Pyhä Kyrillos Aleksandrialainen

Pyhän Athanasios Suuren seuraajista kuuluisin on pyhä Kyrillos, joka oli Aleksandrian patriarkkana vuosina 412–444. Hän oli syntyjään aleksandrialainen ja edeltäjänsä, patriarkka Teofiloksen sisarenpoika. Aleksandrian kirkko oli perinteisesti Kristuksen täyden jumaluuden korostaja ja puolustaja. Tätä ilmaisi termi homoousios, ”samaa olemusta oleva”, jota käytettiin Isän ja Pojan suhteen kiteyttäjänä. Athanasios Suuren perintöä jatkoi patriarkka Kyrillos, joka taisteli erityisesti Neitsyt Mariasta käytettävän Theotokos- eli Jumalansynnyttäjä-termin puolesta. Tämä nimitys pitää myös sisällään Kristuksen jumaluuden vahvistavan dogmin: jo hedelmöittymisessä Kristus oli paitsi ihminen myös Jumala.

Kyrillos syntyi Aleksandriassa vuoden 360 tienoilla. Hänen enonsa, Aleksandrian patriarkka Teofilos huolehti siitä, että hän sai parhaan mahdollisen koulutuksen niin puhetaidossa kuin filosofiassakin. Erityisesti Kyrillos paneutui Raamatun tutkimiseen. Hän oppi pyhät tekstit niin läpikotaisin, että hänen oli helppo viljellä niitä puheissaan. Jo nuorena hänen enonsa vihki hänet ylidiakoniksi. Oli ilmeistä, että hänestä kasvatettiin uutta patriarkkaa.

Kyrillos oli enonsa mukana niin sanotussa Tammen pseudosynodissa, jossa pyhälle Johannes Krysostomokselle langetettiin epäoikeudenmukainen tuomio. Myöhemmin patriarkkana Kyrillos kieltäytyi pitkään liittämästä Johannesta Aleksandrian patriarkaatin muistelukirjoihin. Syynä ei ollut eriävä dogmaattinen näkemys vaan kunnioitus enonsa muistoa kohtaan sekä tietty patriarkaattien välinen kilpailu vaikutusvallasta. Pyhä Isidoros Pelusionilainen (4.2.) vaikutti ratkaisevasti Kyrilloksen mielenmuutokseen tässä suhteessa. Kyrilloksen kerrotaan myös saaneen ilmestyksen, jossa hän näki pyhän Johannes Krysostomoksen Jumalanäidin vierellä. Tämän jälkeen Kyrilloksesta tuli Krysostomoksen kannattaja.

Kun Teofilos kuoli vuonna 412, Kyrillos vihittiin Aleksandrian arkkipiispaksi huolimatta ylidiakoni Timoteoksen kannattajien kiivaasta vastarinnasta. Tarmokkaana ja palavana totuuden puolustajana pyhä Kyrillos tahtoi vahvistaa kirkon ykseyttä ja poistaa sitä uhkaavat tekijät. Hän saarnasi laumalleen rakkautta oikeaan uskoon, jonka isät olivat säilyttäneet taistellessaan monia harhaoppeja vastaan. Samalla hän puuttui lujasti novatiolaisten lahkoon, joka vastusti vainoissa uskosta luopuneiden vastaanottamista takaisin kirkkoon samoin kuin muidenkin raskaiden syntien anteeksiantoa. Liike veti ehdottomuudellaan puoleensa myös innokkaimpia ortodokseja. Kyrillos sulki novatiolaisten kirkkoja ja esti heidän piispojensa toiminnan.

Taistellessaan pakanuuden ja taikauskon viimeisiä jäännöksiä vastaan Kyrillos siirrätti pyhien palkattaparantajien Kyyroksen ja Johanneksen (28.6.) jäännökset Aleksandriasta Menuthikseen lähelle Kanopea paikkaan, joka oli kuuluisa pakanallisista oraakkeleistaan. Siirto kesti kokonaisen viikon ja Kyrillos itse johti juhlavaa saattoa.

Aleksandriassa oli myös huomattava juutalainen yhteisö. Sen ja kristittyjen välille puhkesi toisinaan mellakoita, ja juutalaiset saattoivat tilanteen vaatiessa käydä kristittyjä vastaan. Kerran tällaisen tapauksen jälkeen piispa kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen ja moitti ja uhkaili heitä. He kostivat järjestämällä väijytyksen väittäen, että Pyhän Aleksanterin kirkossa oli syttynyt tulipalo, ja kristityt hälytettiin sammutustöihin yöllä. Nämä puolestaan vimmastuivat luullessaan juutalaisten ryhtyneen polttamaan kirkkoja. Yön pimeydessä puhkesi kahakoita ja monia kristittyjä sai surmansa, ja juutalaisia pidettiin heidän surmaajinaan. Kaupunginjohtaja oli juutalaisten puolella, koska pelkäsi piispan kasvavaa valtaa siviiliasioissa. Kyrillos määräsi juutalaiset karkotettavaksi kaupungista ja muutti synagogat kirkoiksi.

Nämä tapaukset myrkyttivät piispan ja kaupunginpäällikön välit. Jotkut fanaattiset munkit Nitriasta, jotka olivat vannoutuneita Kyrilloksen kannattajia, saapuivat kerran kaupunginjohtajan eteen. He kutsuivat häntä pakanaksi, ja muuan Ammonios heitti häntä päähän isolla kivellä. Munkki pidätettiin heti ja häntä kidutettiin niin, että hän menehtyi. Uusia levottomuuksia seurasi. Kristityt fanaatikot puolestaan murhasivat koko silloisen maailman kunnioittaman hyveellisen naisfilosofi Hypatian. He väittivät tämän olevan esteenä siihen, ettei kaupunginjohtaja päässyt sovintoon piispan kanssa. Näiden levottomuuksien keskellä Kyrillos yritti kasvattaa piispan valtaa, ja hänen ponnistelujensa lopputuloksena kirkon auktoriteetti tunnustettiin lopulta kaikilla elämänaloilla.

Levottomuuksien ja juonittelujen likaisen pelin keskelläkin Kyrillos oli poikkeuksellisen lahjakas teologi ja opettaja. Hän peri edeltäjältään Aleksandrian kuuluisan koulun, jossa hän oli ilmeisesti itsekin opiskellut Didymos Sokean oppilaana. Kyrillos käytti paljon aikaa kirjoittamalla allegorisia ja moraalisia tulkintoja Vanhan testamentin vaikeaselkoisiin kohtiin. Niissä hän paljasti, miten Kristuksen mysteeri oli tekstissä erilaisiin arvoituksiin kätkettynä. Tällainen näky yhdestä ja samasta Kristuksesta lain ja profeettojen täyttymyksenä ohjasi Kyrilloksen koko elämää ja ajattelua. Hänen teologinen ydinajatuksensa oli, että samaa olemusta Isän kanssa oleva Jumalan Sana on ottanut itselleen ihmisluonnon ja yhdistänyt sen omaan persoonaansa, jotta ihmisluonto voisi osallistua Hänen jumalallisesta luonnostaan.

Jumalan kaitselmus vaatikin pian, että Kyrillos soveltaisi viisauttaan sekä teologisella tasolla että kirkon käytännön toiminnassa. Vuonna 428 Konstantinopolin kirkko esitti Antiokialle, että pääkaupungin patriarkaksi olisi nimettävä antiokialainen pappi Nestorios, joka oli tunnettu puhetaidostaan ja ankaran askeettisesta elämäntavastaan. Tästä valinnasta iloitsivat paitsi konstantinopolilaiset, jotka toivoivat saavansa hänessä uuden Krysostomoksen, myös kaikki piispat eri puolilla maailmaa, heidän joukossaan myös Kyrillos. Vihkimyksen jälkeen Nestorios kuitenkin osoittautui omapäiseksi. Hän alkoi kiihkoisasti taistella harhaoppisia vastaan eikä kuunnellut neuvoja. Hänen kuiskittiin olevan valmis tuhoamaan vaikka kaikki kaupungit, kunhan vain saisi harhaoppiset ajetuksi pois. Häntä alettiin pitää pöyhkeänä ja se laski hänen suosiotaan.

Suurin ongelma oli kuitenkin, että Nestorioksen opetukset Kristuksen ihmiseksi tulemisesta olivat epäilyttäviä. Hän vei äärimmäisyyksiin Antiokian teologisen koulukunnan perinteen, jossa painotettiin Herran tekojen erottamista yhtäältä niihin, jotka paljastivat Hänen jumalallisen luontonsa, ja toisaalta Hänen ihmisluontoonsa kuuluviin. Tämä oli sinänsä mahdollinen tapa tulkita Kristuksen lihaksitulemista, mutta se jätti avoimeksi sen, miten inhimillinen ja jumalallinen luonto olivat yhdistyneet yhdeksi persoonaksi. Näin Nestorios näytti saavan aikaan tarpeettoman jakolinjan jumalallisen Logoksen ja Kristus-ihmisen väliin. Nestorios väitti, että jumalallisen ja inhimillisen luonnon tunnusmerkit piti liittää joko vain inhimilliseen tai vain jumalalliseen luontoon. Tässä katsannossa Sana oli ottanut päälleen ihmisyyden ikään kuin asuinsijakseen tai työvälineekseen.

Tästä näkökulmasta Nestorios piti yksipuolisena ja jopa harhaanjohtavana tapaa puhua Neitsyt Mariasta ”Jumalansynnyttäjänä”, kuten kirkossa Antiokian ulkopuolella oli tapana. Nestorios piti parempana termiä ”Kristuksensynnyttäjä” ajatellen tällä ilmaistavan, ettei Maria ollut antanut syntymää Jumaluudelle. Hän esitti, ettei voida sanoa: ”Jumala oli syntynyt Neitseestä”, vaan että Jumala oli vain yhdistynyt Kristukseen, joka syntyi ja kuoli. Tämä voi kuitenkin johtaa ajatukseen, jonka mukaan Kristus olisi vain esimerkillinen ihminen, jumalankantaja, joka oli erityisellä tavalla jumalallistunut. Nestorioksen väitettiin tarkoittavan, että Jumala asui Kristuksessa ainoastaan samalla tavoin kuin Hän inspiroi profeettoja ja pyhiä ihmisiä. Tällöin Kristus ei olisi Jumalihminen, joka on ihmisille pelastuksen, elämän, armovoiman ja pyhityksen lähde.

Nestorios itse tosin ei koskaan puhunut kahdesta persoonasta Kristuksessa, mutta hän ei myöskään lakannut vastustamasta ”Jumalansynnyttäjän” käsitettä. Yksi hänen opetuslapsistaan, piispa Doroteos jopa totesi kerran saarnassaan Nestorioksen läsnä ollessa: ”Jos joku sanoo Mariaa Jumalansynnyttäjäksi, hän olkoon kirottu!” Jos tämä olisi hyväksytty, se olisi merkinnyt suuren joukon termiä käyttäneiden jumalankantajaisien ja piispojen julistamista anateemaan.

Saatuaan tietää tästä harhaopista Kyrillos aloitti seuraavana pääsiäisenä (429) puheensa julistamalla juhlallisesti, että Neitsyt oli todella synnyttänyt ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan ja että häntä sen vuoksi tulee kutsua Jumalansynnyttäjäksi. Hän kirjoitti Nestoriokselle tämän mielipiteitä koskevan vastaväitteen pyytäen häntä hyväksymään Jumalansynnyttäjä-nimityksen, jonka varassa koko pelastusoppi lepäsi. Nestorios kieltäytyi ja alkoi panetella Aleksandrian arkkipiispaa vaatien hänen erottamistaan. Silloin Kyrillos päätti ryhtyä taisteluun ja julisti olevansa valmis ”kestämään mitä tahansa ja kuolemankin mieluummin kuin luopumaan uskosta”.

Kyrillos omisti kirjoituksensa ”Oikeasta uskosta” keisari Teodosios I:lle, hänen vaimolleen ja sisarilleen ja lähetti Nestorioksen erehdyksiä käsittelevän esityksen paavi Celestinukselle (8.4.). Paavi kutsui Roomaan koolle kokouksen, joka tuomitsi Nestorioksen harhakäsitykset. Samalla paavi antoi Aleksandrian arkkipiispalle tehtäväksi panna toimeen harhaoppiselle Nestoriokselle langetettu tuomio, jollei tämä peruisi näkemyksiään kymmenen päivän sisällä. Tällä välin Kyrillos kokosi Egyptin piispat kokoukseen, joka laati esityksen kristologisesta opetuksesta. Siihen liitettiin myös 12 anateemaa niille, jotka eivät tunnusta Neitsyt Mariaa Jumalansynnyttäjäksi. Kyrillos oli laatinut ne itse, ja alun perin ne oli esitetty hänen kolmannessa kirjeessään Nestoriokselle.

Poleemisissa kirjoituksissaan Nestoriosta vastaan pyhä Kyrillos korosti Kristuksen mysteerin ykseyttä. Sanotaanhan Raamatussa, että ”Sana tuli lihaksi”,[1] ja myös Nikean kirkolliskokouksen isät olivat vuonna 325 todenneet, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi, kuoli ja nousi kuolleista pysyen samalla Isän helmassa. Kyrillos korosti, että Kristuksessa inhimillinen ja jumalallinen luonto yhdistyivät hedelmöittymisen ensi hetkestä alkaen. Tässä salaisessa yhdistymisessä Kyrillos näki Vapahtajalle ominaisten ominaisuuksien siirtyvän ihmisyyteen, ja siksi ihminen voi toimia täydellisessä yhteydessä Hänen kanssaan. Näin Kristus avasi ihmisille mahdollisuuden todelliseen osallistumiseen Jumalasta eli jumalallistumiseen, josta Jumalanäiti on ensimmäinen esimerkki. Herra on näin aloittanut uuden olemassaolon muodon, jossa jumalallinen ja inhimillinen yhdistyvät Hänen ruumiissaan, kirkossa. Hänen lihastaan, joka on todella tullut lihaksi Sanasta, meille on annettu elämä. Pyhän Kyrilloksen ”yksi Kristus” on siis pyhän kiitosuhrin ja hengellisen kokemuksen Kristus. Tämän mysteerin olemusta kirkko pitkien ja vaikeiden kiistojen myötä määritteli.

Nestorios luotti keisarin tukeen ja hovissa oleviin ystäviinsä ja yritti saada oppinsa vahvistettua pääkaupungissa. Asenteet kovenivat. Lopulta keisari kutsui koolle yleisen kirkolliskokouksen Efesokseen helluntaina 431. Kun Kyrillos ja Nestorios vaikutusvaltaisine seurueineen olivat saapuneet Efesokseen, heidän oli tarkoitus odottaa Antiokian piispaa Johannesta ja itäisiä piispoja, jotka Antiokian koulukunnan edustajina olivat lähtökohtaisesti Nestorioksen puolella.

Kyrillos onnistui kuitenkin saamaan kokouksen käynnistetyksi ennen kuin idän piispat ehtivät paikalle. Ensimmäinen istunto pidettiin ilman heitä kesäkuun 22. päivänä 431. Kyrillos toimi puheenjohtajana edustaen samalla Rooman paavia, jonka lähettiläät olivat hekin myöhässä. Kun Nikean uskontunnustus ja sen jälkeen Kyrilloksen kirje Nestoriokselle ja tämän vastaus siihen oli luettu, paikalla olleet noin 200 isää julistivat Jumalansynnyttäjä-termin hyväksytyksi. Nestorioksen he erottivat sen jälkeen, kun tämä oli kolme kertaa kieltäytynyt näyttäytymästä kokouksessa. Kun kokousedustajat poistuivat kirkosta, Jumalanäitiä kunnioittava kansanjoukko otti heidät vastaan myrskyisin suosionosoituksin naisten polttaessa suitsukkeita heidän kulkureittinsä varrella.

Kun Antiokian piispa Johannes saapui kannattajineen paikalle viisi päivää myöhemmin, hän loukkaantui siitä, ettei heitä ollut odotettu, ja kutsui koolle neljänkymmenenkolmen piispan kokouksen. Johannes syytti Kyrillosta siitä, että tämä oli herättänyt henkiin Apollinarioksen harhaopin, jossa Kristuksen ihmisyys jäi epätäydelliseksi, ja julisti hänet erotetuksi.

Yleinen kirkolliskokous muuttui kovaksi ja jopa väkivaltaiseksi taisteluksi kahden eri puolueen välillä, jotka kummatkin yrittivät päästä keisarin suojelukseen. Keisari Teodosios puolestaan halusi ennen muuta yksimielisyyttä. Yritettyään turhaan saada sopua aikaan hän julisti Nestorioksen harhaoppiseksi, mutta samalla antoi pidättää Kyrilloksen ja Memnonin. Sitten hän julisti kokouksen päättyneeksi. Ainoa kirkolliskokouksen tulos oli, että se vakiinnutti Jumalansynnyttäjä-termin lujalle pohjalle ja pani viralta Nestorioksen. Hänet lähetettiin luostariinsa Antiokiaan ja sieltä maanpakoon Libyaan, jossa hän myös menehtyi.

Edessä oli kuitenkin uusi hajaantuminen. Aikana, jolloin barbaarien uhkaama keisarikunta olisi aivan erityisesti tarvinnut yhtenäisyyttä, vallalla oli keskinäisiä riitoja, kirkonkirouksia ja epäjärjestystä. Ja kaikki tämä tapahtui totuuden puolustamisen varjolla. Lopputuloksena kirkon viholliset saivat lisää aiheita pilkata kristinuskoa.

Kokousta seuranneiden työläiden neuvottelujen aikana pyhä Kyrillos, joka oli palannut kansan riemuitessa Aleksandriaan, osoitti paitsi ortodoksisuutensa myös oman hyveellisyytensä. Hän kieltäytyi vaatimasta korvausta pahoinpitelystä, jonka hän oli joutunut kokemaan ollessaan vangittuna Efesoksessa. Sen sijaan hän lähetti idän piispoille selvityksen laatimistaan kahdestatoista anateemasta, jotka olivat loukanneet heitä pahasti. Hän selitti, että ne oli suunnattu vain Nestorioksen harhaoppisia dogmeja vastaan. Hän myös ilmoitti olevansa valmis korjaamaan niitä, jos Johannes ja hänen puolellaan olevat piispat hyväksyisivät Nestorioksen tuomitsemisen. Lopulta he pääsivät yksimielisyyteen ja idän piispat lähettivät Kyrillokselle uskontunnustuksen, jonka tämä riemumielin hyväksyi. Rauhan hengessä mutta omaa perusnäkemystään hylkäämättä hän teki viisaita myönnytyksiä Antiokian perinteen terminologialle. Hän hyväksyi siellä tehdyn kahden luonnon erottamisen, jotka ovat sekoittumattomina yhdistyneet Jeesuksen Kristuksen ainutlaatuisessa persoonassa.

Vaikka tämä huhtikuussa vuonna 443 kirjoitettu ”Yhdistymisen asiakirja” ei varsinaisesti ollut kirkolliskokouksen päätös, sitä pidetään kuitenkin kolmannen yleisen kirkolliskokouksen uskontunnustuksena ja ortodoksisuuden sääntönä. Se teki tyhjäksi jo etukäteen Eutykheen monofysiittiset näkemykset, joiden mukaan Kristuksen jumaluus olisi ikään kuin sulauttanut itseensä hänen inhimillisen luontonsa. Asiakirja toimi myös vuoden 451 kirkolliskokouksen teologisena pohjana.

Kun tämä hauras rauha oli saatu aikaan, pyhä Kyrillos vietti piispuutensa loppuajan vahvistaen kirkon ykseyttä ja hilliten liian innokkaiden kannattajiensa liioitteluja. He näet syyttivät häntä heidän asiansa pettämisestä, koska hän oli solminut yhteyden idän piispojen kanssa. Paljon nähneenä ja inhimillisestä kiihkoilusta kokemusta saaneena karaistuneesta taistelijasta tuli elämänsä lopulla pastoraalisen lempeyden ja maltillisuuden esikuva. Hän esimerkiksi kumosi Antiokian koulukunnan suuren teologin Teodoros Mopsuestialaisen kirjoitukset, mutta kieltäytyi vaatimasta tämän tuomitsemista, ettei idässä alkaisi jälleen kuohua ja kirkon ykseys vaarantuisi.

Saatuaan loppuun sen työn, jonka Jumala oli uskonut hänelle kirkkonsa rakennukseksi, pyhä Kyrillos nukkui rauhassa kuolonuneen kesäkuun 27. päivänä vuonna 444. Hän liittyi pyhien isien kuoroon ja pääsi omalle paikalleen pyhän Johannes Krysostomoksen ja Jumalanäidin luokse. Häntä alettiin kunnioittaa pyhänä ja ylistää ”maailman valistajana”, ”ortodoksisuuden voittamattomana puolustajana” ja ”isien sinettinä”. Kyrillosta ovat kunnioittaneet pyhänä opettajanaan ortodoksisen kirkon lisäksi eritoten Egyptin koptit ja roomalaiskatolinen kirkko, joka julisti hänet ”kirkon opettajaksi” (doctor ecclesiae) vuonna 1882. Kyrilloksen kristologia on myös orientaalisten ortodoksikirkkojen (koptit, armenialaiset, syyrialaisortodoksit, etiopialaiset) auktoritatiivista opetusta.