Pyhä Maedoc Fersiläinen

Pyhä Maedoc[1] syntyi Irlannissa 500-luvun puolivälin jälkeen. Hänen äitinsä oli kerran vaunuilla ajaessaan kohdannut druidin, joka sanoi: ”Tuollainen ääni lähtee vaunuista, jotka kantavat kuningasta.” Kun druidi näki, että vaunuissa oli nainen, hän sanoi: ”Sinun kohdussasi on ihmeellinen lapsi, jonka maineesta puhutaan vielä maan päällä ja taivaassa.”

Druidin sanat toteutuivat eri tavalla kuin vanhemmat odottivat. Maedocista tuli palavasydäminen kristitty. Hän opiskeli ensin Leinsterissä ja sitten Walesin Pembrokshiressä pyhän Davidin (1.3.) johdolla. Myöhemmin hän palasi Irlantiin ja perusti sinne kolme luostaria ja rakennutti useita kirkkoja. Tärkein luostari rakennettiin Fernsiin, Leinsterin ruhtinaan lahjoittamalle maalle.

Maedoc herätti huomiota voimakkailla rukouksillaan. Kirkkoa rakennettaessa hän siunasi erään käsityöläisen kädet, ja tämä koristi kirkon ennennäkemättömän kauniilla kaiverruksilla. Monet tulivat hänen oppilaikseen, ja hänen perustamansa luostarit alkoivat kasvaa nopeasti. Yhdessä luostarissa saattoi olla parisataa munkkia sekä runsaasti opiskelijoita, työläisiä ja talkoolaisia, ja palveluksia toimitettiin useissa kirkoissa.

Monien muiden kelttiläisten pyhien tapaan pyhä Maedoc eli sopusoinnussa luonnon ja luonnonvoimien kanssa. Hän rakasti eläimiä ja ruokki nälkiintyneitä susia. Metsän eläimet olivat usein hänen seurassaan aivan säyseitä. Kuivuuden vaivatessa hän tiesi, mistä lähde löytyisi. Kerran hänen kallisarvoinen kirjansa unohtui avoimena ulos sateeseen, mutta löytyi myöhemmin kuivana ja täysin vahingoittumana.

Maedocin ystäväpiiriin kuuluivat muun muassa pyhät Ida (15.1.), Columba (9.6.) ja Brigid (1.2.). Hän vietti kerran koko 40 vuorokauden suuren paaston syömättä mitään.

Pyhä Maedoc oli vaikuttava hahmo. Hänen olemuksensa oli niin kirkastunut, että ajoittain hänessä saattoi nähdä tietynlaisen hohteen. Toisinaan hän tiesi, milloin tapasi jonkun viimeisen kerran. Maedocin sanottiin olevan niin sävyisä, ettei häntä voi suututtaa millään. Kerran eräs mies päätti näyttää, että tämä ei pitänyt paikkaansa, ja nähdessään Maedocin joen rannalla paiskasi tämän veteen. Yllättynyt Maedoc vastasi joesta rauhallisesti: ”Mihin pyrit, sinä huonotapainen mies?”

Eräs luostarin johtaja alkoi kadehtia pyhää Maedocia ja tämän runsaita armolahjoja niin, että palkkasi lopulta miehen murhaamaan Maedocin. Mies ehti jo kohottaa kätensä iskeäkseen Maedocia kirveellä, kun hänen kätensä kangistuivat. Kädet palautuivat ennalleen vasta kun hän katui ja pyysi Maedocilta anteeksi. Tästä kuullessaan Maedociin epäilevästi suhtautunut piispa David vakuuttui lopullisesti Maedocin pyhyydestä ja lähti etsimään pyhää miestä. He kohtasivat keskellä metsää, jossa piispa kumarsi Maedocia. Paikalle pystytettiin risti heidän ystävyytensä merkiksi.

Kun Maedoc tunsi päiviensä olevan lopuillaan, hän jätti luostarinsa nuorempien johtajien huostaan, hyvästeli oppilaansa ja jakoi heille kaikki pyhät reliikit, joita oli elämänsä varrella hankkinut. Pyhä Maedoc nukkui pois vuoden 626 tienoilla. Hänen haudallaan ja hänen vaatteidensa välityksellä tapahtui lukuisia ihmeitä. Maedocin reliikeistä ei ole tietoa, mutta Dublinin kansallismuseossa on yhä hänen sauvansa ja Armaghin katedraalissa on hänelle kuulunut reliikkirasia ja soittokello. Pyhän Maedocin kunniaksi laadittiin varhaiskeskiajalla pitkiä runoelmia. Maedocista on kerrottu monenlaisia ihmetarinoita, joista osa perustuu tosiasioihin ja osa on sepitelmiä.