreikan ja latinan taitoaan sekä perusteellisia tietojaan filosofiasta ja ortodoksisesta teologiasta. Kouluun olivat tervetulleita sekä patmoslaiset että muualta kotoisin olevat opiskelijat ja sen opetus oli ilmaista. Myöhemmin jotkut Makarioksen entiset oppilaat avustivat häntä opetustehtävissä. Huomattavin heistä oli pyhä Gerasimos, josta tuli hänen seuraajansa. Tietopuolisen opetuksen lisäksi Makarios pyrki istuttamaan oppilaisiinsa ”hyveiden tieteen” eli evankeliumin mukaisen elämäntavan, jonka loistava esikuva hän itse oli. ”Hän opetti mitä tehdä ja teki mitä opetti”, kuten hänen elämäkertansa kirjoittaja toteaa.

Makarios rakasti jumalanpalveluksia ja kutsui kirkollisia hymnejä ”lauletuksi teologiaksi”. Nöyryydessään, lempeydessään ja ystävällisyydessään hän oli oppilailleen Kristuksen elävä ikoni. Opetuksensa ja saarnansa hän höysti sitaateilla Raamatusta ja patristisesta kirjallisuudesta. Hänen mukaansa pyhien isien opetuksia oli kunnioitettava vielä enemmän kuin heidän reliikkejään. Oppilailleen hän oli ennemminkin hengellinen isä kuin ”professori”. Jumalan suuruus oli hänen mieliaiheitaan ja hän toisteli jatkuvasti ”Kunnia olkoon Jumalalle”.

Vähitellen ilmestysluolan yhteydessä oleva koulu kävi liian pieneksi. Makarioksen varakkaat ystävät Konstantinopolista avustivat häntä uuden koulun rakentamisessa. Oppilaiden piti kuitenkin itse huolehtia elinkustannuksistaan, ja köyhimpiä Makarios joutui auttamaan taloudellisesti. Vähitellen hänestä tuli koko Patmoksen hyväntekijä. Kaiken saamansa rahan hän käytti heti puutteessa olevien hyväksi, pyrkien kuitenkin samalla kätkemään hyvät tekonsa.

Patmoksen koulun oppinut ja hurskas rehtori tuli tunnetuksi koko tuon ajan kirkossa. Keljaansa jättämättä hän seurasi laajan kirjeenvaihtonsa kautta tarkkaan ajan tapahtumia ja oli valpas ortodoksisen opin ja elämäntavan vartija. Piispat pyysivät häntä usein kirjoittamaan puheita ja saarnoja. Niistä kuusikymmentä on koottu kokoelmaksi nimeltä Evankeliumin pasuuna. Kirjaa luetaan yhä kreikankielisessä maailmassa.

Koko elämänsä ajan pyhä Makarios kärsi jatkuvista sairauksista, etenkin reumatismista käsissä ja jaloissa. Hän piti sairauksiaan Jumalan lähettäminä koettelemuksina, jotka valmistivat häntä vastaanottamaan ikuisen voitonseppeleen. Makarios jatkoi opetustyötään vuoteenomanakin aina viimeiseen henkäykseensä asti. Täynnä voittoisaa iloa hän valmistui kuolemaansa.

Makarioksen kuolinvuoteen ympärille kerääntyi saaren asukkaita ja oppilaita. Hän sanoi rukoilevansa Herraa säilyttämään heidät uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Makarios siunasi heidät ja luovutti henkensä Jumalan haltuun tammikuun 17. päivänä 1737. Hänen viimeiset sanansa olivat: ”Voimani on kuivunut kuin ruukunsiru, kieleni on tarttunut kitalakeen. Maan tomuun sinä suistat minut kuolemaan.”[1]

Ekumeeninen patriarkaatti liitti Makarioksen yhdessä tämän oppilaan Gerasimos Bysanttilaisen (7.4.) kanssa pyhien joukkoon vuonna 1993.